Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2010.

Runotorstai: kellastuminen

Heidän kasvonsa kielivät unohduksesta kuin kellastuneet lehdet, mekoissa vielä häivähdys punaa. He eivät huuda, eivät hymyile, ovat muistoissa täydet, nyt vapaat ääriviivoista. Tunnemme heidän tarinansa edestä, takaa. Mitä tekisi Ridge Forrester, mitä Taylor?

Runotorstai: Kaiku

Minä heitän sen sinulle, sinä heität sen minulle, minä heitän sen sinulle, sinä heität sen sivuun. Emme puhu, emme esittele itseämme, yleisöä alkaa kerääntyä ja kaikilla suussa valmis kaiku. Sinä otat sen kiinni, sinä heität sen minulle, minä heitän sen sinulle, sinä heität sen takaisin yleisöön. Se on kaiku. He avaavat suunsa, he ottavat sen oraalisesti. Se on kaiku. Teemme jonon, teemme rivin, teemme itsestämme kuvion kellua. Suussamme on kaiku, ylös pyrkivä kaiku. Juoksen karkuun, juokset karkuun, yleisöllä on vastaus, se on kaiku. Minä odotan, sinä odotat, me venymme ja olemme aika, aikaa vastaan, olemme kaiku, olemme sille sukua, ääretön hidastuva hiljaisuus, makaamme hiljaa, olemme hiljaa, kaiku on hiljaa, merkitykset katoavat ja kas, sielu lepää.

Runotorstain haaste: Ilo

Eräässä kaupungissa oli niin iloinen mies, että hänet vietiin vaarallisena vankilaan ja siellä hän sitten naureskeli. Ilo oli niin tarttuvaa, että kaikki vangit hohottivat, vanginvartijat hohottivat ja riemu oli kaikilla katossa. Tulipa sitten suru, suru teki enkelin eteiseen ja irrotti siltä siivet, miten voi siivetönnä lentää suru, miten olla ilo? Nopeasti, nopeasti kaikki pakenivat, juoksivat iloa karkuun, surua karkuun, jokainen oman elämänsä seppä, vaarallista on liikaa kokea.