Runonevan haaste: Lista

Minulla on uusi musta muistikirja. Aion kirjoittaa havaintoja, joka päivä, täyttää päiväni salaisilla katseilla.

Aamulla sängyssä: Meitä on neljä, kaksi meistä eläimiä, loput jotain siltä väliltä. Yksi on kuolannut tyynynsä märäksi, yksi rapsuttanut tatuoinnin kohdalta lihasta punaiseksi. Minua väsyttää, nousen yhtä hitaasti kuin mansikka punertaa kesällä poskensa. 

Suihkussa: Saippua on liukas käärme iholla, kainalokarvat kasvavat kiinni kulmakarvoihin, minusta on tulossa kolmas eläin.

Bussissa: Viereisen penkin matkustajalla on lyhyet sukanvarret, niissä vaaleanpunaisia kuvioita, iholla pilkottaa tatuointi, en saa selvää mikä se on. Tekisi mieli kysyä. En kysy.

Töissä: Vastassa on hyökyaalto. Jos tekisi mieli hukkua, hukkuisi.

Ruokatunnilla: Edessä oleva lappaa lautaselle salaatinlehtiä hartiavoimin. Minun voimani tulee jostakin muualta. Minun voimani tulee jalkojen välistä.

Töiden jälkeen yksillä: Päässäni poreilee, ihmisten ilo on lasin takaa katsottuna yhtä aitoa kuin kultaketjut kesäisellä kirppispöydällä.

Kotona: Olen käpertyneenä sohvan nurkkaan, muotoni on simpukka, minua ravistamalla voi kuulla naisten ääniä, ne laulavat värikästä sinfoniaa.

Huone alkaa suurentua, huone alkaa pienentyä.

Minä alan pienentyä, minä alan suurentua.

Muistikirjani huutaa havaintoja.

Sinä astut sisään.

En saa selvää oletko eläin.

Otan sinut syliin.

Meitä on moneksi.

Onneksi olet minun. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Runonevan haaste: Meditaatio

Runonevan haaste: Posti

Runonevan kuvahaaste