Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2014.

Runotorstain haaste: siemen

Sinun allasi on siemen. Kukka ei pääse kasvamaan, sinä makaat sen päällä. Sinä olet maannut siinä jo pitkään, ehkä vuoden tai kaksi, olet rypistynyt samalla kun vuodenajat kiertävät. Aamulla minä aina tulen, yritän kääntää kylkeäsi, mutta olet raskas etkä halua kääntyä. Silitän tukkaasi, oion hamettasi, siinä sinulla on koti. Joskus käyn makaamaan viereesi, mutta öisin tulee kylmä. Sinä tunnet siilit ja muurahaiset, ne ovat ystäviäsi. Minä tiedän olevani enemmän vaikket enää puhukaan, tiedän sanomatta pienimmätkin salaisuudet. Tiedän sanat armaani ja rakkaani ja muruseni, tiedän kuinka kynsilakkasi on hitaasti rapistunut kun olet upottanut kätesi multaan tai lumeen. Sinä et siitä nouse enää, mutta ympärilläsi puutarha sykkii muistoja.

Runotorstain haaste: ruoste

Sinun hiustesi väri, ruoste. Ne leijuvat ympärilläsi kun keinut puutarhassa, seison aidan takana, minulla ei ole pääsyä luoksesi. Aika on pysähtynyt, vain keinu liikkuu, sade alkaa tihkua, pakenet kuistille. Kuistin edessä on kastelukannu, saman värinen kuin hiuksesi, ruoste. Hengitän sadetta, olet kaukana vaikka rakastan sinua. Suljen silmäni, olet huulet huuliani vasten, se on eilinen, eilen se oli totta. Tänään on eri maailma, planeetta, ikävä on pullea lintu kadulla.

Runotorstain haaste: huolehtia

Olit turvassa itseltäsi suljetulla osastolla, minä kävin kastelemassa kukkasi ja keräämässä postisi. Vierailutunnilla toin suklaata ja sarjakuvia. Pidin sinua kädestä enkä ollut huomaavinani viivoja ranteesi päällä. Maksoin laskusi, olinhan rakkaasi ja niin paljon muuta. Kun sait ulkoilla pihalla, tulin kanssasi katselemaan lintuja ja nuuhkimaan ilmaa, viereisen skeittailupaikan ryske rytmitti hengitystämme. Arastelit katsoa minua silmiin mutta tiesin että kiitos olisi ensimmäinen sanasi pitkän hiljaisuuden jälkeen. Se oli ilon päivä kun sait kantaa kamasi ulos kokonaan, se oli maanantai ja uuden alku. Se oli tiistai kun löysin sinut, ja päivä sammui. Tänään vien kukkia haudallesi, muistelen kuinka joskus oli viaton aika, siinä meidän mentävä reikä.

Runotorstain haaste: kärsivällisyys

Istun puun alla, nojaan selälläni runkoon. Katselen kuinka rakennat ylhäälle majaa. Se kestää päiviä, vuosia, minä istun ja katselen. Eräänä päivänä maja tulee valmiiksi, kipuan sinne ja tarjoat minulle punaista mehua kukkalasista. Sinä yönä teemme lapsia ja niille lapsia, tähdet loistavat silmiemme yllä, kuu haukkaa hengityksestä palasen. Oih, minä kuiskaan, muuta en osaa sanoa, etkä sinäkään.