Runotorstain haaste: kävely

Nainen kävelee kaupungilla, ihailee susiturkkiaan ikkunoista, keimailee ihmisten edessä. Hän ei välitä että joku paheksuu, lähettää heille vain lentosuukkoja ja pikkuhousuja. Väsyttyään hän pysäyttää auton, pyytää kyydin kotiin. Mies ei osaa kieltäytyä, ei halua kieltäytyä, ottaa naisen kyytiin, ajaa varovasti kuin kalleinta lastia. Autossa ei puhuta, mutta perillä suudellaan, se on vaivanpalkka. Tahtoisin kutsua sinut kotiini, nainen sanoo, mutta onko siinä nyt laitaa, pokailla miehiä autoista. Toisaalta, hän ajattelee, on niin vähän aikaa ja niin paljon miehiä, rakkautta ei mailla halmeilla. 

Mutta. 

Mies on kaasuttanut jo tiehensä, hän ei ole koskaan tavannut naista susiturkissa. Häntä pelottaa se pehmeä kova kieli, kaikkialle tunkeutuva kieli, naisen mieli, ja seikka että lyhyen hameen alta on pikkuhousut heitetty pois. Hän punastuu, hän kihelmöi, hän ajaa melkein lyhtypylvästä päin. Kotona häntä odottaa vaimo, kaksi ja puoli lasta eikä hän enää tiedä miten, ketä ja miksi. Tahdon olla sulle hyvin hellä, soittaa rivitalo melodiaa, imee hänet sisäänsä ja siinä se on, loppu.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Runotorstain haaste: kirkas

Runotorstain haaste: aura

Runotorstain haaste: ensilumi