Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2011.

Runotorstain haaste: tontut hiipivät

Tontut hiipivät kuin pienet tiikerit viidakossa, lasten silmät seuraavat verhojen takaa. Kumpi saa kiinni kumman, kummalla ketterämmät jalat? Äiti huokaa, toivoo lunta, jauhot leijuvat keittiössä, uuni hohkaa, kinkku on huoneen silmä. He odottavat isää kotiin, salkkumiehen vaivaannuttava selitys lisää punaa poskiin. Vaihdetaan suudelma, kylmä kuin joulukuun öinen henkäys.

Iltasivut

Olen levoton ja yöstä on näkyvissä jo pää. En halua nukkua vaan laulaa ja tanssia, yksin on vaikea pyöriä piirileikkejä. (Anna käsien juosta, anna tulla sanoja!) Muistan melkein kaikki elämäni miehet, naisista noin puolet. Kenet paiskasin seinään, kenet rakastin. Ja niitä alahuulia, niitä on tullut ripustettua galleriat täyteen. Etsin paikkaa ja aikaa, etsin huudolle kuulijaa. Seisominen aiheuttaa tuskaa, tuolit istuvat minua. Kirjeet, kirjeet, kirjeet, kuinka alkeellista rakkauden viestintää. (Lukeeko tätä kukaan, ja mitä hän ajattelee?) Niin kuin oopperassa lihava nainen laulaa viimeisen säkeen, tulisi minunkin. Mutta seison, tanssin, huudan, laulan. Ollakko, ullakko? (Tähän jotain nasevaa riimintapaista.) Sinäkin lähdit niin kuin rakastetut aina tekevät. Kuinka ennalta-arvattavaa, kuinka silti niin surullista ja riipaisevaa. Samalla lehdet riipiytyvät puista, sade hakkaa ihoon kuin pahimmat mustelmat. Vihdoin viimein sen ymmärrän, näin on tarkoitettu, kaikilla on sana ja minun otsas

Runotorstain oopperahaaste

Kukaan ei nuku kun kehdossa laulaa alttovauva. Pimeä on uusi musta, ikkunaan hakkaa sade ja ropina, äiti ottaa alttovauvan ja hyssyttää. Ei auta hyssyttely, keinuttelu tai tuudittelu, on lähdettävä. Maailmankiertueella vauva niittää mainetta, orkesterit soittavat, oopperatalot täyttyvät, yleisö taputtaa seisaallaan ja äiti on väsymyksestä soikea. Oikea tähti, tuo alttovauva!

Runotorstain haaste: ääni jonka kuulin kodin ulkopuolella

Rähäkkä talojen välissä kertautuu kuin parvi sekoilevia harakoita. On yö ja minusta näkee sen. Lastenvaunuihin sopii juuri ja juuri vauva jolla on vahva karisma. Ei ole kahta sanaa siitä kuinka paljon sinua rakastan ja se sana ei ole kyllä. Kliseet toisensa jälkeen putoilevat, leijailevat, suurenevat kuplaksi jonka sisällä kävelen. Juuri näin, perjantai-iltaa, näen sen juuri nyt.

Runotorstai: koti

Imuri olohuoneessa juoksee edestakaisin, valo on siivilästä tungettua hiekkaa. On monta kotia, asun niistä yhdessä viikonpäivät. Siitä kuinka yksin olen voisi kirjoittaa kirjan, tahdon olla sulle hyvin hellä. Juoksen edestakaisin maratonia, imuria pakoon, seinät ottavat vastaan ja askeleista katoaa ajantaju. Ovikello soi, en odota ketään, odotan kaikkia, elokuva vyöryy sisään ja siinä sitä istun, loppuillan, popkornit syövät sormista tunnon.

Runotorstain tekstihaaste

Mitä sängyn alta kurottaakaan, se kauhistuttaa minua, se laittaa hiukset kiharalle ja suun oolle. Jalkaa ei voi roikottaa, laidan yli laittaa kättä, sänkyvene voi keikahtaa ja näkki napata. Niin kuin isän polvet on istuttu rikki, on minunkin pääni pyörällä eikä sitä ohjaa kukaan. Kun seinään oikein kovertaa reikää, pääsee naapurin puolelle ja näkee alastomia tätejä, jotka varmasti ovat käyneet uimakoulun ja hyppäävät ylimmistä kerroksista. Minä kierrän peittoa tiukempaan ja kikatan, silmät kertaavat peiton tähtitaivasta, maan maalle maata.

Runotorstain haaste: tunne

Asiat ovat muuttuneet, en tunne enää mitään. Tuolit istuvat minua, annan niiden, ja katson kuinka maailma lipuu, korkkiruuvikuuset kääntyvät itsensä ympäri eikä mikään aukene. Ennen oli toisin. Ennen oli kuin nyt vain ennen saattoi olla, kauniisti jalat yhdessä, ei huolia, ei kipua. Suurimmat haavat sai laastarilla piiloon, isommista ei häivääkään. Muistan siitä kaiken, muistan enemmänkin, niin paljon että muisto saa minut huutamaan, iloa ilmoille pulppuamaan. Kuinka tässä näin kävi, kuinka minusta näin levoton tuli, näkemään vaaroja taskuissa ja sänkyjen alla? Kerran tunnissa, kuin ihmeellinen käkikello, tyttö avaa suunsa ja kuiskaa: vastauksia ei ole, ja sulkee suunsa.

Runotorstain kuvahaaste

Tytön lautasella ruusukaalit kukkivat surullisesti, syöminen muistuttaa pyörrettä johon on helppoa syöksyä, hukuttautua. Äiti, äiti, tulevat lapset vielä kirkumaan, mutta siihen on vielä aikaa, ja tyttö hymyilee monalisaa. Äiti on kaukana täältä, tyttö myyty markkinoilla eniten tarjoavalle, nurkan takana lymyää kuolema. Kun rinnasta painaa tulvii ilmoille unelmia ja suklaan paloja ja lapset tulevat, syövät niistä kaikki.

Runotorstai: Joku

Joku koputtaa ovellani, se on Alfred Hitchcock joka on muuttanut linnut lapsiksi. Ne tulevat ja syöksyvät kohti, nokkavat kiroilevat kakarat, minä olen juokseva ja kauhusta kankea. Milloin lapsuus on muuttunut, milloin lapset, milloin kadonnut sylistä hohto? Huudan vastalausetta tuuleen, he kohottavat siipensä, lentävät pois. Antakaa kun silitän, antakaa, keinuttaa, mutta ne räkättävät kaukana! Mullistun ja pullistun, hengitän itseni pois, ehkä kohtaamme vielä, olemme syvästi läsnä.

Runotorstai: Rieha

Kulmien rypistys, kyynelten rieha, kävelet ulos kuin viimeistä kertaa. Pelkään niin että sormissa sattuu, ainoa ajatus pyörii. Tulethan takaisin, katsotaan unta yhdessä, suudellaan portti kiinni.

Runotorstai: erilainen

Kävelen nurkan taakse, sinua kohti, vastassa on pieni vallankumous. Se on hyvä, kiitettävää, arvostamme erilaisuutta ja siihen liittyviä nyansseja. Mitä siitä ettemme saa neronleimauksia säännöllisin väliajoin, päivittäin, mitä siitä! Laulamme korkealta kertosäkeet, käsi kädessä kuljemme taloon autioon, kuka tässä nyt taluttaa ketä, nautimme että lintu livertää ja on nuotteja, asteikkoja ja avaimia ja että kirjoittaisin tästäkin runon, erilaisen, koska on vallankumous ja sinulla nuttu nurin.

Runotorstai: jää

Lääkärin käsien jäätä kiiltävä manikyyri; kadehdittavaa olisi luistella karkuun, piruetteja syöksevä kone, kunnes kaatuminen muistuttaisi hengittämisestä ja sen vaikeudesta, rytmistä, syvistä rypyistä silmien välissä. Tulisipa kevät, lääkärin kynnet sulaisivat, muistuttaisivat hennosti punoittavia kukkia, nuppuja, silittäisivät minua rauhoittavasti, tulisivat uniini ja lopettaisivat musteläikkätestien loputtomat tulkinnat.