Runoilijatar (yö on päivän tähteet)

Hän tepastelee pihalla edes ja takaisin, edes ja takaisin kuin pieni täsmällinen kukko. Hänen päässään editoituu seitikäs runo norsusta tai karhusta tai hevosesta, siinä kuumuus lyö kättä haavojen kanssa, kärpäsiä seurailee katosta. "Ei mitään lisättävää" ja tepastelu loppuu, on vain kirsikankukkien loputon meri, siinä valtamerilaivat kyntävät toisiaan ja päivä kallistuu iltaan.

Hänen päivällisensä koostuu elokuvallisista aineksista kuten Hitchcockin linnuista, kuinka äänekästä onkaan haarukoida, tehdä tilaa uusille kuville. Ja hetkinen, tämä kohtaus on nähty ennenkin, ehkä eilen: sievästi vatsa pullistuu, hymynkare sirittää seinää vasten, runoilijattaren orgasmi ottaa vauhtia tulesta joka sitkeästi jumputtaa kynttilöiden päissä.

Yö on päivän tähteet, raapiva sade nimikoi ikkunaan "Huonon naisen talo", se on runoilijattaren koti. Kaava on sama jokaisella: kantti kertaa kantti, paina pääsi siihen. Hän kuvitttelee sairaanhoitajatarta yövuorossa, paijaamassa vanhan miehen ihoa, kusentuoksuisessa huoneessa vaareja rivissä. Näin on parempi, olla oman onnensa valtiatar, runoilijatar huokaa ja riisuu kannuksensa huolellisesti, hyräillen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Runonevan haaste: Meditaatio

Sininen ja valkoinen