Runotorstain haaste: kajo

En tiedä kuinka päin näitä kasvoja pidetään, nainen ajattelee ja nuolee peilin pintaa. Ikkunasta kurkistaa auringon kajo, tunne on jotenkin liikuttava. Hän kiipeää ulos, roikahtaa maahan jalat edellä. Hän on taskuttanut eilisestä muiston, avaa sen nyt kuin taitetun nenäliinan: tyttö tutussa ja itkua ja naurua, toinen punaisessa takissa, mustat kiharat kuin idolit. Näillä on hyvä mennä, nainen ajattelee, ehkä heistäkin on kasvamassa susia. Mutta harva pystyy, kykenee, harva uskaltaa kasvattaa turkkia tai kynsiä tai hampaita. Hän voisi kutsua, muttei oikein tiedä miten, hän voisi yrittää koota lauman, mutta siihen liittyy riskejä. Hän ei ole valmis, nainen susiturkissa, päivät liukuvat häntä pitkin ja ne yöt...Tänään hän keskittyisi helmensä kiillottamiseen, piilossa turkkinsa sisällä. Sen valossa hän ei koskaan ollut yksin vaan sydämensä kyllyydestä olemassa. 

Kommentit

Sini Lilja sanoi…
tämä oli runon inspiroivin kohta mielestäni:
" nainen ajattelee, ehkä heistäkin on kasvamassa susia. Mutta harva pystyy, kykenee, harva uskaltaa kasvattaa turkkia "
tämä on niin toiveikkaasti sanottu, ja rohkaisevasti, heti tulee tunne, että haluan kokeilla uskaltaa kasvattaa turkin, ja turkkihan suojelee, lämmittää, sen alle voi mennä piiloon

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Runonevan haaste: Meditaatio

Sininen ja valkoinen