Kohta leviän kattojen ylle

Vanha rouva kaatui kadulla, ojensin hänelle käteni. On säitä pidellyt, muuta en osannut sanoa. Sankarini, hän vastasi. Yhdessä ratsastimme auringonlaskuun. Matkalla tapasimme henkilöitä elämissään ja koimme seikkailuja. Päivän hyvän työn teimme, ja nautimmme siitä. Sitten tuli riitaa: Voisit laihduttaa muutaman kilon, hän sanoi eräänä aamuna, salille MARS MARS. Minä siitä suutahtamaan, kuka sinä olet minua määräilemään, vanha rouva. Meille tuli bänät, voi sentään. Mutta hyvä uutinen on että seuraavana päivänä hän tapasi vanhan sedän ja he elivät toisiaan vikitellen ainakin seuraavaan suveen. Jos en nyt ihan väärin muista, otimme eilen tatuoinnit, onneksi hyvissä käsissä. Nyt selkäni huutaa hoosiannaa ja kukkii kaikki puutarhat. Mutta näkisittepä vanhan rouvan käsivarren! Pirullista! Alan selvitä surusta ja kasvaa, kohta leviän kattojen ylle. Muistot ja kuinka niihin voisi kuolla ellei pidä varaansa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Runonevan haaste: Meditaatio

Hassu

Runotorstain haaste: kaamos