Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2014.

Runotorstain musavideohaaste

Teen sinut onnelliseksi joka päivä. Sitä on jatkunut jo viisikymmentä vuotta. Tänään vein sinut saunaan, pesin selkäsi hellästi, puhuin niin kuin rakkaudella puhutaan. Olet jo alkanut muuttua, aina et muista kylään tulevia lapsenlapsia, ihmisten nimiä tai tunnin takaisia tapahtumia, mutta teen sinut onnelliseksi joka päivä. Kuuntelemme levyltä musiikkia, tanssimme, nauramme, olemme hupsuja teinejä jälleen, katsomme uutisia ja lottoarvontaa, käymme kesällä mökillä vaikka pelkään sinun lähtevän yksin metsään ja eksyvän. Kahvikuppisi tärisee, sinä tuulessa taipuva pajunoksa, sinä jolle tämän talon rakensin, sinä pieni lintuni. Otetaan vielä tämä päivä, valitaan sille kaunis väri, maalataan kaduille kukkivaa.  

Runotorstain haaste: ruoka

Nainen keittää kuuluisaa soppaa, naulaa miehen mahan kiinni. Hän haluaa elää ikuisesti, päivän kerrallaan, popsia lapsilta varpaat ja sormet. Ai tällainen tästä tuli, on ihmettely hellan äärellä, punaista soppaa. Siihen sopisi smetana, jääkaappi pursottaa lautaselle kiehkuran. Illan tullen sanoi hän: nyt nukkumaan kakarat, päästää röhönaurun. Puolikuu sirppiä suurempi, nainen miestä kauniimpi, lusikassa heidän hyvä nukkua. 

Runotorstain haaste: laiva

Seison rannalla, horisontissa laiva viiltää merta, taidan kuolla tänä iltana. Tuuli kantaa huutoja mutta minä en kuule, olen tunkenut Eiffel-tornit korviini. Kun raaputan tulee maisemasta esiin näkymättömiä, korppi yskii, silitän sitä vastakarvaan. Tyyni on meri, tyyni ilme kasvoillani, tahdon rakastella sinua, tahdotko sinä minua? En halua vastausta, haluan kipinän silmistäsi, antaa lapsillemme nimiä, tohtia piirtää sydämiä hiekkaan. 

Runotorstain haaste: Kasvu

Minä kasvan ympärillesi, villiintynyt köynnös, punaisena, hehkuvana. Sinä katselet minua, runosi tuhoisaa naista, etsit tietä hengittää. Sisään ja ulos, sisään ja ulos, yksinkertainen mekanismi, mutta otteeni on tiukempi ja olosi tukalampi. Kuiskaat apua, huudan rakkaus, meillä on mahdollisuus onnistua jos vain haluat niin. Kun syksy tulee, routa pudottaa minut hitaasti, tappavasti, sinä tallaat minut jalkoihisi, odotan seuraavaa kesää.

Pitkästä aikaa

Kun en saa unta, ja päässä soi Ressu Redford ja Aikakone. Ulkona satelee, tarvitsen antennijaottimen. Olenko kiinnostunut elämästä, sen verran että pukaisen aamulla vaatteet päälle ja laitan omenan suuhun? Voisi lasketella jos tulisi lumi ja olisi varusteet, suksia ja mitä siihen nyt tarvitaan. Pitkiä lauseita, lyhyitä ajatuksia. 

Uusi kirja!

Ilolla voin kertoa että olen julkaissut kolmannen runokokoelman! Ripustusta voi tilata täältä.

Runotorstain haaste: virta

Varpaat koskettavat vettä joka virtaa, tytön hiukset pyörivät kuin koski, silmät ovat siniset ja kaikesta vapaat. Kesä liehuu ympärillä, kukkamekon helma, taivas ja vesi samaa maata. Hän nauraa pääskysiä suustaan, kasvaa kieloja käsistään, navasta kurkistaa leppäkerttu. Minä tuota tyttöä rakastan, se on salaisuus, piilossa niin kuin nyrkkiin puristettu apilankukka. 

Runotorstain haaste: siemen

Sinun allasi on siemen. Kukka ei pääse kasvamaan, sinä makaat sen päällä. Sinä olet maannut siinä jo pitkään, ehkä vuoden tai kaksi, olet rypistynyt samalla kun vuodenajat kiertävät. Aamulla minä aina tulen, yritän kääntää kylkeäsi, mutta olet raskas etkä halua kääntyä. Silitän tukkaasi, oion hamettasi, siinä sinulla on koti. Joskus käyn makaamaan viereesi, mutta öisin tulee kylmä. Sinä tunnet siilit ja muurahaiset, ne ovat ystäviäsi. Minä tiedän olevani enemmän vaikket enää puhukaan, tiedän sanomatta pienimmätkin salaisuudet. Tiedän sanat armaani ja rakkaani ja muruseni, tiedän kuinka kynsilakkasi on hitaasti rapistunut kun olet upottanut kätesi multaan tai lumeen. Sinä et siitä nouse enää, mutta ympärilläsi puutarha sykkii muistoja.

Runotorstain haaste: ruoste

Sinun hiustesi väri, ruoste. Ne leijuvat ympärilläsi kun keinut puutarhassa, seison aidan takana, minulla ei ole pääsyä luoksesi. Aika on pysähtynyt, vain keinu liikkuu, sade alkaa tihkua, pakenet kuistille. Kuistin edessä on kastelukannu, saman värinen kuin hiuksesi, ruoste. Hengitän sadetta, olet kaukana vaikka rakastan sinua. Suljen silmäni, olet huulet huuliani vasten, se on eilinen, eilen se oli totta. Tänään on eri maailma, planeetta, ikävä on pullea lintu kadulla.  

Runotorstain haaste: huolehtia

Olit turvassa itseltäsi suljetulla osastolla, minä kävin kastelemassa kukkasi ja keräämässä postisi. Vierailutunnilla toin suklaata ja sarjakuvia. Pidin sinua kädestä enkä ollut huomaavinani viivoja ranteesi päällä. Maksoin laskusi, olinhan rakkaasi ja niin paljon muuta. Kun sait ulkoilla pihalla, tulin kanssasi katselemaan lintuja ja nuuhkimaan ilmaa, viereisen skeittailupaikan ryske rytmitti hengitystämme. Arastelit katsoa minua silmiin mutta tiesin että kiitos olisi ensimmäinen sanasi pitkän hiljaisuuden jälkeen. Se oli ilon päivä kun sait kantaa kamasi ulos kokonaan, se oli maanantai ja uuden alku. Se oli tiistai kun löysin sinut, ja päivä sammui. Tänään vien kukkia haudallesi, muistelen kuinka joskus oli viaton aika, siinä meidän mentävä reikä.  

Runotorstain haaste: kärsivällisyys

Istun puun alla, nojaan selälläni runkoon. Katselen kuinka rakennat ylhäälle majaa. Se kestää päiviä, vuosia, minä istun ja katselen. Eräänä päivänä maja tulee valmiiksi, kipuan sinne ja tarjoat minulle punaista mehua kukkalasista. Sinä yönä teemme lapsia ja niille lapsia, tähdet loistavat silmiemme yllä, kuu haukkaa hengityksestä palasen. Oih, minä kuiskaan, muuta en osaa sanoa, etkä sinäkään. 

Runotorstain kuvahaaste

Nainen kutoo kyyneleistä ketjun, laittaa sen kaulalleen. Mies tulee ja avaa sen, nainen laittaa sen paikoilleen, mies avaa sen, nainen laittaa paikoilleen. Tätä he jatkavat kunnes ilta. Kunnes yö ja seuraava aamu, seuraava päivä ja seuraava. Onpa tämä jännä leikki, lapset sanovat, mutta kyllästyvät sitten. Viimein nainen sanoo: jos teet minusta vapaan on nimesi huulillani, kunnes en osaa muuta kuiskata. Mies sanoo: sinulla on tahtosi, minä kuuntelen sinua. Käsi on kädessä hyvä, he hautaavat surun kerralla, muistavat tämän kuin ensimmäisen päivän. 

Runotorstain haaste: olennainen

Tärkeää ei ole se miltä näytät vaan se miltä sinusta tuntuu, nainen ajattelee ja katsoo peiliin. Punaiset hiukset kiertyvät ja takertuvat, mies katsoo häntä takaapäin, on kuin aina sunnuntai. Rakastellaan, he sanovat yhtäaikaa, nauru kulkee samaa rataa, sänky on pesä ja lintujen koti. Lapset leikkivät pihalla, on hiljaista, on satua ja toiselle aikaa. Iholla on toisen ihoa, ohutta nahkaa, kaipaus ei ole tämän päivän vieras. Kuinka he hengittävätkään, kuinka he unohtavat että kohta kotiin tulee toinen mies ja kaukana odottaa toinen nainen ja toiset lapset, kuinka heillä on aikaa vain tämä puoli tuntia. Tämä ei ole rakkautta, mies ajattelee, tämä on rakkautta, nainen ajattelee, mutta ei sillä ole väliä. Huipulla he katsovat toisiaan silmiin, ensi viikko tulee, mies tulee, ja he aloittavat taas kaiken alusta.

Runotorstain haaste: tanssi

Nainen on kääriytynyt miehen otteeseen, niitty on kaunein paikka tanssia yöllä. Niin kuin kuu on naisen suu, sirpin muotoinen ja avoin. Mies hyräilee valssia, he keinuvat kuin pienet jollat merellä. Sirkka sirittää, se on sen  tehtävä, lintu visertää, se on sen tehtävä, perhonen lentää, se on sen tehtävä. Naisella ei ole tehtävää, hän on vapaa ja käyttää sen hyväkseen. Silmät kuin siniset porat hän katsoo miestä, aamua ei ole, huomista ei ole, on vain tämä hengitys, sen karhea viimeinen kaiku. 

Runotorstain haaste: Rakkaus

Nainen palelee peiton alla ja henkii rakkautta. Pihalla mies tepastelee, ei uskalla astua sisään. Kaksi vierasta toisilleen, vierasta itselleen, niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana. He ovat kuin nimettömät rikkaruohot kukkapenkissä. Nainen toivoo sadetta, mies poutaa, osaavatko he koskaan pitää toisiaan kädestä tai katsoa silmiin? Vaikeaa, mies ajattelee, vaikeaa, nainen ajattelee, palelee entisestään. Mies rohkaistuu sisään, suhahtaa: laita nyt vaatteet päällesi ja nainen nousee, punastuu. Yhdessä he ovat täysissä pukeissa, hiljaa. 

Runotorstain haaste: Lukossa

Sivellin oli seinän toisella puolella lukitun oven takana. Aamuisin nainen huusi ja rimpuili. Avaimenreiästä katsottuna näytti että maalaus syntyi itsekseen, peto oli ottanut vallan, naista ei tarvittu.Vähitellen nainen antoi periksi, lysähti ovea vasten ja kuiskasi: olen sinun vaimosi, peto, pukeudun valkoiseen jos niin tahdot. Silloin ovi aukesi, nainen luikahti sisään, polkaisi petoa varpaille ja sujahti maalaukseen. Kuin kummitus omakuvassa hän oli vapaa jälleen, valmiina syntymään uudelleen ja uudelleen, uudistuen joka kerta hiussuortuvan verran. Vähitellen hänen hiuksensa vaihtoivat väriä punaiseksi, väri valui selkää pitkin lattialle lammikoksi, sitä ei saanut talteen kukaan. 

Runotorstain kuvahaaste

Hän maalaa väreillä hevosen, sen päälle mustaa. Hevonen kurkistaa sieltä takaa, ikään kuin sanoen: täällä minä olen, silitä päätäni varovasti, se voi hajota koviin käsiin. Hän ratsastaa aina iltapäivisin pihan poikki niitylle, antaa hiustensa pudota kuin kruunun. Niityllä musta katoaa, perspektiivi katoaa, jäljelle jää värikäs laaja ääretön meri. 

Runotorstain haaste: Aika

Pakenen juoksevia salamantereita. Ne tulevat seinän alta ja menevät sohvan alle, minä kiipeän jakkaralle ja kiljun. Kiljun koko päivän mutta kukaan ei kuule, ei tule. Varpaitani paleltaa, sormiani paleltaa, näen tätä unta vaikka olen hereillä. Yöksi salamanterit ryömivät koloihinsa nukkumaan, minä laskeudun jakkaralta, juoksen suoraan ulos. Minulla ei ole vaatteita, yö on musta ovi. Lammella pulahdan uimaan, sinä tulet rannalle, sanot: aika kuluu, minä kulun, tule niin mennään naimisiin. Sukellan ja kun tulen pinnalle sinua ei enää ole. Suljen silmäni uudelleen, sukellan pidempään kunnes lampi on tyhjä, minä olen täynnä ja kalat hyppivät suustani. 

Salamanterin sydän

Nainen istuu olohuoneessa salamanterin sydän sylissään. Seinästä seinään käy hiljainen, näkymätön maailmanpyörä jonka kyydissä ei istu kukaan. Toisessa huoneessa kuopii hevonen. Alakerran naapuri koputtaa kattoon, ja nainen hyssyttää: olkaamme hiljaa ystävät. Talo hehkuu punaisena, on helppo ottaa pensseli ja upottaa. Jos olisi Pariisi olisi se tässä, sama muoto ja väri. Nainen, naisella, naista, mitä jälkeenpäin tapahtuu? Järjestyksen ystävä siivoaisi eläimet pois, mutta ketään ei näy, salamanterin sydän sykkii etäisyyttä ympäristöön, ja nainen, nainen nauraa itkunsa pois.

Runotorstai: Talven taidetta

Nainen kantaa lunta sisään, sekoittaa siihen väriä, maalaa seinälle pedon. Se irvistää kunnes leuka irtoaa, nainen raapii lihat pois, kunnes jäljelle jää vain kallo. Ulkona jää seurailee, tulee ikkunasta sisään, ikkuna on huurteinen silmä. Nainen hautoo synkkiä salaisuuksia, odottaa että mies tulisi. Hän laittaa kallon kainaloonsa, menee pihalle vastaan. Mies pelästyy, tahtoisi juosta karkuun, mutta ottaa halaukseensa naisen ja kallon. Varjoissa lymyilee uusia petoja, he sulkeutuvat taloon kuin linnut pönttöihinsä, talvi on paleleva ystävä. He menevät sänkyyn makaamaan, laittavat kallon väliinsä, se on kuin hiljainen liikkumaton lapsi. Nainen vetää peiton päälleen, miehen päälleen, kallo putoaa lattialle ja vierii sängyn alle. Nainen palelee, mies kuumenee, kallo on neutraali niin kuin vain kuolleen pedon pieni osa voi olla. 

Minä, sinä ja peto

Kuulen pedon ääniä. Kuuntelen oven läpi rappukäytävään, kuka siellä lymyilee, en uskalla mennä ulos. Sisällä keitän teetä, hyssytän itseäni, itku on turhaa nyt. Avaan television, siellä leijona raatelee pienempäänsä, kylmät väreet ovat minun. Soitan sinulle, huudan, sinä lupaat tulla. Kun avaan oven, olet puoliksi rikki, mutta se riittää minulle, otan sinua kädestä ja talutan sänkyyn. Teemme pesän ja käperrymme, olemme silkkaa samettia. Pedon äänet hiljenevät, talo rauhoittuu, parhaat palat olemme varjoissa me. Kietoudumme samaan uneen, olemme voittamattomia, kukaan ei uskalla kuin kehrätä. Aamu vaanii meitä, olen sitä varten sulkeutunut, hakkaan seinää kuin moukari. Peto herää taas, sinä heräät taas, kumpi teistä on voimakkaampi. 

Peto ja minä

Et tunne minua, en tunne sinua. Kohtaamme kadulla kuin nokkivat pulut. Minulla olisi paljon asiaa, alastomuuteni saa sinut pakenemaan. Kuinka paljon rakkaus painaa, ihmettelen, kuljen selkä väärällä. Tähän on nyt tultu, risteykset saavat hiukseni halkeamaan. Aavistus minussa saa kääntymään vasemmalle. Siellä pantteri lymyää, varjoissa. Haluan ratsastaa pedolla, en sinulla. Karvat nousevat pystyyn, upotan hampaani. Käymme makaamaan vierekkäin, peto ja minä, annamme tuulen hyväillä väsyneitä jalkojamme. Kaipaus on kaukana, onhan peto lähelläni. Kukaan ei uskalla kajota meihin, olemme kuninkaallisia. Metsä, savanni, viidakko, kaupunki, missä asuu eniten petoja?

Runotorstai: Sydäntalvi

Talvella varjot ovat piilossa. Salamanterit ja tiikerit etsivät kotia, pyörivät ympyrää kuin häiriintynyt karuselli. Haluaisin ratsastaa pedolla, kuunnella jazzia korvasta korvaan. Maailmalla eivät tunne minua, pitäisi mennä mantereille huutamaan "täällä minä olen, täällä minä olen". Maali kuivuu käsiini, olen ollut lupaava vuosikymmenen, vatsastani pulppuaa juoksevia noroja. Pensseli on iso käsi, silmä hämäävä ikkuna. Nojaan iltaa vasten, muistelen kesää jolloin varjot ovat huomattavampia, piilopaikat isompia. Puhut, minä tuskin kuuntelen. Pääni osoittaa molempiin suuntiin, sametilla tukin sydämen.

Ensirakkaus

Olen päättänyt tutkia varjoja. Kuka niissä asuu, kuka tuntee ne omakseen. En ymmärrä sinua, et ymmärrä minua. Et aio jakaa elämääsi kanssani. Katkeroiduin siitä vähän, kannan sinua mukanani kuin köyhä afrikkalainen vesisäiliötä päänsä päällä. Minä olen voimakas joten ei siinä mitään. Savannit kiehtovat minua, varjossa kasvaa nukkuvaa elämää. Sitä voisi rapsutella leuan alta jos uskaltaisi. Älä syö kättäni, peto, ota seuraava. Jeepissä ei ole tuuletusta, on vain kaukaa saapuva tuuli. Se tuo korvaani muistoja, sinustakin. Sinäkin lymyilit varjoissa, mutta kaupungin. Öisin sinun tuli kylmä, kipusit lehtiroskikseen nukkumaan. Kellarikomero oli ylellisyyttä. Sinä. Minä pelastin sinut. Kohtalollasi pääsisi lööppeihin jos olisit kuuluisa. Olet minulle tärkeä, yhä. Ensirakkaus kultaa muistot.