Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2015.

Runotorstain haaste: vedellä

Laiturilla
heitän kiven matkaan
se liukuu vedellä, pomppii kaukaisuuteen
sinä istut vierelläni, äiti
muistat kuinka kolmekymmentä vuotta sitten pesit tässä mattoja
nyt et muista nimeäni
itkettää vähän
isä on keittänyt kahvit
kuistilla kukaan ei puhu mitään
sinä napsit sokeripaloja
tekee mieli jotain makiaa
mietin mihin se kivi päätyi
lapsena olin hukkua rantaan
myöhemmin pelkäsin vedenalaisia ruumiita jotka tarttuisivat jalasta
mutta pikkukaloja siellä vain ui
kotimatkalla hyräilet niin kuin aina


Kivi III

Silloin kun kosketit selkääni
jokin liikahti
kivi
seuraavana yönä rakastelin sinua, nainen
se oli ensimmäinen kertani
rakastuin
silloin en vielä tiennyt
että alistaisin aina sinua sängyssä
vaikka muuten olimme tasavertaisia
silloin en vielä tiennyt
että seuraisin sinua maailman ääriin
eikä se auttaisi mitään


*

Meidän välillämme kivi
on niin monta sinua
en tiedä ketä ajattelisin tänään
muistan kyllä kaikki nimesi


*

Suonissasi kivi
otan sinusta kiinni
taipeessa neulanjälkiä
silti olen sokea
uskon että huomenna nyrkkisi siliää
musta nahkatakkisi haisee tupakalle
minä haisen naimiselle
silloin on hyvä
eleetön orgasmi

Kivi II

Aurorassa
kaikki oli kunnossa,
vaaleita seiniä
mahdottoman monta hoitajaa kansliassa
vyötäröni mitattiin, yli 90 senttiä
en tiedä kuinka se liittyi itsemurhariskiin
mutta se oli liikaa
ja ne mustaläikkätestit ja lääkärit ja kuvataideterapia
piirsin taas niitä samoja kuvioita

Pian sain ulkoilla pihalla
viereisen skeittirampin pauke säikytti heikkohermoisimpia

Isä tuli käymään ja veli
toivat lakritsia ja kirjepaperia
kahviossa mehua ja pullaa
kaikki olivat kai iloisia
hengissä
ystävä toi kirjan josta en oikeastaan pitänyt
luin kuitenkin niin kuin kiltit tytöt
suljetulla osastolla tekevät

Viereisen paikan vanhaa rouvaa autoin vuodevaatteiden vaihtamisessa
se tehtiin aina itse
piti aktiivisena edes sen hetken
itse pedattuun sänkyyn olisi vaikeampi kuolla
sydämeni hakkasi vähän

Kivi

Samettiyö, tahdon taipua sen edessä
jättää vaatteet rannalle
hivuttautua syvemmälle, sukeltaa
pinnan alle
olosuhteisiin joista saduissa luetaan
raukeus, rakkaus, rohkeus
suora nenä, suora ryhti, suorat hampaat
joutsenkaula

Olen ääriäni myöten täynnä
taitavasti
pujottaudut mukaani
ilman sanoja
virheettömästi
vaikuttava sisääntulosi
jättää odottamaan
kuinka aiot poistua

Tämä sujuu aika kauniisti
kunnes kivi putoaa
varpailleni, ovimatolleni

Runotorstain haaste: virta

I

Tänään kynteni ovat hauraat ja yksinäiset. Veden äärellä lakkaan ne punaisiksi jälleen, lähden virtaamaan kaupunkiin päin, villi joki. En uskalla astua bussiin, se voisi räjähtää hengitykseni painosta. Nakkelen niskojani ehdotuksille joita vain susiturkkisille tehdään. Kotini, majakka, kohoaa, sammutan siitä valot. Täynnä yötä haluan olla yksin, kukaan ei soita, on hiljaista, raaputan kynsilakat pois, odotan.


II

Virtaan sinua pitkin
pienet uomat työntyvät ihoosi,
saavat sinut soimaan epävireisesti

Tässä vankilassa
on vain yksi kalteri
se olen minä
se olet sinä
ei missään tapauksessa me

Aikuisten jakkupuku pelottaa
supertähdet taivaalla
selkänoja joustaa
juuri rakastelun verran
taaksepäin
on niin helppo tuijottaa

Nukuin viime yönä vihdoinkin hyvin
sinä olit peittoni
hävettää kertoa ystäville
sinä olit peittoni

Olet niin mustiinpukeutunut
ääriviivoissa hämärtää
hieroisin sinut valkoiseksi
jos antaisit
mutta piri määrää
tulet aina olemaan kivi

Itku

Tänään susinainen itkee. Kyyneleen muoto on perinteinen, mutta maku muistuttaa karkkia. Hän muistelee mitä oli seitsemän vuotta sitten, katselee valokuva-albumia, on voimakas, heikko. Niihin aikoihin oli tapana rakastaa kaikkea mitä ympärillä näki, nyt kirkuvat kulmissa naiset varoitusääniä ja niitä on helppo uskoa. Menisit, on heikko huokaus, naapurin yskä kummittelee seinän takaa. Tunnit tiivistyvät minuuteiksi, jokainen sekunti on kallisarvoinen kun aikaa mitataan. Tänään susinainen itkee, lohdutukseksi hän ajaa taksilla kaupunginosia ympäri kuin huvipuistossa niin että pyörryttää, nikotuttaa ja viimein hymyilyttää. Elämäni paras kyyti, hän kiittää kuskia, on valmis maksamaan omaisuutensa onnesta.

Valokuva III

Sänky huutaa tyhjyyttään.
Olen kokonaan alasti.
Puhelin piippaa, sinä siellä.
Koira leikkisi.
Kellon tikitys siirtää vuoria.
Kirjat ojentavat selkiään, minulla lysy.
Vain sydämellään voi karata.

Kadehdin muiden rupia

Huone on haavoja täynnä, pitkään aikaa en ole löytänyt laastareita. Kadehdin muiden rupia, he ovat pitkällä edellä minua. Kakkupala on huomattavan pieni, tulisi paha mieli ellei vatsassani olisi jo: kahvi, mehu, jukurtti, leipä, levite, juusto, salaatti, kurkku, tomaatti, munakokkeli, croissantti, hillo ja smoothie.

En muista lapsuudestani yhtään tuttipulloa mutta on niitä täytynyt olla. Muistan pinnasängyn joka myytiin pois ja oksennustaudin joka purskahti rappukäytävään ja suuren rekka-auton joka ilmestyi eteisen pöydälle. Nämä muistot olen pussittanut pakastimeen, sieltä ne on kätevä avata mansikoiden ja mustikoiden ja pinaattikeiton ja soijanakkien seasta.

Tapanani on: tuijottaa vastaantulijaa, iskeä hänet ja juottaa baarissa humalaan, heittää rupattelu nurkaan ja harrastaa silmäpeliä, kiehnätä. Tapanani ei ole: rakastua naisiin paitsi silloin kerran, heittää yläfemmaa, nostaa kissaa pöydälle, olla ryhmän kunkku.

Ystäviini kuuluu: mustaan pukeutuva taiteilijan näköinen, pullea jä…

Valokuva II

Nurkassa kikattaa tyttö silmät ilottomina.
Pekoni narskuu naapurin hampaissa.
Isä ja poika jakavat appelsiinimehun.
Pöydän alla buutsit.
Ratikka kolisee mutkat suoriksi.
Yöllä minä jäähdyin.
Nyt on aika.

Valokuva

Baarissa kävelee laiha nainen.
Poskessa lommo ja mustelma.
Käsi on jotenkin veltosti sivulla.
Vehka luo pöydälle varjon kuin viuhkan.
Takaa kuuluu diiba-daabaa.
Kahvi on juotu, lasi ei ole enää puoliksi tyhjä taikka täynnä.
Ohi ajaa bussi.
Kaupasta pullaa.
Isoäiti kuoli tänään.

Runotorstain haaste: kajo

En tiedä kuinka päin näitä kasvoja pidetään, nainen ajattelee ja nuolee peilin pintaa. Ikkunasta kurkistaa auringon kajo, tunne on jotenkin liikuttava. Hän kiipeää ulos, roikahtaa maahan jalat edellä. Hän on taskuttanut eilisestä muiston, avaa sen nyt kuin taitetun nenäliinan: tyttö tutussa ja itkua ja naurua, toinen punaisessa takissa, mustat kiharat kuin idolit. Näillä on hyvä mennä, nainen ajattelee, ehkä heistäkin on kasvamassa susia. Mutta harva pystyy, kykenee, harva uskaltaa kasvattaa turkkia tai kynsiä tai hampaita. Hän voisi kutsua, muttei oikein tiedä miten, hän voisi yrittää koota lauman, mutta siihen liittyy riskejä. Hän ei ole valmis, nainen susiturkissa, päivät liukuvat häntä pitkin ja ne yöt...Tänään hän keskittyisi helmensä kiillottamiseen, piilossa turkkinsa sisällä. Sen valossa hän ei koskaan ollut yksin vaan sydämensä kyllyydestä olemassa.

Lento

Vähän niin kuin unessa susinainen lentää, tuntee tuoksuja kuten toisen naisen jalkoväli, kukkanen ja pilvi. Aina kun maa alkaa vetää puoleensa, huutaa hän taikasanoja toinen toisensa perään, puhaltaa ilmavirtaan ja linnut tieltään. Alhaalla joku vilkuttaa ja viittoo "alaspäin, alaspäin", ehkä huolestunut mies, mutta naisella ei ole aikomusta, tottelu on niin last season. Tuuleen voi ripustaa nuotteja ja soittaa uutta päivää, pudottaa alas omenoita kuin pommeja. Mies ottaa kopin ja kopin ja kopin kunnes väsyy, todellisuus on vaikea pala tässä suhteessa, eikä muuta ole näköpiirissä. Olen taisteluni taistellut tältä päivältä, nainen ajattelee, laskeutuu susiturkin liepeet lepattaen. Heti on lähellä kipu, joitain haavoja säärissä, niitä voisi lipoa mutta nainen valitsee laastarin. Etukäteen oli sovittu että tänään ei nostella helmoja kuin esirippua, mutta kuka noita sääntöjä muistelee, ei mies, ei nainen, ei unen logiikka. Se antaa armon, armahduksen, seurata varpaiden ojentaut…

Runotorstain haaste: härmä

Härmä istuu kevyesti pellon päällä, nainen jolkottaa sen yli kuun valossa, miettii häitä joita ei tullutkaan. Miettii miestä joka rakasti pikku kissaansa enemmän kuin häntä, ja vaikka vertailla ei pitäisi, tuloksena on: kissaa on helpompi hallita. Minä ansaitsen parempaa, ajattelee nainen, katselee ympärilleen, näkee kirkkaasti kuinka tähdet ja kuinka metsä ja kuinka lintu. Tänään hän vuotaa verta, se on merkkinä siitä ettei lapsi tule, ja kynnet samanvärisinä hän käpertyy turkkinsa sisään, heittää kenkänsä pois ja nukkuu. Uni on seuraava peitto, raskas kantaa, siksi hän puhkoo sen täyteen reikiä joiden kautta hengittää. Ja se hengitys on: kevyttä hurinaa, pientä murinaa ja tae siitä että huominen tulee.