Kermaa

Haluan lähemmäksi unta, sitä jossa sukupolvet kohtaavat, jossa halut ja hajut yhtyvät, ovat samaa. Kermalla voisi valella ihon, hidastaa liukkaat liikkeet, hämmentää katseet. Jotain pistävää nousee kurkusta ja taskusta, nöyrä on tähän täysin sopimaton sana. Tuntea liikaa, tuntea liian vähän, kitka välissämme vaatii turvavyön ja annoksen alkoholia.

Mitä siellä toisessa kaupungissa tapahtuu, se on vielä arvoituksen kaltainen. Paketoin kaiken vanhan, ja höpsistä, kyllä ihmisistä voi luopua niin kuin puhki keitetyistä kattiloista. Aina voi löytää uuden, vispata kerman, kutsua kylään, valella auki totuuden. Ja hän huutaa: "Auta armias, sattuu, olenko tyttö vai poika, en muista sitä enää, olenko mies vai nainen, olenko ihmisen näköinen ollenkaan, olenko viemärinsä jättänyt rotta?"

Minä en pidä rotista, vien hänet ulos, arvaan että sanomista tästä vielä tulee. Talonmies rypistää kulmiaan, taasko on laitettu linnuille ruokaa, kutsuttu rottia kylään, vaikka säännöt sen ehdottomasti kieltävät. Turhaan minä änkytän rakkaudennälästä ja kermasta, yllätyksestä kun kasvaa häntää eikä erektio. Taivun, hän on oikeassa, hän on vasemmassa, hän on iänkaikkisessa. Hyvin tiivistä tunnelmaa, pihalla grillibileet. Haukun haukun haukun, ja niin kaikkoavat linnut, puut halkeavat kukkaan, eikä minun ole enää kylmä.