Tekstit

Runotorstain haaste: märkä

Kaunis on ihosi, kaunis kätesi liike
kun aamulla herätät minut,
sulana vahana valuvan,
halusta hullusta halkeavan.
Niin kuin puut kasvavat ylöspäin
taivun minäkin sinua kohti,
lipaiset huuleni irti,
naulaat ne voitonmerkiksi sänkysi päätyyn.
Minä tihkun ja katoan,
lakoan edessäsi,
puhtaan viljan värinen nainen,
pellosta suoraan repäisty,
tähän maailmaan, ankaraan
muottiin ahdettu ihmisen muotoinen.


Runotorstain haaste: Syksyn sävel

Radiossa soi ja soi  ja soi, Syksyn sävel.  Minä kuuntelen ja arvaan:  muualla oot ennen kuin huomaankaan. Huone on tyhjä kuin pussillinen ilmaa, sinä veit huonekalut ja tunteet mukanasi, reidet ammottavat auki, suu auki, mutta huutoa ei kuulu. Kuiskaus kuuluu, iholla läpinäkyvää karvaa, minä kauniisti viikkaan raajani lattialle. Ulos ei kannata lähteä, sataa lennokkeja, jokaiseen maalattu sinun nimesi, rakas.  Hiekkalaatikolla lapsi siivilöi valoa ämpäriin, ikkunan takaa yritän vaikuttaa häneen: ota pimeys talteen myös, ota käteesi se kolmilehtinen apila,
voi olla että lähemmäksi onnea et pääse. 


Runotorstain haaste: Rauli Badding Somerjoen "Paratiisi"

Olen sanaton. Voi jospa sulle voisin antaa kaikkein kauneimman, mutta en voi. Rakkautta ei ole, se kuoli pois. Siispä ostan käsilaukkuja, ostan kenkiä, ostan koruja, ostan suklaata, jotta oloni parantuisi ja tuntisin jotakin edes hetken. En vieläkään pysty puhumaan, olen tunkenut suuhuni kapulan ja pyyheliinan ja naapurin miehen peniksen. En pysty nukkumaan enkä juuri valvomaankaan, olemaan elossa, oikeasti, niin että sylki roiskuu ja lantsarit mutaantuvat. Pitäisi nostaa kissa pöydälle, mutta se ei suostu. Pitäisi leikata otsatukka, mutta se saa otsani näyttämään liian suurelta. Ja kaiken lisäksi, pitäisi hankkia nuori rakastaja tai kaksi, jotka palvoisivat maata jalkojani alla, niin kuin sinä et koskaan suostunut tekemään, et edes avaamaan minulle ovea koska se olisi ollut liikaa.

Voi että, te nyt tietenkin ajattelette, mutta turhaan, sillä tämä on minun elämääni ja minun on valtakunta ja voima ja kunnia, iankaikkisesti minä sanon nyt teille, pitäkää tunkkinne ja muut välineet, min…

Runotorstain haaste: kappale

Iänikuisessa villapaidassa istut kitarasi kanssa,
kirjoitat laulua rakkaudesta,
naisesta ja miehestä, vähän niin kuin meistä
istumassa kirsikkapuun alla aurinkoisena päivänä.

Yöllä ja alasti hiivit keittiöön
missä kirjoitan runoa rakkaudesta
naisesta ja miehestä, vähän niin kuin meistä
sammutat valon ja sanot että nyt nukkumaan.

Kissa puskee jalkaani, kehrään,
jaloittelen, venyttelen kuin suurempi eläin,
tahdon olla osa helminauhaa, jatkumoa,
kallistaa pääni tyynylle tai heinikkoon
ja saartaa nämä ajatukset valon läpi.

Runotorstain haaste: leuka

Ystäväni Alli pitää miehistä joilla on vahva leuka ja hyvä perä.
Minä pidän miehistä ylisummaan.
Pidän minä naisistakin mutta se on eri tarina.
Olemme siinä vaiheessa että toiselle keksitään hassuja lempinimiä, rakastellaan neljä kertaa päivässä, juodaan skumppaa uudessa sängyssä sunnuntaina, tiedätään niin vähän mutta tunnetaan niin paljon.
Ei haittaa että en juurikaan ymmärrä slangiasi, osaanhan sanoa spora ja dösä ja handeli.
Sillä sinä olet se kauan kadoksissa ollut tähti, se jota seuraamalla löydän perille ja sen yli, olet kukkaani pudonnut sydämen muotoinen vesipisara.
Olet kuvajainen ja kummajainen, olet hohtava ja hilpeä, olet raukea ja pingottunut vuorotellen, olet niin kuin haluat ja niin minäkin.

(on vaikea keskittyä)
(en halua pilata)
(kirjoitan tätä vankilassa)
(olen 20 -vuotias)
(olen tyttösi sun)





Runotorstain haaste: myöhäinen

Sinulla on valuva tukka ja ylisuuret korkokengät
olet rajaton, ääriviivaton, vailla vankkaa kehoa
minä niin ihastunut
potkin turhautuneena kiviä lähelläsi
en osaa sanoa mitään ja kohta on myöhäistä
meillä on välissämme kymmenen vuotta,
sata vuotta, tuhat vuotta ja enemmän
hevoset laukkaavat villeinä kuin sydämet rinnassa
koululaukku saa vasemman olan painumaan alas
sinä nostat pääni ylös,
en vielä tiedä että unissa tulet seuraamaan minua kaikkialle
ja minä kirjoitan niitä vihkoihin jotka täyttävät koko talon
ja minä maalaan niitä tauluihin jotka täyttävät koko talon
ja minä tanssin ja laulan ja täytän koko talon

Sinä,
sinä,
sinä.




Runotorstain haaste: hulina

Käden vieressä oli käsi, jalan vieressä jalka, suut auki kuin pienillä linnuilla. Kenelläkään ei ollut aikaa lohduttaa itkevää, vain pörröttää nauravan päätä, aidat ympärillä korkeat kuin metsä. Äidit eivät tulisi vielä tuntikausiin, isät vielä myöhemmin, tämä lauma oli saatava pysymään hengissä siihen asti. Ja sitten, aamulla uudestaan. Ja sitä seuraavana, alkaen siitä että kaurapuuroa kasattiin lautasille.

Nainen oli tuskin nainen, juuri lapsen kengistä ulos astunut, tahtoi hoitaa parhaansa mukaan: lapset, työn, miehen, kodin, parvekekukat, koiran ja harrastukset. Jokaisen päivän jälkeen hän ajatteli: ei koskaan enää, voisin iskeä tuohoon soppaan kauhan tilalle käsikranaatin, katsoa kuinka räjähtäisi katto ja lapset lentäisivät ulos ja koteihinsa, ehkä takaisin äitiensä mahoihin, ehkä virneeksi isien silmäkulmiin.

Mutta sanattomana hän otti vastaan marraskuun, odotti monta kuukautta valoa joka sitten saapui aurinkovoisilminä lautasille. Silloin alkoi lapsilauma laulaa ja tahtoa ulo…