Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2011.

Runotorstain haaste: tontut hiipivät

Tontut hiipivät kuin pienet tiikerit viidakossa, lasten silmät seuraavat verhojen takaa. Kumpi saa kiinni kumman, kummalla ketterämmät jalat? Äiti huokaa, toivoo lunta, jauhot leijuvat keittiössä, uuni hohkaa, kinkku on huoneen silmä. He odottavat isää kotiin, salkkumiehen vaivaannuttava selitys lisää punaa poskiin. Vaihdetaan suudelma, kylmä kuin joulukuun öinen henkäys.

Iltasivut

Olen levoton ja yöstä on näkyvissä jo pää. En halua nukkua vaan laulaa ja tanssia, yksin on vaikea pyöriä piirileikkejä. (Anna käsien juosta, anna tulla sanoja!) Muistan melkein kaikki elämäni miehet, naisista noin puolet. Kenet paiskasin seinään, kenet rakastin. Ja niitä alahuulia, niitä on tullut ripustettua galleriat täyteen. Etsin paikkaa ja aikaa, etsin huudolle kuulijaa. Seisominen aiheuttaa tuskaa, tuolit istuvat minua. Kirjeet, kirjeet, kirjeet, kuinka alkeellista rakkauden viestintää. (Lukeeko tätä kukaan, ja mitä hän ajattelee?) Niin kuin oopperassa lihava nainen laulaa viimeisen säkeen, tulisi minunkin. Mutta seison, tanssin, huudan, laulan. Ollakko, ullakko? (Tähän jotain nasevaa riimintapaista.) Sinäkin lähdit niin kuin rakastetut aina tekevät. Kuinka ennalta-arvattavaa, kuinka silti niin surullista ja riipaisevaa. Samalla lehdet riipiytyvät puista, sade hakkaa ihoon kuin pahimmat mustelmat. Vihdoin viimein sen ymmärrän, näin on tarkoitettu, kaikilla on sana ja minun otsa…

Runotorstain oopperahaaste

Kukaan ei nuku kun kehdossa laulaa alttovauva. Pimeä on uusi musta, ikkunaan hakkaa sade ja ropina, äiti ottaa alttovauvan ja hyssyttää. Ei auta hyssyttely, keinuttelu tai tuudittelu, on lähdettävä. Maailmankiertueella vauva niittää mainetta, orkesterit soittavat, oopperatalot täyttyvät, yleisö taputtaa seisaallaan ja äiti on väsymyksestä soikea. Oikea tähti, tuo alttovauva!