Runotorstain haaste:hups

Valokuvaa katsellessani ajattelen että tämä muisto on kotini. Näytät siltä että et ole pettänyt vielä, naamallasi ei ole sitä naimisen jälkeistä tyytyväistä ilmettä, sormeni eivät vielä ole vetäneet viivaa ranteidesi yli. Muistan että meillä oli hetkemme, ja hups, kuinka kevyesti osasit ne kadottaa. Rohkeuteni vie minut vielä pitkälle, yli uuvuttavien tasankojen leijonanluolien ohi sinne missä rakkaus pesii. Lapset otan mukaan, illalla syömme vaahtokarkkeja ja juomme mehukattia, sillä siihen heillä on oikeus. Puhumme kielillä joita emme osaa, tilanne vaatii niin, olemmehan tulleet kauas, emmekä anna sinun antaa meille selkään, enää. Sade ja siihen liittyvät rituaalit, itku samaan tahtiin niin kuin elokuvissa. Kyynelkanavat kuin suurimmat tunnelit, kampaan tukkaani perusteellisesti joka aamu, varovasti etteivät linnut herää, niiden laulussa uusi muisto.