Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2016.

Runotorstain haaste: purppura

Mekkosi oli pienenä vaaleanpunainen nyt se sähisee purppuraa ballerinatossut vaihtuneet piikkikorkoihin enkelinkiharat pudonneet drinkkeihin taksijonosta pokaat pikarakkautta perillä odottaa pieni kuolema. Toiset meistä ovat joutsenia, toiset haavoja täynnä sinä olet molempia arpikudos risteilee ihollasi helminauhana olet valmis lähtemään, tulemaan multa sormissasi kuohkeaa sävähdät kukkaan puhkeavaa nuppua saat silmäsi yhtä auki minä laitan omani kiinni hyssytän lapset nukkumaan sanon että äiti tulee kyllä kotiin en ole varma rakastanko enää sinulta en uskalla kysyä vastaisit kuitenkin suudelmalla sinetöisit loppuun tämän harmaan 

Runotorstain haaste: anteeksi

Tuskin minä sinua rakastan hitaasti värit palaavat mustavalkoiseen kuka sanoo että kipu on kaunista, minä sanon että hauras on haurasta lapsille opetetaan anteeksipyytämistä ei saa töniä, tulee pipi ei saa lyödä, tulee pipi ei saa purra, tulee pipi pitää leikkiä kaikkien kanssa. Mustelmani huutavat apua minä kätken sisälle iloni ja suruni katson kaiholla vanhoja Suomi-filmejä seipäälle nostettu heinä on kauneinta mitä tiedän kiiltäväkylkiset hevoset nostavat esiin kysymyksen: kenellä on suurin sydän?

Runotorstain haaste: järki

Pidän sinua kädestä on hyvästien aika, on luopumisen aika, on aika katsoa eteen ja taakse nähdä lapsuuden valokuvissa onnea rumissa väreissä kauniita muistoja Hapertunut kehosi huutaa janoa minä anteeksipyyntöä ja -antoa viimeiset sanat minä muistan sinut aina saavat itkun viimein tulemaan Lippu nostetetaan puolisalkoon puolessavälissä minäkin elämä on tässä kuolema vielä lähempänä

Runotorstain haaste: ensilumi

Makaat maassa pulleana kuin sorsa kielesi lipoo kylmää, valkoista et vielä tiedä että metalliin se tarttuu kiinni äitisi kantaa termospullossa lämmintä vettä varmuuden vuoksi hän kantaa mukana myös laastaria ja desifiointiainetta ja lääkärin suoraa numeroa hän ei saa vaippaa suoraan eikä peukkua rukkasen koloon mutta hän rakastaa sinua koko teinityttövartalollaan Perjantaina hän rajaa silmänsä erityisen huolella bileet ja vauva nukkuu äidiltä on varastettu pullo väkevää, isältä tupakkaa ja suora selkä ehkä prinssi saapuu sillä vitun ratsulla on oltava valmis ja kauniskin vielä unohdettava että kotona odottaa pyykkivuori ja vaipparoskis ja se pullea sorsavauva Lumienkeli painuu kasaan Kasiksen takana pissa valuu reisien välistä kikatus ja hikka ystävällä samanlainen toppatakki mutta erilainen elämä barbeista siirrytty suoraan kotileikkiin äkkiä iskee ikävä, juokset talojen välistä kolmanteen kerrokseen päässä surisee pinnasängyssä pyörii vauva näkee ehkä

Runotorstain haaste: kuvajainen

Silmissäsi näen siemenen olet iso poika jo kirjoitat, ja minä näen siinä huumoria olet isäsi lapsi minulla lainassa kaikesta voi kuulla keskeneräisyyden hauraasti katkeavat sukupolvet Tänään pukeudut täti Monikaksi ja näin heiluu pylly, pylly heiluu näin se herättää huomiota itkulla tulet ja naurulla lähdet tämän maailman huolet eivät ole sinua varten piilotan laukkuusi tikkarin sillä pärjäät tämän päivän huomenna teen voileivän jos jaksan ikuistan sinut valokuvaan kerron sadun karhusta, piirrän kuvan rauhasta laulat, eikä sanoja tarvita Kaiken tämän annat kaiken tämän otan vastaan käytän sinua materiaalina mielikuvituspoikani

Runotorstain haaste: päämäärä

Kahden ihmisen välillä kohtu keinuu kauniisti se on täytetty pehmoleluilla mies polttaa tupakkaa nainen kääntyy pois uuden kahvikoneen korahdus valkoisilla seinillä varjo, lupaus jostakin paremmasta Nainen paistaa päivällistä mies avaa viinin, juhlahetken voi haistaa kaukaa asian vierestä he puhuvat pehmolelut potkivat kylkeen sattuu mahtavaa olisi laittaa tissi suuhun miehen silmissä laiha lohtu Sunnuntaina he kaivavat haudan yhden päivän itkevät tiistaina leikitään taas kotia mahdotonta tietää kuka tämän kisan voittaa laittaa pisteen tarinalle joka hohkaa pimeyttä Puistossa lapset juoksevat karkuun lehti putoaa maahan, nainen polvilleen jos oikein ponnistaa, voi nähdä nallen pään jalkojen välistä kivi osuu poskeen, kyynel seuraa perässä hapertunut mummo istuu penkillä voi aikoja, voi tapoja Selvää on että hellyys on helppo pakotie

Runotorstain haaste: kirkas

Ensimmäinen kirkas ajatus: olen vieras omassa talossani Olen ostanut sohvan ja sängyn ja taulun ja telkkarin käyttänyt samaa hammasharjaa kuin ennenkin mutta sinä puutut, sinun ainainen suutelunhalusi ja rumat urheilusukkasi, palava halusi kahviin aamulla, karvainen selkäsi ja pilkottava kaljusi, tahdoton hyräilysi elokuvan alkaessa Istun matolle ja toivon että se olisi lentävä saduista ottaisin muutakin: prinsesssan unesta raukeuden ja korskeat sotamiehet Täytän vallihaudan, letitän yksinäisyyden ja nirhaan sen poikki Kaunis uusi kampaus, sinä huutaisit  Melkoinen matka, minä vastaisin  pidättelisin halua kaataa kirjahylly päällesi, kiehuva vesi käsillesi, sekoittaa pillereitä juomaasi Minä kuoriudun kohta, tahdon tehdä sen arvokkaasti kuin kuiskaus metsässä katson onko sillä sinun silmäsi ja minun nenäni Vain sinä puutut

Runotorstain haaste: aura

Sinun ympärilläsi hehkuu vihreää olet riisuttu, balettitanssija ilman tutua en ole ensimmäinen joka yrittää sinua lukea kävelemme sen rapistuneen talon puutarhaan levittäydyt kukkien ylle sumuna ja valona ojennat kätesi ja jalkasi leveämmälle kuin puut juurensa on tavallinen perjantai, suu haukkaa omenaa mustelmat poskissa kuin rupiset muistot haluan sinulle palasen rakkautta kiiltokuvakissanpojat leikkimään lankakerillä kämmenillesi Miten päin tätä sadetta oikein pidetään, sinä ihmettelet minulla ei ole vastausta avaan lähimmästä kirjasta sivun 17 tavuja on liikaa, suljen nopeasti silmäni olet kaivanut repustasi joutsenen ojennatte kaulojanne kohti huomista, hengitän vielä eilistä kieltäydyn roolista jonka haluat minun ottavan hankalasti taipuvat sanat joilla kuvaisin sinua niinpä sanon ensimmäiset jotka mieleeni tulevat: kiihdytysajo, laskuvarjo, sirkushevonen ja kahlittu ovi

Runotorstain haaste: herkkä

Lapsen itku olisi herkkä herätyskello, mutta nainen antaa kehonsa sanoa milloin on aika nousta sängystä joka lauttana kelluu makuuhuoneen ulapalla. Tänään vetoketjut ovat jumissa. Tänään mekot eivät pysy päällä. Tänään karhut painivat pihalla ja hirvet paiskautuvat sisään ikkunoista kuin karvaiset pommit. Henkilövahingoilta vältytään jollei lukuun oteta miestä jonka nainen nälkäisenä pureskelee välipalaksi, puhdistaa hampaanvälit haravalla, syljeskelee sivuilleen katsomatta teiden penkereet. Vihellystä seuraamalla naista voi seurata, katsoa takaapäin kun pylly hyllyy, haistaa susiturkin alta pienen hien. Tämä on ilon päivä! Tämä on surun päivä! Tämä on päivä! kuuluu uusi kansallislaulu, ja liput liehuvat kaduilla ensimmäistä kertaa. 

Runotorstain haaste: ötökkä

Pitkään heinikkoon piiloutui jalkoja, käsiä, suita ja ihoa, vaatteita mytyssä. Korkealta aurinko kosketteli heitä, selkää pitkin käveli pieni ötökkä. He unohtivat nimensä ja puolisoidensa nimet, olivat tyhjinä koko kehot. Kaupungista kantautui autojen ääniä, ihmisten ääniä, mutta kedolla sirittivät sirkat ja himo. Tarpeellista oli löytää reitti kielellä perille, sulkea ovi perässään. Kaunis, kaunis, kaunis , sanoi mies, tiedän, tiedän, tiedän, sanoi nainen. Ja kuinka ollakaan, sinä päivänä saivat alkunsa poika nimeltä Valo ja tyttö nimeltä Ilma, eikä sade tullut enää koskaan. 

Runotorstain haaste: kenkä

Nainen oli kenkiä täynnä, yhdessäkään ei hiertäviä kiviä. Tanssi alkoi alkovista, työntyi ikkunasta kadulle ja sieltä kiemurteli torille. Flamencoa, flamencoa, susinainen, hurrasi väkijoukko ja sitä sai mitä tilasi. Punainen mekko huusi tuuleen, nainen naputti mukulakiviä, kengät iskivät kipinää. Sinne tänne syttyi tulipaloja, ja niiden keskellä nainen tanssi kunnes korot sulivat ja hän oli hiestä märkä. Hajaantukaa, täällä ei ole enää mitään nähtävää, nainen kehotti, irrotti katseet kuin seinään hakatut naulat. Hän käveli paljain jaloin kotiin, nyökkäsi arvokkaasti oikealle ja vasemmalle kuin kuninkaallinen. Avosylin hän vastaanotti kukat ja lentosuukot, perillä työnsi ne lipastoon pahan päivän varalle. Kattoon laskeutui pilvi, heitti vilvoittavan sateen, siihen hän nukahti, näki persoonallisen unen.  

Runotorstain haaste: kävely

Nainen kävelee kaupungilla, ihailee susiturkkiaan ikkunoista, keimailee ihmisten edessä. Hän ei välitä että joku paheksuu, lähettää heille vain lentosuukkoja ja pikkuhousuja. Väsyttyään hän pysäyttää auton, pyytää kyydin kotiin. Mies ei osaa kieltäytyä, ei halua kieltäytyä, ottaa naisen kyytiin, ajaa varovasti kuin kalleinta lastia. Autossa ei puhuta, mutta perillä suudellaan, se on vaivanpalkka. Tahtoisin kutsua sinut kotiini, nainen sanoo, mutta onko siinä nyt laitaa, pokailla miehiä autoista. Toisaalta, hän ajattelee, on niin vähän aikaa ja niin paljon miehiä, rakkautta ei mailla halmeilla.  Mutta.  Mies on kaasuttanut jo tiehensä, hän ei ole koskaan tavannut naista susiturkissa. Häntä pelottaa se pehmeä kova kieli, kaikkialle tunkeutuva kieli, naisen mieli, ja seikka että lyhyen hameen alta on pikkuhousut heitetty pois. Hän punastuu, hän kihelmöi, hän ajaa melkein lyhtypylvästä päin. Kotona häntä odottaa vaimo, kaksi ja puoli lasta eikä hän enää tiedä miten, ketä ja miksi.

Runotorstain haaste: järjestys

Avaan käsilaukkuni, alan purkaa ulos tavaroita: haulikko, laituri, kylpyamme, puutarha, mies, nainen, illallinen, sukukokous, joulu, terapeutti, kunnes lattia pursuaa ja minua itkettää vähän. Laitan kaiken tehosekoittimeen ja annan palaa, väri on musta ja vähän punainen. Ihailen saavutustani illansuuhun, kannan sen sitten metsään, syötän eläimille. Pupu tuli, hirvi tuli, karhu tuli, lintu tuli, kaikki metsän eläimet söivät hyvällä ruokahalulla. Seuraavina päivinä ihailen niiden papanoita, elämäni on järjetyksessä taas. 

Runotorstain haaste: symmetria

Makaamme sängyssä vierekkäin, päällekkäin, lomittain, olen täynnä ja pyöreä. Huone kapenee ja madaltuu, alan olla allapäin, peittelelen huolellisesti ruumiimme osat. Nostan kädet rinnalle ristiin, tältäkö tuntuu kuolema? Haukotus tarttuu kuin vieras kieli, tässä huoneessa suu ei ole puhumista varten. Aurinko nousee ja laskee, nousee ja laskee, viikon kuluttua teen sille seuraa, jätän sinut jälkeeni. Kaipuu on kirosana, enkä minä sinua kaipaa, olen uusi nainen, olen susinainen, tuskallisen terävästi olemassa. Voin leikata maisemaa, valitsen puita ja lintuja ja kukkia, liimaan ne käteni ulottuville. Sinä et löydä metsääni, se on pieni mutta oma, jolkottelen edestakaisin kunnes muodostuu polku. 

Runotorstain haaste: varjo

Kasvoista on jäljellä vain varjo reiät silmien paikalla naulaavat paikoilleen muistot sohvan pohja vajoaa ylimääräiset sanat painavat pään

Runotorstain haaste: pöly

Kaikki on pysähtynyttä, pöly laskeutunut päälleni otan huonosti vastaan satunnaiset iskut hitaasti, hitaasti avaan silmäni mitä olet tehnyt, Har Har haukon maata ja ilmaa hampaissani narskuvia kiviä

Runotorstain haaste: vieressä

Katoan kainaloosi unohdan ympäröivän maailman hengityksemme kulkee samassa tahdissa haluan juosta ulos sinusta talosta kehrätä vaatteet alusta kopistella kivet kengistä verenpaineeni kohoaa kiehun itsestäni yli ensimmäinen askel on matala sitten alan lentää

Mutta kuka suojaisi sydäntäni?

Ensimmäiset sata sivua voisi poistaa repiä ja taitella lennokeiksi heittää ikkunasta ulos siitä asti kun uhkasit hypätä olen pelännyt korkeita paikkoja tulit alas kun riipuin lahkeessasi, rukoilin rikoit kotini sinä iltana olin piilossa kylpyhuoneessa näen vieläkin painajaisia joissa en saa ovea lukkoon hankin vahtikoiran ja murtohälyttimen mutta kuka suojaisi sydäntäni?

Runotorstain haaste: suo

On niin ilmeistä että tapaisimme suolla, susinainen. Sinne on helppo kipata kivet, katsoa niiden vajoamista syvälle samalla tavalla kuin silmiisi voi upota. Olen kulkenut pitkään tullakseni tähän, hukannut itseni useampiin peileihin, uskonut ensinäkemään. Värikäs on maailma, värikäs sen historia, sukat makkaralla otan nyt osaa vahvojen naisten satuihin. Lähetän postikortin hänelle ja hänelle ja hänelle, yhdelle en lähetä koska hän on kuollut. Kallistan kuppia ja päätä, ajatukseni valuvat vasempaan, nähdäkseni se on oikea suunta. Annan nyt turkkini kasvaa, annan sudenkuopille lähtökäskyn, annan paljon ja sitä enemmän. 

Kävelit mereen niin kuin elokuvissa

En tiedä oliko lähtösi hidas, Har Har luin kuolinilmoituksesi lehdestä tuskin surin olin surrut monta vuotta etukäteen, silloin kun olimme vielä yhdessä ehkä laitoit ne painavat kivet vihdoin taskuun ja kävelit mereen niin kuin elokuvissa ehkä piikitit viimeisen kerran vähän liikaa niin kuin suhteessammekin oli ollut kaikkea liikaa seksiä ja väkivaltaa Nyt kirjoitan sinusta näitä runoja, Har Har olet jäänyt kummittelemaan elämääni katson tarkkojen silmälasien läpi, tiedän paremmin kuin kukaan: möyhimällä pöly ei laskeudu

Runotorstain haaste: matala

Makaan sängyllä katto alkaa laskeutua lähemmäksi seinät painua kasaan joku heittää ikkunaan kiven herättää, pimeää en pysty liikkumaan matkalaukut odottavat onneksi heitit sen kiven autat pakkaamisessa Aion jättää tämän maan, Iiv, ja sinut en tahdo nähdä enää lentokentällä sanon fuck you  vaikka se on lapsellista kun pääsen kotiin katsoo peilistä susinainen

Runotorstain haaste: valkoinen valhe

Esitit minulle kysymyksen suustani alkoi purkautua valkoista hattaraa kiertelin ja kaartelin en osannut valehdella päin naamaasi kotona vasta nielaisin raskaasti kuin kivi painuisi vatsaan En voinut kertoa kaikista elämäni kivistä kuinka ne kasaantuivat iltaisin sänkyyn kanssani päälle huuhtoutui vettä, sen mukana levää ja kaloja siihen verrattuna hattara oli miellyttävä ratkaisu

Runotorstain haaste: silkkinen

Sinun hiuksesi eivät koskaan olleet silkkiä, Iiv, välimerellinen karhea jouhesi oli lyhyt kuin pojalla, sinun vartalosi oli kapea ja ohut kuin pojalla, kävelytyylisi kaukana naisellisesta keinunnasta ja kuinka minä sinua rakastin, Iiv, ne kuusi hullua kuukautta, ja kuinka minä sinua vihasin, Iiv, ne seuraavat lukemattomat kuukaudet sitä kuinka jätit minut yksin vieraassa maassa kuinka aloin hitaasti sammaloitua sänkyyni katsella kattoon josta ei enää näkynyt mustavalkoisia rakkauselokuvia Yhtään valokuvaa meistä ei ole jäljellä, yhtenä pateettisena hetkenä revin ne kaikki, silput poltin kynttilän liekissä toivoin että muistot palaisivat samalla

Runotorstain haaste: pakkanen

Keskellä pihaa suuri kivi lumen saartama kivi lapsena kiipesin sen päälle vaivoin juurella vietettiin leikkihäitä, minä taisin olla pappi Nyt seison sen vierellä tuijotan ylös kolmanteen kerrokseen, missä isä leikkaa kinkkua ja äiti vapisevin käsin silittää koiraani miettii että kenenkäs tämä koira nyt olikaan, kukas sinä olitkaan, mikä päivä tänään olikaan Kohta on mentävä sisään pakkanen kangistaa hengityksenkin en jaksaisi vastata taas samoihin kysymyksiin mutta on oltava hyvä tytär edes jouluna 

Runotorstain haaste: muutos

Vieraassa maassa vieraassa kaupungissa vieraassa talossa vieraassa sängyssä tuttu rytmisi tuttu ihosi tuttu suusi tuttu äänesi. Minä jäin. Kolme kuukautta elämäni hidastui kunnes jäljellä oli enää riekaleissa riippuva ruumis.