Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2019.

Runonevan haaste: sortuva

Mene kävelylle, älä eksy sortuviin autiotaloihin, ja palaa aina takaisin. Anna auringon tulla uniisi, älä välitä kirkkaudesta, nuku hullun unta. Rakasta niin kuin kuolemaa ei olisi. Annan tässä elämänohjeita vaikka syyt siihen ovat vähäiset. Olen minä nähnyt ruumiinavauksen, häät ja hautajaiset, synnytyksen ja itkenyt monet itkut, joten uskallan kuitenkin merkitä kirjoitukseni sireenillä ja vilkkuvalolla. Olen tirehtööristä seuraava, tulennielijä ja karvainen nainen, ja täällä haisee savu! älä kävele sortuviin taloihin. Pyydän että naapurit lakkaavat sen hakkaamisen, kantavat puita takkaan, tohdin olla lämmin sinua varten. 

Runonevan haaste: lempipaikka

Kun on kulkenut sylistä syliin, ei aina tiedä kenen luona pysähtyä, kenen luokse jäädä. On vain yksi tapa selvittää oletko se sinä, jonka käsien suojassa haluan kehrätä; tee sinä nuotio, niin minä herätän puista linnut. Sulata sinä järvi niin minä olen uimassa siellä, eikä kukaan voi sanoa ettei rakkautta ole. Tästä alkaa alku, tähän loppuu loppu, välillämme kulkee vuoristorata, enkä minä välitä että kyydissä kirkuvat vieraat lapset. Ennen oli sinimustaa, nyt näen auringon nousevan, ennen oli mustelma, nyt hymykuopassa ruusunnuppu. Levitän sinuun hilloa, voitelen molemmin puolin. Ota minut kuin uusi aamu, avaa silmäni näkemään ja korvani kuulemaan, kieleni maistamaan ja nenäni haistamaan, sano että leppäkertun pesä lapsuudesta on sittenkin totta, että uskoni ei ole turhaa. Joka sunnnuntaiaamu minä itkin, mutta nyt se on ohi, olen kohdannut omani.