Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Runotorstain haaste: sata

Sadassa talossa asuu sata naista joilla sata runoa. Minä olen yksi heistä, olen ensimmäinen ja viimeinen ja se yksi siinä välissä, ja minun runoni ovat kuin syvälle työnnettyjä napakoruja, hiertäviä ja kiiltäviä ja vailla vanhempien hyväksyntää, vaaleanpunaisia cowboy-hattuja mustavalkoisilla rajaseuduilla ronskien miesten hikisissä päissä. Ja ne sata naista liehuttavat hameenhelmojaan kuin lakanoita ja lippuja, onkivat paljain käsin ja avojaloin ikkunoista sisään miehiä ja niiden harhaluuloja, luuloja siitä että ovet ovat tulemista varten ja naiset samoin. Viime aikoina, ja voi niin viime aikoina, olen haistellut kadulla tuntemattomien vauvojen tuoksua, huomaamattomasti hivuttautunut lähelle ja nuuhkaissut pehmeää poskea, kuvitellut että se kuuluisi minulle, että voisin viedä sen kotiin ja kirjoittaa sille sata runoa ja antaa sille maitoa sadan naisen rinnoista. Mutta talossani on kylmä lattia, ikkunoista vetää, enkä usko että siellä olisi hyvä vauvan kasvaa, niinpä otan kissan ja

Runotorstain haaste: märkä

Kaunis on ihosi, kaunis kätesi liike kun aamulla herätät minut, sulana vahana valuvan, halusta hullusta halkeavan. Niin kuin puut kasvavat ylöspäin taivun minäkin sinua kohti, lipaiset huuleni irti, naulaat ne voitonmerkiksi sänkysi päätyyn. Minä tihkun ja katoan, lakoan edessäsi, puhtaan viljan värinen nainen, pellosta suoraan repäisty, tähän maailmaan, ankaraan muottiin ahdettu ihmisen muotoinen.

Runotorstain haaste: Syksyn sävel

Radiossa soi ja soi  ja soi, Syksyn sävel.  Minä kuuntelen ja arvaan:  muualla oot ennen kuin huomaankaan. Huone on tyhjä kuin pussillinen ilmaa, sinä veit huonekalut ja tunteet mukanasi, reidet ammottavat auki, suu auki, mutta huutoa ei kuulu. Kuiskaus kuuluu, iholla läpinäkyvää karvaa, minä kauniisti viikkaan raajani lattialle. Ulos ei kannata lähteä, sataa lennokkeja, jokaiseen maalattu sinun nimesi, rakas.  Hiekkalaatikolla lapsi siivilöi valoa ämpäriin, ikkunan takaa yritän vaikuttaa häneen: ota pimeys talteen myös, ota käteesi se kolmilehtinen apila, voi olla että lähemmäksi onnea et pääse. 

Runotorstain haaste: Rauli Badding Somerjoen "Paratiisi"

Olen sanaton. Voi jospa sulle voisin antaa kaikkein kauneimman, mutta en voi. Rakkautta ei ole, se kuoli pois. Siispä ostan käsilaukkuja, ostan kenkiä, ostan koruja, ostan suklaata, jotta oloni parantuisi ja tuntisin jotakin edes hetken. En vieläkään pysty puhumaan, olen tunkenut suuhuni kapulan ja pyyheliinan ja naapurin miehen peniksen. En pysty nukkumaan enkä juuri valvomaankaan, olemaan elossa, oikeasti, niin että sylki roiskuu ja lantsarit mutaantuvat. Pitäisi nostaa kissa pöydälle, mutta se ei suostu. Pitäisi leikata otsatukka, mutta se saa otsani näyttämään liian suurelta. Ja kaiken lisäksi, pitäisi hankkia nuori rakastaja tai kaksi, jotka palvoisivat maata jalkojani alla, niin kuin sinä et koskaan suostunut tekemään, et edes avaamaan minulle ovea koska se olisi ollut liikaa. Voi että, te nyt tietenkin ajattelette, mutta turhaan, sillä tämä on minun elämääni ja minun on valtakunta ja voima ja kunnia, iankaikkisesti minä sanon nyt teille, pitäkää tunkkinne ja muut välineet, mi

Runotorstain haaste: kappale

Iänikuisessa villapaidassa istut kitarasi kanssa, kirjoitat laulua rakkaudesta, naisesta ja miehestä, vähän niin kuin meistä istumassa kirsikkapuun alla aurinkoisena päivänä. Yöllä ja alasti hiivit keittiöön missä kirjoitan runoa rakkaudesta naisesta ja miehestä, vähän niin kuin meistä sammutat valon ja sanot että nyt nukkumaan. Kissa puskee jalkaani, kehrään, jaloittelen, venyttelen kuin suurempi eläin, tahdon olla osa helminauhaa, jatkumoa, kallistaa pääni tyynylle tai heinikkoon ja saartaa nämä ajatukset valon läpi.

Runotorstain haaste: leuka

Ystäväni Alli pitää miehistä joilla on vahva leuka ja hyvä perä. Minä pidän miehistä ylisummaan. Pidän minä naisistakin mutta se on eri tarina. Olemme siinä vaiheessa että toiselle keksitään hassuja lempinimiä, rakastellaan neljä kertaa päivässä, juodaan skumppaa uudessa sängyssä sunnuntaina, tiedätään niin vähän mutta tunnetaan niin paljon. Ei haittaa että en juurikaan ymmärrä slangiasi, osaanhan sanoa spora ja dösä ja handeli. Sillä sinä olet se kauan kadoksissa ollut tähti, se jota seuraamalla löydän perille ja sen yli, olet kukkaani pudonnut sydämen muotoinen vesipisara. Olet kuvajainen ja kummajainen, olet hohtava ja hilpeä, olet raukea ja pingottunut vuorotellen, olet niin kuin haluat ja niin minäkin. (on vaikea keskittyä) (en halua pilata) (kirjoitan tätä vankilassa) (olen 20 -vuotias) (olen tyttösi sun)

Runotorstain haaste: myöhäinen

Sinulla on valuva tukka ja ylisuuret korkokengät olet rajaton, ääriviivaton, vailla vankkaa kehoa minä niin ihastunut potkin turhautuneena kiviä lähelläsi en osaa sanoa mitään ja kohta on myöhäistä meillä on välissämme kymmenen vuotta, sata vuotta, tuhat vuotta ja enemmän hevoset laukkaavat villeinä kuin sydämet rinnassa koululaukku saa vasemman olan painumaan alas sinä nostat pääni ylös, en vielä tiedä että unissa tulet seuraamaan minua kaikkialle ja minä kirjoitan niitä vihkoihin jotka täyttävät koko talon ja minä maalaan niitä tauluihin jotka täyttävät koko talon ja minä tanssin ja laulan ja täytän koko talon Sinä, sinä, sinä.

Runotorstain haaste: hulina

Käden vieressä oli käsi, jalan vieressä jalka, suut auki kuin pienillä linnuilla. Kenelläkään ei ollut aikaa lohduttaa itkevää, vain pörröttää nauravan päätä, aidat ympärillä korkeat kuin metsä. Äidit eivät tulisi vielä tuntikausiin, isät vielä myöhemmin, tämä lauma oli saatava pysymään hengissä siihen asti. Ja sitten, aamulla uudestaan. Ja sitä seuraavana, alkaen siitä että kaurapuuroa kasattiin lautasille. Nainen oli tuskin nainen, juuri lapsen kengistä ulos astunut, tahtoi hoitaa parhaansa mukaan: lapset, työn, miehen, kodin, parvekekukat, koiran ja harrastukset. Jokaisen päivän jälkeen hän ajatteli: ei koskaan enää, voisin iskeä tuohoon soppaan kauhan tilalle käsikranaatin, katsoa kuinka räjähtäisi katto ja lapset lentäisivät ulos ja koteihinsa, ehkä takaisin äitiensä mahoihin, ehkä virneeksi isien silmäkulmiin. Mutta sanattomana hän otti vastaan marraskuun, odotti monta kuukautta valoa joka sitten saapui aurinkovoisilminä lautasille. Silloin alkoi lapsilauma laulaa ja tahtoa

Runotorstain haaste: maailma

Ikkunan läpi maisema on kaunis kädellä perhonen siipeilee valolla monta merkitystä laiska rytmi saa minut haluamaan lisää suudelmia, lisää sisään, lisää purkautumista, lisää kunnes olen niin täynnä että maailma pysähtyy painavat ajatukset palaavat, sinä lähdet edessä se hetki kun palautan sormuksen kierrän hiukset palmikkokruunuksi olen vaimo-äiti-soturi hiljaisuuksien välillä silta hapertuu

Runotorstain haaste: ruutu

Koulun pihalla hypätään ruutua lihava tyttö puuskuttaa, jalat eivät kanna tarpeeksi pitkälle maa notkahtelee alla isot pojat nauravat ohimennessään Ope katselee kauempaa tekisi mieli itkeä tuupata tyttöön vauhtia mutta kello soi askarrellaan ikkunaan lumihiutaleita niiden läpi maailma näyttää valkoiselta pulleissa sormissa sakset liikkuvat hitaasti kieli keskellä suuta hahmottuu ääriviiva maanantai kellahtaa kyljelleen haluaa olla lusikassa tiistain kanssa ja niin viikko kuluu, jyrää alleen iloiset, suruiset päivät 

Runotorstain haaste: mutka

Olin juuri sopivan mittainen takapenkille kukaan ei käyttänyt turvavöitä kasetilta soi "Heili Karjalasta" hiekkatiellä isä laittoi mutkat suoriksi juhannus, juhlista kaunein riidan päätteeksi oli pakattu auto kukaan ei puhunut niska jäykistyi mutta en uskaltanut nousta Perillä kaupunki melusi kotona hiljaisuus jatkui isä avasi pullon, äiti telkkarin söin sitkeästi mummolasta saatuja pahoja karkkeja hitaasti pelko levisi olohuoneesta lastenhuoneeseen, äidiltä tyttärelle kuin sama mekko hääkuvassa varjot kasaantuivat kasvoille rumasti minä tulin myöhemmin, varmasti kuin mustelma silmäkulmassa