Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2015.

Runotorstain haaste: vedellä

Laiturilla heitän kiven matkaan se liukuu vedellä, pomppii kaukaisuuteen sinä istut vierelläni, äiti muistat kuinka kolmekymmentä vuotta sitten pesit tässä mattoja nyt et muista nimeäni itkettää vähän isä on keittänyt kahvit kuistilla kukaan ei puhu mitään sinä napsit sokeripaloja tekee mieli jotain makiaa mietin mihin se kivi päätyi lapsena olin hukkua rantaan myöhemmin pelkäsin vedenalaisia ruumiita jotka tarttuisivat jalasta mutta pikkukaloja siellä vain ui kotimatkalla hyräilet niin kuin aina

Kivi III

Silloin kun kosketit selkääni jokin liikahti kivi seuraavana yönä rakastelin sinua, nainen se oli ensimmäinen kertani rakastuin silloin en vielä tiennyt että alistaisin aina sinua sängyssä vaikka muuten olimme tasavertaisia silloin en vielä tiennyt että seuraisin sinua maailman ääriin eikä se auttaisi mitään * Meidän välillämme kivi on niin monta sinua en tiedä ketä ajattelisin tänään muistan kyllä kaikki nimesi * Suonissasi kivi otan sinusta kiinni taipeessa neulanjälkiä silti olen sokea uskon että huomenna nyrkkisi siliää musta nahkatakkisi haisee tupakalle minä haisen naimiselle silloin on hyvä eleetön orgasmi

Kivi II

Aurorassa kaikki oli kunnossa, vaaleita seiniä mahdottoman monta hoitajaa kansliassa vyötäröni mitattiin, yli 90 senttiä en tiedä kuinka se liittyi itsemurhariskiin mutta se oli liikaa ja ne mustaläikkätestit ja lääkärit ja kuvataideterapia piirsin taas niitä samoja kuvioita Pian sain ulkoilla pihalla viereisen skeittirampin pauke säikytti heikkohermoisimpia Isä tuli käymään ja veli toivat lakritsia ja kirjepaperia kahviossa mehua ja pullaa kaikki olivat kai iloisia hengissä ystävä toi kirjan josta en oikeastaan pitänyt luin kuitenkin niin kuin kiltit tytöt suljetulla osastolla tekevät Viereisen paikan vanhaa rouvaa autoin vuodevaatteiden vaihtamisessa se tehtiin aina itse piti aktiivisena edes sen hetken itse pedattuun sänkyyn olisi vaikeampi kuolla sydämeni hakkasi vähän

Kivi

Samettiyö, tahdon taipua sen edessä jättää vaatteet rannalle hivuttautua syvemmälle, sukeltaa pinnan alle olosuhteisiin joista saduissa luetaan raukeus, rakkaus, rohkeus suora nenä, suora ryhti, suorat hampaat joutsenkaula Olen ääriäni myöten täynnä taitavasti pujottaudut mukaani ilman sanoja virheettömästi vaikuttava sisääntulosi jättää odottamaan kuinka aiot poistua Tämä sujuu aika kauniisti kunnes kivi putoaa varpailleni, ovimatolleni

Runotorstain haaste: virta

I Tänään kynteni ovat hauraat ja yksinäiset. Veden äärellä lakkaan ne punaisiksi jälleen, lähden virtaamaan kaupunkiin päin, villi joki. En uskalla astua bussiin, se voisi räjähtää hengitykseni painosta. Nakkelen niskojani ehdotuksille joita vain susiturkkisille tehdään. Kotini, majakka, kohoaa, sammutan siitä valot. Täynnä yötä haluan olla yksin, kukaan ei soita, on hiljaista, raaputan kynsilakat pois, odotan. II Virtaan sinua pitkin pienet uomat työntyvät ihoosi, saavat sinut soimaan epävireisesti Tässä vankilassa on vain yksi kalteri se olen minä se olet sinä ei missään tapauksessa me Aikuisten jakkupuku pelottaa supertähdet taivaalla selkänoja joustaa juuri rakastelun verran taaksepäin on niin helppo tuijottaa Nukuin viime yönä vihdoinkin hyvin sinä olit peittoni hävettää kertoa ystäville sinä olit peittoni Olet niin mustiinpukeutunut ääriviivoissa hämärtää hieroisin sinut valkoiseksi jos antaisit mutta piri määrää tulet aina olemaan kivi 

Itku

Tänään susinainen itkee. Kyyneleen muoto on perinteinen, mutta maku muistuttaa karkkia. Hän muistelee mitä oli seitsemän vuotta sitten, katselee valokuva-albumia, on voimakas, heikko. Niihin aikoihin oli tapana rakastaa kaikkea mitä ympärillä näki, nyt kirkuvat kulmissa naiset varoitusääniä ja niitä on helppo uskoa. Menisit, on heikko huokaus, naapurin yskä kummittelee seinän takaa. Tunnit tiivistyvät minuuteiksi, jokainen sekunti on kallisarvoinen kun aikaa mitataan. Tänään susinainen itkee, lohdutukseksi hän ajaa taksilla kaupunginosia ympäri kuin huvipuistossa niin että pyörryttää, nikotuttaa ja viimein hymyilyttää. Elämäni paras kyyti, hän kiittää kuskia, on valmis maksamaan omaisuutensa onnesta. 

Valokuva III

Sänky huutaa tyhjyyttään. Olen kokonaan alasti. Puhelin piippaa, sinä siellä. Koira leikkisi. Kellon tikitys siirtää vuoria. Kirjat ojentavat selkiään, minulla lysy. Vain sydämellään voi karata.

Kadehdin muiden rupia

Huone on haavoja täynnä, pitkään aikaa en ole löytänyt laastareita. Kadehdin muiden rupia, he ovat pitkällä edellä minua. Kakkupala on huomattavan pieni, tulisi paha mieli ellei vatsassani olisi jo: kahvi, mehu, jukurtti, leipä, levite, juusto, salaatti, kurkku, tomaatti, munakokkeli, croissantti, hillo ja smoothie. En muista lapsuudestani yhtään tuttipulloa mutta on niitä täytynyt olla. Muistan pinnasängyn joka myytiin pois ja oksennustaudin joka purskahti rappukäytävään ja suuren rekka-auton joka ilmestyi eteisen pöydälle. Nämä muistot olen pussittanut pakastimeen, sieltä ne on kätevä avata mansikoiden ja mustikoiden ja pinaattikeiton ja soijanakkien seasta. Tapanani on: tuijottaa vastaantulijaa, iskeä hänet ja juottaa baarissa humalaan, heittää rupattelu nurkaan ja harrastaa silmäpeliä, kiehnätä. Tapanani ei ole: rakastua naisiin paitsi silloin kerran, heittää yläfemmaa, nostaa kissaa pöydälle, olla ryhmän kunkku. Ystäviini kuuluu: mustaan pukeutuva taiteilijan näköinen, pull

Valokuva II

Nurkassa kikattaa tyttö silmät ilottomina. Pekoni narskuu naapurin hampaissa. Isä ja poika jakavat appelsiinimehun. Pöydän alla buutsit. Ratikka kolisee mutkat suoriksi. Yöllä minä jäähdyin. Nyt on aika.

Valokuva

Baarissa kävelee laiha nainen. Poskessa lommo ja mustelma. Käsi on jotenkin veltosti sivulla. Vehka luo pöydälle varjon kuin viuhkan. Takaa kuuluu diiba-daabaa. Kahvi on juotu, lasi ei ole enää puoliksi tyhjä taikka täynnä. Ohi ajaa bussi. Kaupasta pullaa. Isoäiti kuoli tänään.

Runotorstain haaste: kajo

En tiedä kuinka päin näitä kasvoja pidetään, nainen ajattelee ja nuolee peilin pintaa. Ikkunasta kurkistaa auringon kajo, tunne on jotenkin liikuttava. Hän kiipeää ulos, roikahtaa maahan jalat edellä. Hän on taskuttanut eilisestä muiston, avaa sen nyt kuin taitetun nenäliinan: tyttö tutussa ja itkua ja naurua, toinen punaisessa takissa, mustat kiharat kuin idolit. Näillä on hyvä mennä, nainen ajattelee, ehkä heistäkin on kasvamassa susia. Mutta harva pystyy, kykenee, harva uskaltaa kasvattaa turkkia tai kynsiä tai hampaita. Hän voisi kutsua, muttei oikein tiedä miten, hän voisi yrittää koota lauman, mutta siihen liittyy riskejä. Hän ei ole valmis, nainen susiturkissa, päivät liukuvat häntä pitkin ja ne yöt...Tänään hän keskittyisi helmensä kiillottamiseen, piilossa turkkinsa sisällä. Sen valossa hän ei koskaan ollut yksin vaan sydämensä kyllyydestä olemassa. 

Lento

Vähän niin kuin unessa susinainen lentää, tuntee tuoksuja kuten toisen naisen jalkoväli, kukkanen ja pilvi. Aina kun maa alkaa vetää puoleensa, huutaa hän taikasanoja toinen toisensa perään, puhaltaa ilmavirtaan ja linnut tieltään. Alhaalla joku vilkuttaa ja viittoo "alaspäin, alaspäin", ehkä huolestunut mies, mutta naisella ei ole aikomusta, tottelu on niin last season . Tuuleen voi ripustaa nuotteja ja soittaa uutta päivää, pudottaa alas omenoita kuin pommeja. Mies ottaa kopin ja kopin ja kopin kunnes väsyy, todellisuus on vaikea pala tässä suhteessa, eikä muuta ole näköpiirissä. Olen taisteluni taistellut tältä päivältä, nainen ajattelee, laskeutuu susiturkin liepeet lepattaen. Heti on lähellä kipu, joitain haavoja säärissä, niitä voisi lipoa mutta nainen valitsee laastarin. Etukäteen oli sovittu että tänään ei nostella helmoja kuin esirippua, mutta kuka noita sääntöjä muistelee, ei mies, ei nainen, ei unen logiikka. Se antaa armon, armahduksen, seurata varpaiden ojentaut

Runotorstain haaste: härmä

Härmä istuu kevyesti pellon päällä, nainen jolkottaa sen yli kuun valossa, miettii häitä joita ei tullutkaan. Miettii miestä joka rakasti pikku kissaansa enemmän kuin häntä, ja vaikka vertailla ei pitäisi, tuloksena on: kissaa on helpompi hallita. Minä ansaitsen parempaa, ajattelee nainen, katselee ympärilleen, näkee kirkkaasti kuinka tähdet ja kuinka metsä ja kuinka lintu. Tänään hän vuotaa verta, se on merkkinä siitä ettei lapsi tule, ja kynnet samanvärisinä hän käpertyy turkkinsa sisään, heittää kenkänsä pois ja nukkuu. Uni on seuraava peitto, raskas kantaa, siksi hän puhkoo sen täyteen reikiä joiden kautta hengittää. Ja se hengitys on: kevyttä hurinaa, pientä murinaa ja tae siitä että huominen tulee.