Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2014.

Runotorstain haaste: olennainen

Tärkeää ei ole se miltä näytät vaan se miltä sinusta tuntuu, nainen ajattelee ja katsoo peiliin. Punaiset hiukset kiertyvät ja takertuvat, mies katsoo häntä takaapäin, on kuin aina sunnuntai. Rakastellaan, he sanovat yhtäaikaa, nauru kulkee samaa rataa, sänky on pesä ja lintujen koti. Lapset leikkivät pihalla, on hiljaista, on satua ja toiselle aikaa. Iholla on toisen ihoa, ohutta nahkaa, kaipaus ei ole tämän päivän vieras. Kuinka he hengittävätkään, kuinka he unohtavat että kohta kotiin tulee toinen mies ja kaukana odottaa toinen nainen ja toiset lapset, kuinka heillä on aikaa vain tämä puoli tuntia. Tämä ei ole rakkautta, mies ajattelee, tämä on rakkautta, nainen ajattelee, mutta ei sillä ole väliä. Huipulla he katsovat toisiaan silmiin, ensi viikko tulee, mies tulee, ja he aloittavat taas kaiken alusta.

Runotorstain haaste: tanssi

Nainen on kääriytynyt miehen otteeseen, niitty on kaunein paikka tanssia yöllä. Niin kuin kuu on naisen suu, sirpin muotoinen ja avoin. Mies hyräilee valssia, he keinuvat kuin pienet jollat merellä. Sirkka sirittää, se on sen  tehtävä, lintu visertää, se on sen tehtävä, perhonen lentää, se on sen tehtävä. Naisella ei ole tehtävää, hän on vapaa ja käyttää sen hyväkseen. Silmät kuin siniset porat hän katsoo miestä, aamua ei ole, huomista ei ole, on vain tämä hengitys, sen karhea viimeinen kaiku. 

Runotorstain haaste: Rakkaus

Nainen palelee peiton alla ja henkii rakkautta. Pihalla mies tepastelee, ei uskalla astua sisään. Kaksi vierasta toisilleen, vierasta itselleen, niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana. He ovat kuin nimettömät rikkaruohot kukkapenkissä. Nainen toivoo sadetta, mies poutaa, osaavatko he koskaan pitää toisiaan kädestä tai katsoa silmiin? Vaikeaa, mies ajattelee, vaikeaa, nainen ajattelee, palelee entisestään. Mies rohkaistuu sisään, suhahtaa: laita nyt vaatteet päällesi ja nainen nousee, punastuu. Yhdessä he ovat täysissä pukeissa, hiljaa. 

Runotorstain haaste: Lukossa

Sivellin oli seinän toisella puolella lukitun oven takana. Aamuisin nainen huusi ja rimpuili. Avaimenreiästä katsottuna näytti että maalaus syntyi itsekseen, peto oli ottanut vallan, naista ei tarvittu.Vähitellen nainen antoi periksi, lysähti ovea vasten ja kuiskasi: olen sinun vaimosi, peto, pukeudun valkoiseen jos niin tahdot. Silloin ovi aukesi, nainen luikahti sisään, polkaisi petoa varpaille ja sujahti maalaukseen. Kuin kummitus omakuvassa hän oli vapaa jälleen, valmiina syntymään uudelleen ja uudelleen, uudistuen joka kerta hiussuortuvan verran. Vähitellen hänen hiuksensa vaihtoivat väriä punaiseksi, väri valui selkää pitkin lattialle lammikoksi, sitä ei saanut talteen kukaan.