Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2010.

Runotorstain haaste: Täällä Pohjantähden alla

Taivas täyttyy purppuralla tyttöjen leikit rannalla on noustava jaloilleen, uskallettava uhata ukkosta ja käveltävä veteen kainaloita myöten. He asettuvat kuviokelluntaan, pitävät käsistä kiinni kuin viimeistä päivää, tämä on se viimeinen päivä tämä on se viimeinen päivä helakassa naurussa ruskettunut napa, liukumäen takaa kurkistaa: Öhmannin tavaratalo, viiden markan irtokarkkipussi, Kanarialta tuotu banaanilikööripullo, fritsu ja väsynyt, illan viimeinen hidas. Pyyhkeen alla sinertävät tytöt luonnostelevat itseään, toisiaan kuin ensimmäistä päivää, tämä on se ensimmäinen päivä! tämä on se ensimmäinen päivä! eivätkä muista nimiään.

Joulurunoja etsitään

Vielä ehdit osallistumaan Helsinki Poetry Connectionin joulukalenteriin. Lähetä jouluaiheinen runo osoitteeseen hpc.kalenteri@gmail.com. Joulukuun aikana HPC:n blogissa julkaistaan yksi runo joka päivä ja parhaat runoilijat palkitaan HPC:n levyllä ja t-paidalla.

Runotorstai: Raja

Suutele minua, nainen sanoo ja unohtaa olevansa tyttö vasta. Pane mua, nainen sanoo ja unohtaa olevansa äiti jo. Vaahteraan on helppo kaivertaa nimiä vaikeampi päästä selville mikä rajapinnassa hämärtää. He laittavat kätensä vieraisiin paikkoihin ja kun heijastaa, nostavat ne silmiensä eteen. Selkeällä kielellä, sametilla he laulavat laulunsa kadunkulmissa ja ne jotka kuuntelevat, kuuntelevat koko yön. Meillä on salaisuus, he laulavat, ja minä tiedän siitä puolet, olenhan tyttö vasta, en äiti vielä, meitä yhdistää pitkä varjo.

Runotorstai: Ahneus

Oksennan tätä yksinäisyyttä sisäänpäin, veriset kynsinauhani, pienet hymyt näyttävät valoa pimeään. Kerään sydämiä kuin karkkipapereita, niistä on hyvä askarrella, taitella rakkautta kokooon. Kuulen äänesi avaruudenkin halki, turhan lujaa se soi, ahnehdin sikiöön kuolettuneita asentoja, hapertuvaan syliisi sopii tumma laulu.

Runotorstain haaste:!

Äiti, tuu ikkunaan, täällä huutaa minäminäminä, ja äiti tulee, pimpsaa roikkuva hameinen äiti työntää tissiä suuhun yhä uusille ja uusille sukupolville, ikuinen, ikuinen nainen. Minä olen osa ketjua, jossain siellä minäkin olen roikkunut nisässä nyt minusta on tullut henkilö, tärkeä henkilö, aikuinen henkilö, aika kultaa muistot, silloin soitan kukkaiskieltä kotiin, unohdan suurimmat murheet ja syyt niiden takana

Runotorstai: Mahdoton paikka

Paikka on mahdoton, puhkaisen sinuun oven kävellä yritäpä ottaa kiinni ovat suut ja muut vain katsovat pois. Potkit ja hotkit minua, sormieni vääntyneitä niveliä minä lennän matalalla, minä lennän matalalla ja alla on vaikea hengittää: yksi-/rikki- näistä. Korkkiruuvituolit istuvat minua janottaa Jan ottaa nurkassa huikkaa pelottaa: Ota tämä laulu tästä tuli vähän sellainen: lainapeite ja kuinka senkin alla voi nukkua.

Runotorstai:en tiedä mitään

Vielä kolmenkymmenen vuoden jälkeenkään en tiedä sinusta mitään, tiedän sormiesi luut ja kuinka kävelet iltaisin puutarhassa, kuinka suihkun jälkeen tuoksut rakastat pihlajanmarjoja, talvisin syötät lintuja ja kastelet kukkia, hyräilet. En tiedä sinusta mitään ja silti pidätän hengitystä aina kun näen kuinka hitaasti kätesi liikkuvat, täydellisesti silität ja minä rakastan, rakastan sinua.

Runotorstai: Valokuva

Hän aikoo kuvata kaikki kaupungin spurgut, kaikki kaupungin miljonäärit, kietoa heidät yhteen kaulahuivein, taluttaa metroaseman valokuvakoppeihin ja sieltä toreille. Hän aikoo pelastaa maailman ja tehdä siitä taidetta, maailma on hänen kotinsa ja se on avoin.

Juho Nieminen - Kylki

Harri Hertell - Kunnes oppii kävelemään

Kati Neuvonen - Eräänä päivänä kyllästyin poikaystävääni

Runotorstai: eteenpäin

Itken jokea, sinä puhkot ikkunaa minuun. Lapset takapenkillä huutavat "eteenpäin, eteenpäin". Valokeilassa peurat ja niiden laajentuneet pupillit. Kunpa tulisi huominen, kunpa olisi eilinen, tätä hetkeä on vaarallista kokea ja vaikea kätkeä, kauhua täynnä vatsani siniset järvet.

Runotorstai: kellastuminen

Heidän kasvonsa kielivät unohduksesta kuin kellastuneet lehdet, mekoissa vielä häivähdys punaa. He eivät huuda, eivät hymyile, ovat muistoissa täydet, nyt vapaat ääriviivoista. Tunnemme heidän tarinansa edestä, takaa. Mitä tekisi Ridge Forrester, mitä Taylor?

Runotorstai: Kaiku

Minä heitän sen sinulle, sinä heität sen minulle, minä heitän sen sinulle, sinä heität sen sivuun. Emme puhu, emme esittele itseämme, yleisöä alkaa kerääntyä ja kaikilla suussa valmis kaiku. Sinä otat sen kiinni, sinä heität sen minulle, minä heitän sen sinulle, sinä heität sen takaisin yleisöön. Se on kaiku. He avaavat suunsa, he ottavat sen oraalisesti. Se on kaiku. Teemme jonon, teemme rivin, teemme itsestämme kuvion kellua. Suussamme on kaiku, ylös pyrkivä kaiku. Juoksen karkuun, juokset karkuun, yleisöllä on vastaus, se on kaiku. Minä odotan, sinä odotat, me venymme ja olemme aika, aikaa vastaan, olemme kaiku, olemme sille sukua, ääretön hidastuva hiljaisuus, makaamme hiljaa, olemme hiljaa, kaiku on hiljaa, merkitykset katoavat ja kas, sielu lepää.

Runotorstain haaste: Ilo

Eräässä kaupungissa oli niin iloinen mies, että hänet vietiin vaarallisena vankilaan ja siellä hän sitten naureskeli. Ilo oli niin tarttuvaa, että kaikki vangit hohottivat, vanginvartijat hohottivat ja riemu oli kaikilla katossa. Tulipa sitten suru, suru teki enkelin eteiseen ja irrotti siltä siivet, miten voi siivetönnä lentää suru, miten olla ilo? Nopeasti, nopeasti kaikki pakenivat, juoksivat iloa karkuun, surua karkuun, jokainen oman elämänsä seppä, vaarallista on liikaa kokea.

Juhannus

Kiedon kokkoja kaulanauhaksi viuhkana avautuu eteeni meri ja mies, on kaunein aika Kaupungissa asuu yksinäisyys, siihen kopinaan yleensä eksyn. Askeleet kamppaavat minua, tule: sovitaan yhteinen vuodenkierto Runoto

Runotorstain musahaaste: Memories

Kynsien alla kuuluu olla multaa, sohvalla makaa Maaseudun Tulevaisuus. On niin hidasta, kaikilla vuodenajoilla selkeät reunat. Vaaleanpunainen husky pyörähtelee pihalla, kas niitä on karuselliksi asti. Otan pienen kierroksen, ja ystäviä on, ruuhkaa. Sametit huutaa sinapinvihreää, annetaan se kaikille anteeksi. Oi raukeaa, ei vaaroja, suljetaan ovi, salaa. Runoto

Silkkaa jazzia

Olen niin vihainen että voisin ottaa ja tappaa sinut joka päivä seitsemän kertaa, huutaa, liikennevalo näyttäisi silmissäni vihreää, suustani purkautuisi silkkaa jazzia. Huutaisin niin kauan että hiljaisuus olisi unohdus, valkoinen peitto jonka alle käpertyä. Siellä me olisimme, sinä niin kuolleena ja minä niin ehjänä että ääriviivani alkaisivat ensimmäistä kertaa näkyä. Hautaisin sinut pihaan, puun alle, siihen kasvaisi uusi puu ja sen alle uusi puu ja sen alle uusi puu. runoto

Viesti

Kun ei ole lapsia, on tämä hiipivä odotus ja tuskankaltainen ikävä. Alkaa laittaa viestejä pulloihin yhdessä munasolujen kanssa ja laskea ne rannalta veteen sopivien aikataulujen mukaan. Käperryn heinien sekaan odottamaan vastausta, pullopostia maailmalta, ehkä pientä hedelmöitystä, alkiota, vauvaa joka kelluisi luokseni ja sanoisi "äiti". Minä lakkaisi olemasta ja olisi vain kaunein sana kaikkien huulilla, pehmeä "äiti" ja minä itkisin ja nauraisin enkä menisi maanantaina töihin. Rintani pullistuisivat ylpeydestä ja maidosta, vauva tulisi ulos pullosta ja imisi minua kuin sientä kuivaksi. Kuka on isäsi, minä ehkä miettisin, siellä kaukana, merten takana. Runoto

Maailma kylässä

Helsinki Poetry Connection menossa mukana, täältä lisää tietoa.

NAKUna Meksikossa

Runojani espanjaksi meksikolaisessa Periodico de Poesia -runouslehdessä.

Hassu

Struktuuri on hajonnut: rajat rajat rajat rajat ovat aina olleet vaikeita hahmottaa hassua että sinä niitä rakennat rajat rajat rajat rajat tänä iltana etsin taas patjaa kallistaa päätä hassua että osaat laittaa tyynyliinan juuri oikein siitä minä aina otan turpaan että mikä on OIKEIN? Runoto

Ainoa mitä voin ajatella

Hän on tuntematon ja kävelee vieraita reittejä. Hän saa aavistuksen minussa kasvamaan ja sulamaan uusissa unissa, laskemaan jotakin minussa, esiripun, sen painavan punaisuuden. Olen hengittämättä ja sen voi kuulla. Runoto.

Kevät

Kevät on sitä aikaa kun kuljen Hakaniemen rantaa ja Kolmatta Linjaa takaisin. Työnnän vappupillin korvaasi, sytytän heliumin ja serpentiinit kaulasi ympäriltä, lämmittää, persettä ei palella Ullanlinnanmäki eikä epävireinen mieskuoro. Vaikka toisaalta, valkovuokot jne.

Runotorstain haaste:haisuli

Kun ajaa rekka-autolla tiiliseinää päin voi nenä kääntyä vinoon poskelle tipahtaa kuohunnasta pisara, viikkokausia jatkuva väärä vuodenaika jättää bikinit rannalle makaamaan, banaaninkuoresta makkarankuoresta valua kalmatusta. Kun ei ole kotia on seinät ja kylmä määrätty ikävä ja alkaa vaeltaa syvemmälle luolastoihin ja onkaloihin ja kartella vettä ja siihen liittyviä rituaaleja kunnes antaa partaveden houkutella kasvoille partaa ja niiden jatkeeksi miehiä ja seikkailuja. Toisessa päässä leikataan toisessa kasvetaan ruohoa, aidataan selkeä alue, leikkikenttä jossa lennetään kiitorataa annetaan kyytiä, huutia peloille.

Viime vuoden Runohilloa purkitettu...

Kuva
...ja kohta saa maistiaisia! Helsinki Poetry Connectionin blogista lisätietoa levystä. MySpace -sivut täällä.

Istuin alas

Kuva
       

Huulilla, nolo tuuli

Kuva
Studiossa ääniä, runoja, ystäviä Kuuntele.

Rannalla taas

Kuva
(tässä ystäväni Koipipuoli ja Korvapuoli) Asioita joita näin rannalla Naisten pikkuhousut (likaiset). Aaltoja, laajoja mutta ei myrskyisiä, hiekan ja kivet ja rojut allensa jättäviä, kaiken nieleviä hyväntahtoisia turkoosiin kurottavia aaltoja. Köysi (hukkunut). Leivänpaloja. Puluja. Lapsi äitinsä kanssa, vastuussa edellä mainittujen kohtaamisesta. Auringonvarjoja, puisia, haalistuneita, työnsä hyvin tehneitä, palvelleita. Vanha mies, istumassa. Koira, vaaleankirjava, ystävällinen ja vähän lihava, kättä nuoleva ja muutaman askeleen seuraava. Taverna, tyhjä. Tavernan ovi, ovella nuori poika odottamassa asiakkaita, liitutaulu johon kirjoitettu päivän ruokalista josta en ymmärrä vielä sanaakaan. Kiertotie supermarketin takaa, hakepohjaista suoraa tietä, jossa vierivieressä hellyttävän erilaisia taloja. Taloja, taloja, taloja. Talojen seinässä violetin punaisia kukkia. Räksyttävä pieni koira portin takana, räksyttävä pieni mummo koiran takana. Talo jossa oma koti, parvekkeella hengenpelast