Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2012.

Taidan lopettaa nauramisen

Nainen päätti: tänään on se päivä kun lopetan itkemisen ja aloitan nauramisen. Hän päätti käkättää, räkättää, hihittää, hohottaa, tyrskiä ja virnuilla. Ihmiset katselivat ja osoittelivat häntä, alkoivat nauraa myös. Koko kaupunki kylpi auringossa ja naurussa, ihmiset ottivat kenkänsä pois ja kävelivät avojaloin ja halasivat vastaantulijoita. Busseissa kuljettajat tulivat ja antoivat poskisuudelmia matkustajille. Bussi raikui, ja ratikka. Mutta asioilla on aina kaksi puolta: naurun tärinä sai maan liikahtelemaan ja vedet lainehtimaan, syntyi tulva, maanjäristys ja sekasorto. Kaupunki hautautui kivenmurikoihin jotka tappoivat satoja ihmisiä, tulva vei mennessään kodit ja pihamaat. Silloin nainen päätti: taidan lopettaa nauramisen ja aloittaa itkemisen.

En tiedä mitä sanoa

Olen aina yksin. Vaikka ihmiset käyvät oveni takana, ja elefantit, käännytän heidät pois. Lajitoverini. Vihaan tätä hitautta. Kuinka ajatukseni kilpailevat etanoiden kanssa. Kuinka kyyneleet ovat ainoa nopea asia minussa.

En tiedä mitä sanoa. Morsiamet masentuvat häiden jälkeen. Minulla ei ole miestä. Jos ottaisin ensimmäisen joka oveen kolkuttaa. Heitä ei tosin ole useita. Ei juuri ketään. Ei ketään. (Tästä sensuroin nyt jotakin, en halua suututtaa ketään.) Haluan suututtaa itseni. Haluan suututtaa kaikki. Haluan huutaa ämmä ja huora! Menen kadulle huutelemaan. Minut haetaan pois. Vikatikki.

Huoneessa on hyvin valkoista. Vihreä myös rauhoittaa. On sairaalassa väriä ja kahviossa pullaa. Kyyneleet ajavat taas formulaa. Kuinka paljon sisältäni riittää järviä? Tämä ei ollut kysymys mutta laitoin merkin kuitenkin. Hengitän sisään ja ulos. Se on kai tavallisin tapa. Kun laulaa ja tanssii saa pisteitä. Olen katsonut liikaa televisiota. Oman onnensa seppä on kadottanut työkalunsa.

En hal…