Runotorstain kuvahaaste

-
Hän maalaa väreillä hevosen, sen päälle mustaa. Hevonen kurkistaa sieltä takaa, ikään kuin sanoen: täällä minä olen, silitä päätäni varovasti, se voi hajota koviin käsiin. Hän ratsastaa aina iltapäivisin pihan poikki niitylle, antaa hiustensa pudota kuin kruunun. Niityllä musta katoaa, perspektiivi katoaa, jäljelle jää värikäs laaja ääretön meri. 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Runonevan haaste: Meditaatio

-
Veden äärellä aallot tulevat kohti ranta katoaa istun ja hengitän lokki lentää taivaan poikki silmät kiinni kuulen sen nauravan yksin niin kuin minäkin vatsani kohoaa kevysti sisään ja ulos viime yönä sinä teit samaa näin tähtiä katon läpi
Lue lisää

Hassu

-
Struktuuri on hajonnut: rajat rajat rajat rajat ovat aina olleet vaikeita hahmottaa hassua että sinä niitä rakennat rajat rajat rajat rajat tänä iltana etsin taas patjaa kallistaa päätä hassua että osaat laittaa tyynyliinan juuri oikein siitä minä aina otan turpaan että mikä on OIKEIN? Runoto
Lue lisää

Runotorstain haaste: kaamos

-
Nainen kastaa siveltimensä kaamokseen, tulos on mustaa ja harmaata. Taulu on liian aikainen sana, ensimmäiset vedot antavat lupauksen. Työhuoneen lattialla koira heiluttaa häntäänsä, itseään, käy sitten makaamaan vatsa ylöspäin. Pikkuhiljaa kaamos täyttää tilaa, on vaikea nähdä ilman taskulamppua ja se naiselta puuttuu. Seinistä kiinni pitäen hän poistuu, ulkona on vähän niin kuin valoa. Koskematon, seisahtunut marraskuu, ja koira kusee maiseman kiinni.
Lue lisää