Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2012.

Runotorstain tekstihaaste

Kodin takana levisi ja havisi puinen metsä, siellä Sylikissa ja Iltatähti leikkivät kun oli valoisaa ja pimeää. Eivät tytöt tienneet kuka puun takaa katsoi, kuka rakensi majaa heidän ympärilleen. Mörkö ja paha mies, voittamaton pari. Tytöt tunsivat silmät selässään, leikkivät kuin viimeistä päivää. Kun oli aika lähteä, he lähtivät, nuket ja niiden sotkettu iho jäivät mättääseen katsomaan. Auto oli musta kuin hautajaisissa, ja sinne he mahtuivat helposti, Sylikissa ja Iltatähti, kirkumaan takapenkille. Matkasta tulisi pitkä, se ei koskaan päättyisi, tai jos päättyisi olisi heillä ainainen yö, kirottu metsä. Mikään ei olisi koskaan ennallaan, vaikka kuinka nuolisi haavojaan.

Runotorstain kuvahaaste

Kun silität selkääni ummistan silmäni ja näen tummassa vedessä nauravia kaloja. Kuinka tässä näin kävikään, kuinka sopivasti letitymme toistemme ympärille. Haukkaamme samaa omenaa eikä se ole synti. Huone soi lohduttavaa ja unohdan vuoden ja siihen liittyvät kuukaudet, päivät. Pieni kuolema ja pieni ikuisuus, vallattuja vuorenhuippuja. Jatkakaamme kiipeämistä pitkään, kunnes vuoret puolittuvat, tasaantuvat ja on vain lämmintä merta kellua ja niittyjä kukkia.

Runotorstain haaste: Mitä välii

Elämän tarkoitus on sen valkoinen kiertokulku,
iltapalapöydässä onnellisuuden välissä
lapsi katsoo pitkän otsatukan alta,
ja tokaisee "mitä välii".
Se huolettomuus saa hymyilemään
ja välinpitämättömyys itkemään,
kaakaon kiertyvä pyörre sekoittamaan pään.
Pitkä honkelo varsani,
paiskoo kohta ovia ja haisee väärille asioille,
minä pelkään sinua ja rakastan sinua
enemmän kuin ketään muuta.

Runotorstain haaste: syksy

Pimeä on uusi musta, se kietoutuu minuun kuin tiukka vaate, antaa aihetta etsiä valoa. Halaan vaahteraa puistossa, laitan lehtiä kasvoille ja suuhun, yritän saada makua. Madot kiemurtelevat lätäköiden lomassa, lapset keittävät soppaa. Olisipa aina vain seitsemäs päivä, haluan ottaa ilon irti, leikkiä valkoista morsianta, unohtaa tämän vuodenajan.

Runotorstain haaste: lähiympäristö tai maisema

Kadut halkovat toisiaan kuin laittaisi tikkua ristiin,
nurkan takaa yllättää räyhäävä koira.
Neulanvaihtopisteen edessä kiristän tahtia,
puistossa vihreä juoksee minut kiinni,
hengitän syvemmälle, syvään.
Meri liplaa ja huhuaa, istun penkille ja annan sen tulla.
Kuljen Hakaniemen rantaa ja Kolmatta Linjaa takaisin;
koti tämän huohottavan spiraalin keskikohta.

Runotorstain musahaaste

Syksy nuolee nurkissa, kuulen korvissani pianomusiikkia ja unohdan. Teimme yhdessä pientä kuolemaa, piirsimme iholle viivoja ja niistä kirjaimia. Kirjoitimme rakkautta ja haukkasimme siitä pieniä paloja. Haluaisin olla kuuliainen, mutta hulluus on pysyvä rooli. Pukeudun mustaan, se on kaunista ruskaa vasten, punainen huulipuna imee huulia ja olen valmis. Mitä jos murhaisin pianistin? Mitä jos irrottaisin päiviltä nimet ja linnuilta siivet? Ole sinä tyytyväinen niin minä olen tyyni, ole sinä hiljaa niin minä olen kaunis.

Taidan lopettaa nauramisen

Nainen päätti: tänään on se päivä kun lopetan itkemisen ja aloitan nauramisen. Hän päätti käkättää, räkättää, hihittää, hohottaa, tyrskiä ja virnuilla. Ihmiset katselivat ja osoittelivat häntä, alkoivat nauraa myös. Koko kaupunki kylpi auringossa ja naurussa, ihmiset ottivat kenkänsä pois ja kävelivät avojaloin ja halasivat vastaantulijoita. Busseissa kuljettajat tulivat ja antoivat poskisuudelmia matkustajille. Bussi raikui, ja ratikka. Mutta asioilla on aina kaksi puolta: naurun tärinä sai maan liikahtelemaan ja vedet lainehtimaan, syntyi tulva, maanjäristys ja sekasorto. Kaupunki hautautui kivenmurikoihin jotka tappoivat satoja ihmisiä, tulva vei mennessään kodit ja pihamaat. Silloin nainen päätti: taidan lopettaa nauramisen ja aloittaa itkemisen.

En tiedä mitä sanoa

Olen aina yksin. Vaikka ihmiset käyvät oveni takana, ja elefantit, käännytän heidät pois. Lajitoverini. Vihaan tätä hitautta. Kuinka ajatukseni kilpailevat etanoiden kanssa. Kuinka kyyneleet ovat ainoa nopea asia minussa.

En tiedä mitä sanoa. Morsiamet masentuvat häiden jälkeen. Minulla ei ole miestä. Jos ottaisin ensimmäisen joka oveen kolkuttaa. Heitä ei tosin ole useita. Ei juuri ketään. Ei ketään. (Tästä sensuroin nyt jotakin, en halua suututtaa ketään.) Haluan suututtaa itseni. Haluan suututtaa kaikki. Haluan huutaa ämmä ja huora! Menen kadulle huutelemaan. Minut haetaan pois. Vikatikki.

Huoneessa on hyvin valkoista. Vihreä myös rauhoittaa. On sairaalassa väriä ja kahviossa pullaa. Kyyneleet ajavat taas formulaa. Kuinka paljon sisältäni riittää järviä? Tämä ei ollut kysymys mutta laitoin merkin kuitenkin. Hengitän sisään ja ulos. Se on kai tavallisin tapa. Kun laulaa ja tanssii saa pisteitä. Olen katsonut liikaa televisiota. Oman onnensa seppä on kadottanut työkalunsa.

En hal…

Kohta leviän kattojen ylle

Vanha rouva kaatui kadulla, ojensin hänelle käteni. On säitä pidellyt, muuta en osannut sanoa. Sankarini, hän vastasi. Yhdessä ratsastimme auringonlaskuun. Matkalla tapasimme henkilöitä elämissään ja koimme seikkailuja. Päivän hyvän työn teimme, ja nautimmme siitä. Sitten tuli riitaa: Voisit laihduttaa muutaman kilon, hän sanoi eräänä aamuna, salille MARS MARS. Minä siitä suutahtamaan, kuka sinä olet minua määräilemään, vanha rouva. Meille tuli bänät, voi sentään. Mutta hyvä uutinen on että seuraavana päivänä hän tapasi vanhan sedän ja he elivät toisiaan vikitellen ainakin seuraavaan suveen. Jos en nyt ihan väärin muista, otimme eilen tatuoinnit, onneksi hyvissä käsissä. Nyt selkäni huutaa hoosiannaa ja kukkii kaikki puutarhat. Mutta näkisittepä vanhan rouvan käsivarren! Pirullista! Alan selvitä surusta ja kasvaa, kohta leviän kattojen ylle. Muistot ja kuinka niihin voisi kuolla ellei pidä varaansa.

Tekisi mieli kirjoittaa vanhoista akoista

En voi pyytää anteeksi surua. Se kietoutuu kaulan ympärille kuin musta käärme, pienet poikaset kiemurtelevat taskuun. Ei ole hyötyä supatella salaisuuksia korvasta korvaan, lopulta viesti katkeaa. On tyyntä myrskyn edellä, on poutaa. Odotan ja siinä on maailmanlopun alkua. (Tekisi mieli kirjoittaa vanhoista akoista.) Kirjoitan kauniista tytöistä, kuinka kerrankin rakastuin kähärään tukkaasi. Vähemmän partaa, enemmän tukkaa. Amerikkalainen tyttö, ranskalainen pastilli. Huokailen. Olen huolissani sinusta, olen huolissani. Älä pure ruokkivaa kättä, älä työnnä kättäsi kaltereiden läpi. Kuuntele kun sanotaan. Lasten kasvatuksesta ymmärrän jotain, turha on työntää korviin porkkanaa. Itken niin kuin olisi ensimmäinen päivä, niin kuin olisin työntänyt pääni juuri jalkojesi välistä. Tänään olet unohtanut nimeni, tänään nimeni on Haluan Olla Yksin.

Alan odottaa sunnuntaita

Mitä järkeä on herätä tähän aikaan. Mitä järkeä on herätä. Sunnuntaisin teen itsemurhia, tänään on vasta tiistai. Kaivelin napaani ja mitä sieltä löytyy, nöyhtää ja taivaankappaleita. Planeettani pyörii sinun planeettasi ympärillä, on helppo ottaa kiinni. Meillä on kaksi nimeä, Otto ja Onni. Olemme poikia. Olemme tyttöjä. Olemme nopeita kuin pikku sisiliskot. Ei viitsitä murjottaa. Osaan sinut takaperin, neulon sinut etuperin. Kuinka korvissani kaikuukaan nimesi. Alan rakastua. Alan olla valmis. Alan odottaa sunnuntaita.

Hii-o-joi, kuinka jalkani taipuu! Merirosvoille olisin kova luu, sinulle pieni. Sinä olet vahva kuin karhu, sinä olet ruskea karhu. Jääkarhuilla on eri temput, minä tunnen jään ja niiden metkut. Ongelmanani ovat korvat ja niihin liittyvät harhaluulot, alan kuulla ääniä ja mitä ne sanovatkaan: Ota niskastasi kiinni, Tatjana. Elokuvat, ja kuinka haluaisinkaan upota yhteen niistä. Opettelisin vuorosanani ulkoa, olisin näpsäkkä punapää. Mutta alan odottaa sunnuntaita, j…

Sensuellia päiväkirjaa

Syön kananmunaa ja nakkiloita vaikka oikeastaan olen vegaani. Sinä naurat minulle. On perjantai 13. Alan pikkuhiljaa rakastua, se on kiusaannuttavaa ja vaatii ranskankielisiä verbejä. Lähetän sinulle joulukalenterina 24 punaista pussukkaa, sisältävät sormia ja varpaita ja muita vartaloni osia. Vatsani on hyvä kirjoitusalusta, siihen viiltelen nimikirjaimiasi kuin puun kylkeen, ja sydämen ympärille. Nerokasta, sinä pidät ajatuksistani. Sensuellia päiväkirjaa. Pyllyni pyörii kun kävelen edelläsi, haluat hiukan välimatkaa. Hymyni on mairea, paisti murea. Vaikka oikeastaan olen vegaani.

Hyvänen aika

Olen rakastunut kahteen henkilöön. Toinen heistä on kokeilu ja toinen koira. Muistan kuinka hän oli lapsi ja kieltäytyi lähtemästä päiväkodin kevätjuhliin koska mekko oli väärä. Hän oli jo silloin. Persoona. Pidän heistä molemmista. Toisella on mustat sukat, toisella punaiset. Toinen kirjoittaa paskoja runoja, toinen sulattaa jäätyneitä pakastevihannespusseja lavuaarissa. Minä syön jäätelöä ja kuolaan. Koira lipaisee. En voi ohittaa sinua, hän sanoo. Huomenna lähden junalla kotiin, ja sitä seuraavana, minä sanon. Hän nukahtaa kesken tärkeimmän aktin. Koirapuistossa on aitaan tarttunut keväistä villaa. Aurinko, aurinko, korkealla pilven päällä loistaa jo. Laulamme yhdessä lastenlauluja. On sunnuntai. Kirjoitatko koskaan meistä, he kysyvät, yhteen ääneen. He ovat kaksoset nimeltä Tupu, Hupu ja Lupu. Koira kirputtaa, toinen nuolee pallejaan. Hyvänen aika, sanon kirkonmäellä.

Hiuksistani irtoaa punaista vaahtoa

Sinä kysyt mitä tietokoneellani teen. Kaikenlaista, vastaan. Tottahan se on. Nuolen sitä ja paijailen. Mitä sinä noilla käsilläsi teet, esitän vastakysymyksen. Et vastaa. Tiedän vastauksen. Harjaat koiraa, asennat parketteja, hitsaat metalliaitoja, rakennat mökkejä, kudot, leivot pullaa, leikkaat nurmikkoa, leikkaat umpisuolia, meikkaat morsiusneitoja, meikkaat vainajia, peset selkiä, peset vauvoja, kuorit perunoita, kuorit kasvoja, kannat kiviä, kannat sormustasi. Esmes.

Pieni kaupunki asuu minussa. Eksyin tänään kauppakeskukseen. Etsin postia. R- kioski hymyili minulle. Näyteikkunassa poniratsastusta ja pullaa. Yllättäviä siirtymiä. Luin tänään nelisiipisestä lokista. Kuinka montaa nokkaa voi olla? Odotan sinulta viestiä rakas, pullopostia, vaikken koskaan tarkista rantoja. Tästä tulee runo. Tästä ei tule runoa. Mieli on matala, järvi syvä. Soudellaan, soudellaan on kai listahitti. En kuuntele musiikkia. Laulan. Suihkussa otan unet. Sinisiä unia. Vaikka vesi on kyllä väritöntä. Mit…

Ilman alan

Odotan tässä että joku saapuisi, yksinäisyys on uusi musta. Siinä missä sinun pitäisi seisoa on tyhjää. Mankasta tulee musiikkia, hurraa. Hiljaisuus olisi liiottelua. Kesäloma syö miestä. Nainen omistaa aikaa isoin ottein. Voi palaa auringossa. Monta kiloa mansikoita harottaa, toivon ettei se haittaa. Paha olisi sekoittaa siihen soppaan perunoita. Kohtahan on koossa kesäkeiton ainekset. On pahaa. Niin ei saa ruuasta sanoa. Pidetään rajat. Liian hyvää on suklaa, jäätelö, kakku ja simpukat. Meri on suolainen piirakka. Vähän vehnäjauhoa ja nam. Liota siihen pinaattia vielä. Älä mene uimaan sitten. Heitä talviturkkisi muualla kuten Stadikalla. Tai pallomeressä. Tajuan virtaa. Virtaa, virtaa käsket. Puroni on hidas matka. Pitäisi lukea, sivistyä. Minulla on tihrusilmät. Liian pienet ja värikkäät. Toivon meikkipäätä ja saankin sen. Sitä on vaikea rakastella. Suudella ehkä voi ja työntää kieltä korvaan. Se avartaa maailmaa. Ei anneta sille rahaa, ilmaiseksi pitää. Monelta soitetaan jazzia? …

Mukaan elokuvaan?

Helsinki Poetry Connection -runokollektiivi on mukana kesällä kuvattavassa Rakkauden rasvaprosentti -nimisessä kotimaisessa täyspitkässä elokuvassa, jonka kaksi keskeistä kohtausta sijoittuu ”punavuorelaiselle open mic -runoklubille”. Elokuvan ohjaa Mikko Kuparinen, tuottajana on Ilkka Matila ja tuotantoyhtiönä Matila Röhr Productions. Elokuvan pääosissa nähdään Mikko Nousiainen ja Miina Maasola.

Etsimmekin nyt ystäviä, tukijoita ja alan harrastajia yleisöksi elokuvan open mic -kohtauksiin. HPC saa pienen korvauksen vaivannäöstä, jonka aiomme käyttää loppuvuodesta julkaistavan runoantologian kuluihin. Kuvaukset ovat maanantaina 11.6. klo 18-02.30 ja ne toteutetaan näillä näkymin Nosturissa (Telakkakatu 8, 00150 Helsinki).

Haluaisimmekin nyt tiedustella pääsisitkö mukaan kuvauksiin? Tehtävänä olisi siis olla kanssamme runoklubin yleisössä. Tästä tulee dägämäisen hauskaa!

Ilmoittautumiset sähköpostilla: hkipoetryconnection@gmail.com

Runotorstain haaste: tuoksu

Keskellä toria mies tuoksuu kuin punainen paholainen¨rakastelun jälkeen. Tunnistan sinut missä tahansa, minua ei harhauta ihmisjoukko tai kalakauppiaan riviin järjestäytyneet muikut.

Se oli kesä kymmenen vuotta sitten, syötiin hattaraa huvipuistossa ja naurettiin toisemme kippuraan.

Tuli syksy.

Nyt tuoksut torilla tutusti ja mietin ottaisinko ensimmäisen askeleen.

Äiti, äiti, joku huutaa ja nyhtää hihasta. Minä käännyn pois ja hymyilen.

Runotorstain haaste: runo yhdellä kirjaimella

Hamuilen hihaasi, haa,
hevosten huoleton hännän heilutus helteessä.
Hep, haluan, himoan hitaasti huuliasi, hyväillä hikistä hauistasi.
Huoh, hallitsematonta.
Hikkaan hihitellen.
Hillitöntä, huumaavaa, hurjaa, hullua!
Huudetaan heinien heiliessä, helteestä heikkona.
Hukutetaan haavat, heitetään huolet, haudataan hirveät, heikot.
Haaveillaan, hassutellaan.
Hae harmaasta halkeama, hiivitään halvaantumatta.
Hallaa, heittää heilani,
hullu! huhuilen hukassa.
Hellurei, hei hekumaa.

Myös mun runoja Jyväskylässä

Poesia-projekti esittää:

PIMEÄNÄ PUHALLAN KATTOON

Esiintyjät: NOORA HAPPONEN ja ANTTI SUORA
...
Dramatisointi ja ohjaus: Mirka Seppänen

ENSI-ILTA 16.5.2012 Baari Vakiopaine, Jyväskylä

MUUT ESITYKSET VAKIOPAINEESSA: su 20.5. klo 19, pe 25.5. klo 19, su 27.5. klo 15

LIPUT: 14 / 8 €

LIPPUVARAUKSET JA KEIKKATIEDUSTELUT 050 545 1524 / Antti Suora

ESITYSTÄ EI SUOSITELLA ALLE 14-VUOTIAILLE!

Poesia-projekti on jatkoa Jyväskylässä syksyllä 2011 pyörineelle ”Vakiopaineen runotiistait”- klubitapahtumalle, jossa haastateltiin paikallisia runoilijoita ja esiinnyttiin vaihtelevin kokoonpanoin.

Pimeänä puhallan kattoon -esityksen muotona on draamallinen tarina ja tekstit on koostettu fragmentaarisesti Poesia-kustantamon uusimmista nykyrunoteoksista.

TEKSTIT:

Kristian Blomberg: Puhekuplia (2009)

Tytti Heikkinen: Varjot Astronauteista (2009)

Mari Koski: Sch (2011)

Tiina Lehikoinen: Isoympyräkatu (2011)

V.S. Luoma-Aho: Remora (2011)

Teemu Manninen: Futurama (2010), Paha äiti (tulossa 2013)

Marko Niemi …

Runotorstain haaste: hulluus

Nainen makaa peiton alla ja antaa päivien kulua. Päässä on turtaa ja kahviossa pullaa. Kun jalat kantavat kannustetaan lintujen kanssa pihalle. Puut liputtavat mustaa, ystävällä lämpimät kädet. Vähitellen hän puhuu, haukkaa suruista palat. Lääkärin valkoinen takki vilahtaa käytävällä, musteläikkätestit sanovat aina sitä samaa. Kun tietäisi vastaukset, olisi viisasta puhua. Vähitellen nainen huomaa: tanssimalla ryömiminen unohtuu. Sinä päivänä ja seuraavana hoitajat paijaavat päätä.

Kuka keitti kukkakaalit

Sormet murtuvat kuin perhosen siivet, mieli murtuu kuin pisara ikkunaa vasten, minä seison kauempana ja katselen. Ulkopuolella on kylmää, piirin sisällä lämmintä, mutta tukahdus voi tulla. Syön kaikkea suklaista, se tuo lohdun ja vie tajun, mukava olisi nähdä pihalla lintuja. Punatukkainen poika ampuu ritsalla kaikkea liikkuvaa, minä pysyn piilossa, turvassa. Samaa maata, eri rotua. Samaa rotua, eri maata. Voimaa toisivat eläimet ja mitä kaikkea niihin liittyy, ruokkiminen, ulkoileminen, paijaaminen. Tylsää olisi pitää riitaa kadulla, ihmiset katsovat ja ovat mieltä. Haluaisin tietää Jeesuksen viimeisestä viikosta, kuka keitti kukkakaalit ja kaatoi ketsupit. Normaalista poikkeavaa on kuka kissan häntää nostaa, se en ollut minä, se olin minä, en muista kuka.

Runotorstain haaste: punainen

Puiston penkillä nainen lausuu haikua joka on punainen kuin kohtu. Kuuntelen ja linnut nuorentuvat ympärillä, taantuvat takaisin muniinsa ja hautumaan pesiin. Mieskin palaa penkille, vaihdetaan suudelma ja ajatuksia. Taustalla Töölönlahti juoksee minua ympäri, on kesä ja minusta näkee sen.

Runotorstain tekstihaaste

Kevät väkivalloittaa minut aina uudestaan ja uudestaan, lapsen pullavat posket haukkaamista vailla. Ikkuna välillämme hapertuu, helppoa olisi työntää käsi lähemmäksi ja tervehtiä. Sinä olet niin miestä, minä vailla nimeä, heikottaa vaikka haluaisin tanssia ja samalla työntää kädet multaan. Mitä se vapaus sitten on? Soittaa sinfoniaa ilman nuotteja ja telineitä! Pujahtaa rannasta veteen ilman rihmankiertämää! Nähdä hurjia unia ja kertoa niistä kanssamatkustajille aamumetrossa! Turhaan sinä rengastat lintuja tai minua, anna minun mennä valosta valoon.

HPC -antologia

Helsinki Poetry Connection julkaisee syksyllä 2012 historiansa ensimmäisen runoantologian.

Kuten HPC:n järjestämillä klubeilla, myös kirjassa on oma OPEN MIC -osio. Etsimme siihen nyt esiintyjiä. Emme voi luvata, että julkaisemme kaikkien halukkaiden tekstejä, mutta kuitenkin kattavan näytteen siitä millaista matskua klubeilla loppuillasta on nähty.

Keräämme kirjaan myös hyviä tarinoita ja anekdootteja HPC:n historiasta. Otamme vastaan myös valokuvia, jos saamme julkaista ne tekijän nimellä ilman erillistä korvausta.

A. Lähetä meille siis räp-lyriikkasi, runosi tai spoken word -tekstisi (max 3 kpl tai 3 sivua.)

B. Lähetä meille lyhyt tarina jostain mitä HPC:n illassa on tapahtunut tai valokuva, joka kertoo sen kaiken yhtä hyvin.

Osoitteeseen: hpc.antologia@gmail.com - 12.4. mennessä!

Hyväksymme tekstejä vain henkilöiltä, jotka ovat joskus esiintyneet klubeilla: joko kutsuvieraana tai open micissa. Liitä tekstiin siis lisäksi lyhyt kuvaus itsestäsi - ellet sitten ole niin varma…

Annan perhosten odottaa

Vuonna 1985 olin kymmenenvuotias pojannaskali, rakastin jalkapalloa ja mummon paistamia lättyjä. Tilanne näytti hyvältä, olinhan kadoksissa vain osan aikaa. Tänä päivänä on vaimoni minusta huolissaan, myöhästelen busseista enkä löydä kotiin. Osoitteemme on Ilmarisentie 3, olen kirjoittanut sen käteeni enkä pese sitä koskaan, vaimoni vierastaa minua. Minä harvennan ihmisten rivejä, kaupasta ostan vihreimmät banaanit. Harrastuksiini kuuluu ruuvien kiristely ja runoillat, niissä lähden lentoon, öisin näen unia lumisateesta. Televisiosta katson luonto-ohjelmia, kuinka leijonat raatelevat saaliitaan, enkä koskaan kysy mitä sinulle kuuluu.

Joskus löydät minut. Joskus löydät minut sillan alta. Herätän kummeksuntaa, kerään listaa harvinaisista perhosista, öisin supattelemme ja rapistelen eväspapereita. Vihreässä yöpaidassani sulaudun maisemaan, otan siitä palan ja haukkaan. Aamulla tekisi mieli palata alkuun, mutta vaimo odottaa minua kotona, työ töissä ja annan perhosten odottaa. Seuraavan…

Runotorstain haaste: vapaus

Pyrin ulos kuorestani kuin maatuskan sisin nukke, lokiksi lokin paikalle taivastelemaan, ottamaan tähdistä suuntaa. Uskallan kuiskata etten ole vielä valmis, uskallan avata pienen suuni. Se että nauramme yhdessä seuraa minua uniin, se että laulamme yhdessä seuraa minua vieraisiin kaupunginosiin. Seuraavaksi naarmutan autojen kylkiin nimeäsi, se on rohkein tapani rakastaa, ottaa sanasta mittaa.

Syli muistuttaa suurta painia

Polvestani kuoriutuu jonkinlainen hyönteinen, kevätaurinko ja mitä se saakaan aikaan. Ennen vanhaan puhuimme puhelimessa, nyt viestin puhtain valkoisin lakanoin. Haluan aamulta paljon, vedet silmiin ja tee kuppiin. Haluaisin nauraa niin paljon että pissaisin housuihin meren ja puoli valtakuntaa, prinssille ihmeteltävää. Ja sammakolle.

Annetaanko kaikkien satuolentojen olla.

Hän ei selviytynyt, sanotaan, kiitos, sanotaan, ja päivää hautajaisvieraille. Mustissa ja suut muikistellen kaikki näyttävät hoikilta, kuin muikut vieretysten. Hautaan kaikki hallusinaatiot ja niiden käsikädessä pelot. Mörkö, hämähäkki, käärme. Rotta, sota, rakkaus.

Se että en osaa puhua, se että osaan tanssia. Mykkää tanssia, niin houkuttelevaa niellä. Suuni rautalankaiset solmut, siinäpä syy. Hampaat kasvavat toisiinsa kiinni, syli muistuttaa suurta painia. Sinä vanhenet silmissä, minä nuorenen korvissa.

Huomaan että kirjoitan käsistä

Uni ei ota huomaan. Uni ei ota, huomaan. Kädet, kädet ja kuinka yö niitä kohtelee, kuinka se minua nakkelee, asunnon sisällä seinästä seinään. Katson sinua silmästä silmään kun en muutakaan voi, voisilmä leviää kuin aura aamulautasella.

Aamu, aamu armahda, älä tule aina niin vääriin huoneisiin, niin vääriin aikoihin. Anna tulla kevät, anna tulla aikaa suurin annoksin. Kiiruhda kevät, sinä neideistä suulain ja sukkelin!

Pyysit: kirjoita runo. Tässä se nyt tulee, jos osaisin puhua kielillä niin kuin vain lahjakkaat ihmiset tekevät. Palaan taas käsiin, kuinka ne pyörivät kauniisti mikrofonin ympärillä, lähellä sinua, kaukana minusta. Jos en kirjoita nopeasti tulee hidas pyörremyrsky ja tuhoaa kaiken. Tuhoaa on ruma sana, keksin jonkin kauniimman. Kalliolla, hauras, lintulehto, aave, lal lal laa, mutta se ei ole sana, se on laulu.

Toivelaulut, kuinka niitä rakastan. Rakastan minä muutakin, ilmeisesti sinua, meistä on hyvä alkaa. Rakastan kampaajani käsiä kun hän hivelee päätäni, ottai…

Hurmetta otsalla

Katkon huutomerkkejä kuin katajia, huokaisen ja hidas matka jatkuu. Haluan hurmata sinut, ja sinut ja sinut ja sinut, haluan tyhjentää taskusi kunnes on täysin hiljaista. Asuntoja katson sillä silmällä, olisiko niistä kodeiksi, minulle maailmaksi. Koti. Ikkunasta voi työntää kaukoputken tai kiikarit, tähystää kauas ohi kirkontornien. Mutta musta on uusi musta, ja ikää alkaa olla liikaa, käyttää heiluvia helmoja. Vuosi tietää liikaa, sinä tiedät liikaa minusta. Hidastetaan nyt, katso tulee kurvi, paina jarrua jo. En tahtoisi sanoa tätä nyt, mutta: nurkassa sirisee heinäsirkka, televison tyhjä lumisade, kertaa meitä. Kuuntele mitä se sanoo, hurmetta otsalla, ja kas, tämä on hyvin rakennettu tarina, lapsille iltasatu.

Sinun kanssasi voisin yltää

Elämä on täysikuu ja kahvi. Sateet tulivat ja veivät ajatukselta pohjan. Liput liehuvat, helmat liuhuvat, meillä on yhteisymmärrys. Sinä joka seuraat minua, varjostat, tunnen silmäsi läpikotaisin, turhaan niitä suljet. Sulje sydämesi, siitä voi olla hyötyä, minun kanssani oleellista, sillä se on helppo varastaa.

Käy makaamaan selälläsi, näet taivaan ja porskuttavat pilvet. Katso, hevonen, katso kuinka se laukkaa. Katso timantteja sen kaulalla, tunnet lämmön. Arvaillaan kuinka ihmiset sen ymmärtävät, harvinaista uhrata ajatustakaan merkityksille.

Tänään kahvissa maistuu mökki, se hiljaisuus ja puun tuoksu. Sauna ja sinne kannettavat puut, mitä muuta voisi polttaa, ehkä vaatteesi ja puoli kättä. Haluaisin sinut alasti, pihalle pyörimään napasi ympäri. Tanssijalka nousisi ja olisi hyvää.

Hyvää on liikaa ja liian vähän. Liikaa suussa, liian vähän sieluissa. Ei saisi käyttää sanaa sielu, kirjoita paremmin, rouva. Kunpa olisin uskaltanut pestä selkäsi mutta käännyin pois jo pihalla. Kää…

Runotorstain haaste:hups

Valokuvaa katsellessani ajattelen että tämä muisto on kotini. Näytät siltä että et ole pettänyt vielä, naamallasi ei ole sitä naimisen jälkeistä tyytyväistä ilmettä, sormeni eivät vielä ole vetäneet viivaa ranteidesi yli. Muistan että meillä oli hetkemme, ja hups, kuinka kevyesti osasit ne kadottaa. Rohkeuteni vie minut vielä pitkälle, yli uuvuttavien tasankojen leijonanluolien ohi sinne missä rakkaus pesii. Lapset otan mukaan, illalla syömme vaahtokarkkeja ja juomme mehukattia, sillä siihen heillä on oikeus. Puhumme kielillä joita emme osaa, tilanne vaatii niin, olemmehan tulleet kauas, emmekä anna sinun antaa meille selkään, enää. Sade ja siihen liittyvät rituaalit, itku samaan tahtiin niin kuin elokuvissa. Kyynelkanavat kuin suurimmat tunnelit, kampaan tukkaani perusteellisesti joka aamu, varovasti etteivät linnut herää, niiden laulussa uusi muisto.

Aamusivu

Nainen palelee ja valvoo, terälehdet valtoimenaan, hän on kukkien kuningatar. Lastenhuone on kuollut, siellä ei ole kukaan asunutkaan, mutta kun on aikaa, on toivoa. Nainen palelee, odottaa miestä kuin peittoa, kuin lämmintä kaatuvaa laavaa. Vuoret, ja kuinka niillä on merkitys, en vain vielä tiedä mikä, tiedän sen että korkeimalle vuorelle on yksinäisintä kiivetä. Ottaisin sinut mukaan, jos osaisin pitää kädestä, mutta käteni ovat sidotut, vuoroin selkäni taa, vuoroin varattu lentämiseen. Lentäminen kuin tämä uni, korkeaa kovaa pehmeää rauhallista.

Aina sanon että olen rauhallinen, muut sanovat ja pudistelevat päätään. Sano sinä vuorostasi, ollaan peliä, leikitään. Leikeissä olen hyvä, keksitään uusi, sanotaan kolme erää. Siinä ehtii jo tutustua, ehkä jopa kuolla, ne ovat parhaita leikkejä, aikuisten leikkejä, on syvää merkitystä ja tunnelmaa. Mitä muuta on kuin leikit, mitä on olla ihminen. Olisin vaikka piikitön siili, vammainen pieni pallo, kilpikonnaa muistuttava mutta pehmeä. …

Tänä yönä II

En halua mitään valmista, haluan tahdistaa sinun sydämesi ja katsoa kuinka se sykkii. Jos meillä on meri, on se myrskyävä ja puolikas, jos tähdet, niin himmeät ja särmäiset, jos kukat, niin katkeilleet ja hauraat. Sillä en halua mitään valmista! Muuten sanoisin että ulappa ja tyyneys, ruusu ja tuoksusi, taivas ja sylisi! Mutta niin kuin minä hapuilen, olet sinäkin sanaton.

Onko tämä sinulle tuttua vai vierasta, rakas ystävä, ymmärrätkö mistä puhun? Sillä olenhan vain soluni yhteen tiivistänyt olio, kappale vailla herkkää ja onnellista kotia. Ehkä sinä sanoisit kaiken paremmin, ymmärtäisit syvemmin, mutta minulla on oma tapani ampua, ole sinä suojassa nyt.

Tänä yönä

Olen surullinen, ja sinä siellä kaukana näytät tutulta ja hymyilet. Uniini tulet hevosesi kanssa, sen jota en ole koskaan tavannut, mutta joka on musta ja laukkaa kanssani metsissä. Ei haittaa vaikka välillämme on manner, yöt ovat hyviä meille. Mitä siitä että rakastat toista, mitä siitä! Mitä siitä etten rakasta ketään, mitä siitä! Meillä on pituus ja leveys, minä suutelen sinua varpaillani seisten, sillä tässä on hyvä, tässä joka on unelma.

Mitä ajattelen tänään

Mitä ajattelen tänään, mistä kirjoittaisin tänään? Sormet, nuo huojuvat nakit pysyvät hiljaa. Hidasta. Hidasta tänään. Hidasta!

Sain puhelinsoiton, pyytävät töihin. Lapset kutsuvat, nuo haisevat, laulavat, hyppivät pienenlaiset ihmiset. Viimeiset kolme kuukautta vastaan mitäkuuluun että etsin töitä. Nyt se tulee, tunnen sen. En tiedä haluanko. Hidasta!

Aurinko ja sen tahmaavat käpälät. Haluaisin että tulisit ja pesisit ikkunat ja hiukset tulella. Kaunista punervaa, kuin kanervaa.

Ammattini on sotakoulun ohjaaja. Kaksi naista ja kuinka he lukevat runoja komentosillalla. Myrskyssä jää paukkuu, halkeaa. Ryhmässä on voimaa, jännittynyttä kihinää. En taaskaan osaa olla, mykistelen ja siinä kukkii suu. Hymyilen kun en muutakaan osaa.

Lehti kirjoittaa. Tekisi mieli sulkea, mutta olen utelias. Kuka valehtelee, mistä. Se on vääryys. Hidasta!

Olisi mukava tietää aivoista. Ollaan hiljaa vain, puhe turhaa on. Osaa myös puhua käsillä, hiukan. Sinulla on kauniit kädenliikkeet kun lausut mikrofo…

Runotorstain haaste: On siis kevät

Kevät paljastaa sen kaiken mitä pelkään
olen eläin, ryömimässä takaisin pesään
tappava kirkas valo
otan siitä otteen, pistän taskuun
jokaisen muuttolinnun jalassa odotan kirjettä sinulta
pettyneinä öinä kuljen Hakaniemen rantaan ja Kolmatta Linjaa takaisin
koti on iloisin paikka olla iloinen
ilo muistuttaa irvistystä
saavun alkuun, olen eläin ryömimässä takaisin pesään

Runotorstain haaste: liukas

Päiväkodissa lounaalla vaikea päätös:
maitopeukalo, vesikäsi vai piimäpikkurilli?
Opelta näkyy tissit.
Jälkiruoka-appelsiini matelee liukkaasti mahaan,
6 -vuotiaan onnea on tietää kuka sun nimi on.
Kuka mun nimi on, se on aikuisten ikuinen vaikea kysymys,
sitä varten on terapeutteja ja ovia sisäänpäin ja ryppyvoiteita.

KUKA MUN NIMI ON?

Runotorstain haaste: kiva

Jeesus-kerhossa 70 -luvun ruskea nahkaliivi päällä. Näytelmässä uskalsin esittää vain aurinkoa tai kiveä, koska niiden ei tarvinnut puhua. Ope lauloi: Kati-kulta, Kati-kulta, kiva kun oot täällä. En muista käytinkö lettinauhoja, ainakin äiti oli leikannut otsatukan ihmeen vinoon. Pihalla meitä oli pulkassa kolme kun kohtasimme joulupukin, porokin sillä oli. Ison lumikasan päällä menimme naapurin pojan kanssa naimisiin, pappi oli pudota. Sain lahjaksi suuren suuren kuorma-auton, poikien lelu mutta minulle niin rakas. Oksennustaudissa päästin rappukäytävään kun iso karhu tuli kotiin. Myöhemmin rakensimme hylkeenmentävän tunnelin lumeen, mitä jos se olisi sortunut, tappanut meidät kaikki, toppahaalariset. Keväällä kun oli viisi astetta plussaa vaihdoimme hameet päälle: katso, ilman käsiä. Ekaluokalla ihastuin heistä ihanimpaan, näin unia jossa pussasin, taas ilman käsiä.

Nyt on otsatukka taas vino, mutta kampaajan trendikkäästi leikkaama. Mitään en osaa ilman käsiä, kädetön, peukalo ke…

Runotorstain tekstihaaste

Se on niin kesken tuossa hiekkalaatikolla,
lapio kädessä ja rapaa poskessa

Mikä minä olen siitä sanomaan
yhtä kesken minäkin, aikuinen muka

Käsi kädessä meitä on vaikea erottaa,
minä tosin olen se pidempi

rakkaudella tosiinsa liitetyt.

Runotorstain haaste: lupaus

Mitä lupaan tänään kun uusi vuosi on alkanut ja minulla takki auki? Lupaan puhaltaa pipejä, entistä kovemmin, itseltänikin. Lupaan olla parempi ihminen, tämä ei selityksiä kaipaa. Minä en kaipaa tikkuja silmään, niiltä jotka vanhoja muistelee. En puukkoa kiertänään haavassa. Kaipaan olla pateettinen, lupaan olla pateettinen kun siihen aihetta, ehkä tänä vuonna on. Voisi olla onnea, voisi olla rakkautta. Lupaan olla valkea neitsyt jos sitä haluat, sallin pienen valkean valheen tähän, sallin sinun tulla koputtamatta sisään. Saat rakentaa majan sohvan taakse, kannan sinne lapset ja kannullisen kahvia. Lupaan leikkiä kotia jos sitä tahdot. Paniikin tunne tulee joka kevät, mutta nyt on vielä talvi ja lupaan.