Rakkaudella, tietenkin

Mene kävelylle, älä eksy sortuviin autiotaloihin, ja palaa aina takaisin. Anna auringon tulla uniisi, älä välitä kirkkaudesta, nuku hullun unta. Rakasta niin kuin kuolemaa ei olisi. Annan tässä elämänohjeita vaikka syyt siihen ovat vähäiset. Olen minä nähnyt ruumiinavauksen, häät ja hautajaiset, synnytyksen ja itkenyt monet itkut, joten uskallan kuitenkin merkitä kirjoitukseni sireenillä ja vilkkuvalolla. Olen tirehtööristä seuraava, tulennielijä ja karvainen nainen, ja täällä haisee savu! älä kävele sortuviin taloihin. Pyydän että naapurit lakkaavat sen hakkaamisen, kantavat puita takkaan, tohdin olla lämmin sinua varten. 

Radiossa soi ja soi  ja soi, Syksyn sävel.  Minä kuuntelen ja arvaan:  muualla oot ennen kuin huomaankaan. Huone on tyhjä kuin pussillinen ilmaa, sinä veit huonekalut ja tunteet mukanasi, reidet ammottavat auki, suu auki, mutta huutoa ei kuulu. Kuiskaus kuuluu, iholla läpinäkyvää karvaa, minä kauniisti viikkaan raajani lattialle. Ulos ei kannata lähteä, sataa lennokkeja, jokaiseen maalattu sinun nimesi, rakas.  Hiekkalaatikolla lapsi siivilöi valoa ämpäriin, ikkunan takaa yritän vaikuttaa häneen: ota pimeys talteen myös, ota käteesi se kolmilehtinen apila, voi olla että lähemmäksi onnea et pääse. 

Iänikuisessa villapaidassa istut kitarasi kanssa, kirjoitat laulua rakkaudesta, naisesta ja miehestä, vähän niin kuin meistä istumassa kirsikkapuun alla aurinkoisena päivänä. Yöllä ja alasti hiivit keittiöön missä kirjoitan runoa rakkaudesta naisesta ja miehestä, vähän niin kuin meistä sammutat valon ja sanot että nyt nukkumaan. Kissa puskee jalkaani, kehrään, jaloittelen, venyttelen kuin suurempi eläin, tahdon olla osa helminauhaa, jatkumoa, kallistaa pääni tyynylle tai heinikkoon ja saartaa nämä ajatukset valon läpi.

Ystäväni Alli pitää miehistä joilla on vahva leuka ja hyvä perä. Minä pidän miehistä ylisummaan. Pidän minä naisistakin mutta se on eri tarina. Olemme siinä vaiheessa että toiselle keksitään hassuja lempinimiä, rakastellaan neljä kertaa päivässä, juodaan skumppaa uudessa sängyssä sunnuntaina, tiedätään niin vähän mutta tunnetaan niin paljon. Ei haittaa että en juurikaan ymmärrä slangiasi, osaanhan sanoa spora ja dösä ja handeli. Sillä sinä olet se kauan kadoksissa ollut tähti, se jota seuraamalla löydän perille ja sen yli, olet kukkaani pudonnut sydämen muotoinen vesipisara. Olet kuvajainen ja kummajainen, olet hohtava ja hilpeä, olet raukea ja pingottunut vuorotellen, olet niin kuin haluat ja niin minäkin. (on vaikea keskittyä) (en halua pilata) (kirjoitan tätä vankilassa) (olen 20 -vuotias) (olen tyttösi sun)

Käden vieressä oli käsi, jalan vieressä jalka, suut auki kuin pienillä linnuilla. Kenelläkään ei ollut aikaa lohduttaa itkevää, vain pörröttää nauravan päätä, aidat ympärillä korkeat kuin metsä. Äidit eivät tulisi vielä tuntikausiin, isät vielä myöhemmin, tämä lauma oli saatava pysymään hengissä siihen asti. Ja sitten, aamulla uudestaan. Ja sitä seuraavana, alkaen siitä että kaurapuuroa kasattiin lautasille. Nainen oli tuskin nainen, juuri lapsen kengistä ulos astunut, tahtoi hoitaa parhaansa mukaan: lapset, työn, miehen, kodin, parvekekukat, koiran ja harrastukset. Jokaisen päivän jälkeen hän ajatteli: ei koskaan enää, voisin iskeä tuohoon soppaan kauhan tilalle käsikranaatin, katsoa kuinka räjähtäisi katto ja lapset lentäisivät ulos ja koteihinsa, ehkä takaisin äitiensä mahoihin, ehkä virneeksi isien silmäkulmiin. Mutta sanattomana hän otti vastaan marraskuun, odotti monta kuukautta valoa joka sitten saapui aurinkovoisilminä lautasille. Silloin alkoi lapsilauma laulaa ja tahtoa ...

Ensimmäiset sata sivua voisi poistaa repiä ja taitella lennokeiksi heittää ikkunasta ulos siitä asti kun uhkasit hypätä olen pelännyt korkeita paikkoja tulit alas kun riipuin lahkeessasi, rukoilin rikoit kotini sinä iltana olin piilossa kylpyhuoneessa näen vieläkin painajaisia joissa en saa ovea lukkoon hankin vahtikoiran ja murtohälyttimen mutta kuka suojaisi sydäntäni?

Sinun ruuastasi puuttui aina suola, räsymaton värit raidoittivat keittiön lattian pöydän alla muruset katosivat parempiin suihin silloin koiraa ei oltu vielä tapettu. En osannut vielä lukea, katselin Aku Ankasta kuvia en tiennyt että kolmenkymmenen vuoden kuluttua kirjoittaisin siitä runoja Kun toin ensimmäisen poikaystäväni kotiin olit ilman housuja vastassa hävetti iltatähti oli sammunut jo aikoja sitten

Turkin väri on väärä, nainen ajattelee nähdessään ketun vilahtavan metsässä. Lumi on kohta tulossa, mies on kohta tulossa, mutta lapsi ei. Vatsaa voi hieroa varovasti tai potkia kovasti, kukaan ei tulisi ulos. Hitaasti hän kääntyy, ojentelee, mustelmat vilkkuvat hameen alla, on aika lähteä kotiin. Kodissa on: äänettömästi levittäytyvä sänky, karvainen matto lattialla, ikkunasta ikkunaan säikeilevä valo (joka hiipuu nopeammin päivä päivältä), musta kahvi ja mahdollinen orgasmi pöydällä. 

Päiväpeiton päällä vedän viivoja ranteesi yli ajattelet ääneen miltä pettäminen tuntuisi yhteistä välillämme on enää kaamos nuorena sanoit että haluat kivitalon ja kilttejä lapsia molemmat sait mitä minä sain; hiotun kiven joka joulu muistuttamaan että onnellisia tässä ollaan

Laiturilla heitän kiven matkaan se liukuu vedellä, pomppii kaukaisuuteen sinä istut vierelläni, äiti muistat kuinka kolmekymmentä vuotta sitten pesit tässä mattoja nyt et muista nimeäni itkettää vähän isä on keittänyt kahvit kuistilla kukaan ei puhu mitään sinä napsit sokeripaloja tekee mieli jotain makiaa mietin mihin se kivi päätyi lapsena olin hukkua rantaan myöhemmin pelkäsin vedenalaisia ruumiita jotka tarttuisivat jalasta mutta pikkukaloja siellä vain ui kotimatkalla hyräilet niin kuin aina

Silloin kun kosketit selkääni jokin liikahti kivi seuraavana yönä rakastelin sinua, nainen se oli ensimmäinen kertani rakastuin silloin en vielä tiennyt että alistaisin aina sinua sängyssä vaikka muuten olimme tasavertaisia silloin en vielä tiennyt että seuraisin sinua maailman ääriin eikä se auttaisi mitään * Meidän välillämme kivi on niin monta sinua en tiedä ketä ajattelisin tänään muistan kyllä kaikki nimesi * Suonissasi kivi otan sinusta kiinni taipeessa neulanjälkiä silti olen sokea uskon että huomenna nyrkkisi siliää musta nahkatakkisi haisee tupakalle minä haisen naimiselle silloin on hyvä eleetön orgasmi

Aurorassa kaikki oli kunnossa, vaaleita seiniä mahdottoman monta hoitajaa kansliassa vyötäröni mitattiin, yli 90 senttiä en tiedä kuinka se liittyi itsemurhariskiin mutta se oli liikaa ja ne mustaläikkätestit ja lääkärit ja kuvataideterapia piirsin taas niitä samoja kuvioita Pian sain ulkoilla pihalla viereisen skeittirampin pauke säikytti heikkohermoisimpia Isä tuli käymään ja veli toivat lakritsia ja kirjepaperia kahviossa mehua ja pullaa kaikki olivat kai iloisia hengissä ystävä toi kirjan josta en oikeastaan pitänyt luin kuitenkin niin kuin kiltit tytöt suljetulla osastolla tekevät Viereisen paikan vanhaa rouvaa autoin vuodevaatteiden vaihtamisessa se tehtiin aina itse piti aktiivisena edes sen hetken itse pedattuun sänkyyn olisi vaikeampi kuolla sydämeni hakkasi vähän

Samettiyö, tahdon taipua sen edessä jättää vaatteet rannalle hivuttautua syvemmälle, sukeltaa pinnan alle olosuhteisiin joista saduissa luetaan raukeus, rakkaus, rohkeus suora nenä, suora ryhti, suorat hampaat joutsenkaula Olen ääriäni myöten täynnä taitavasti pujottaudut mukaani ilman sanoja virheettömästi vaikuttava sisääntulosi jättää odottamaan kuinka aiot poistua Tämä sujuu aika kauniisti kunnes kivi putoaa varpailleni, ovimatolleni

I Tänään kynteni ovat hauraat ja yksinäiset. Veden äärellä lakkaan ne punaisiksi jälleen, lähden virtaamaan kaupunkiin päin, villi joki. En uskalla astua bussiin, se voisi räjähtää hengitykseni painosta. Nakkelen niskojani ehdotuksille joita vain susiturkkisille tehdään. Kotini, majakka, kohoaa, sammutan siitä valot. Täynnä yötä haluan olla yksin, kukaan ei soita, on hiljaista, raaputan kynsilakat pois, odotan. II Virtaan sinua pitkin pienet uomat työntyvät ihoosi, saavat sinut soimaan epävireisesti Tässä vankilassa on vain yksi kalteri se olen minä se olet sinä ei missään tapauksessa me Aikuisten jakkupuku pelottaa supertähdet taivaalla selkänoja joustaa juuri rakastelun verran taaksepäin on niin helppo tuijottaa Nukuin viime yönä vihdoinkin hyvin sinä olit peittoni hävettää kertoa ystäville sinä olit peittoni Olet niin mustiinpukeutunut ääriviivoissa hämärtää hieroisin sinut valkoiseksi jos antaisit mutta piri määrää tulet aina olemaan kivi 

Tänään susinainen itkee. Kyyneleen muoto on perinteinen, mutta maku muistuttaa karkkia. Hän muistelee mitä oli seitsemän vuotta sitten, katselee valokuva-albumia, on voimakas, heikko. Niihin aikoihin oli tapana rakastaa kaikkea mitä ympärillä näki, nyt kirkuvat kulmissa naiset varoitusääniä ja niitä on helppo uskoa. Menisit, on heikko huokaus, naapurin yskä kummittelee seinän takaa. Tunnit tiivistyvät minuuteiksi, jokainen sekunti on kallisarvoinen kun aikaa mitataan. Tänään susinainen itkee, lohdutukseksi hän ajaa taksilla kaupunginosia ympäri kuin huvipuistossa niin että pyörryttää, nikotuttaa ja viimein hymyilyttää. Elämäni paras kyyti, hän kiittää kuskia, on valmis maksamaan omaisuutensa onnesta. 

Sänky huutaa tyhjyyttään. Olen kokonaan alasti. Puhelin piippaa, sinä siellä. Koira leikkisi. Kellon tikitys siirtää vuoria. Kirjat ojentavat selkiään, minulla lysy. Vain sydämellään voi karata.

Huone on haavoja täynnä, pitkään aikaa en ole löytänyt laastareita. Kadehdin muiden rupia, he ovat pitkällä edellä minua. Kakkupala on huomattavan pieni, tulisi paha mieli ellei vatsassani olisi jo: kahvi, mehu, jukurtti, leipä, levite, juusto, salaatti, kurkku, tomaatti, munakokkeli, croissantti, hillo ja smoothie. En muista lapsuudestani yhtään tuttipulloa mutta on niitä täytynyt olla. Muistan pinnasängyn joka myytiin pois ja oksennustaudin joka purskahti rappukäytävään ja suuren rekka-auton joka ilmestyi eteisen pöydälle. Nämä muistot olen pussittanut pakastimeen, sieltä ne on kätevä avata mansikoiden ja mustikoiden ja pinaattikeiton ja soijanakkien seasta. Tapanani on: tuijottaa vastaantulijaa, iskeä hänet ja juottaa baarissa humalaan, heittää rupattelu nurkaan ja harrastaa silmäpeliä, kiehnätä. Tapanani ei ole: rakastua naisiin paitsi silloin kerran, heittää yläfemmaa, nostaa kissaa pöydälle, olla ryhmän kunkku. Ystäviini kuuluu: mustaan pukeutuva taiteilijan näköinen, pull...

Nurkassa kikattaa tyttö silmät ilottomina. Pekoni narskuu naapurin hampaissa. Isä ja poika jakavat appelsiinimehun. Pöydän alla buutsit. Ratikka kolisee mutkat suoriksi. Yöllä minä jäähdyin. Nyt on aika.

Baarissa kävelee laiha nainen. Poskessa lommo ja mustelma. Käsi on jotenkin veltosti sivulla. Vehka luo pöydälle varjon kuin viuhkan. Takaa kuuluu diiba-daabaa. Kahvi on juotu, lasi ei ole enää puoliksi tyhjä taikka täynnä. Ohi ajaa bussi. Kaupasta pullaa. Isoäiti kuoli tänään.

En tiedä kuinka päin näitä kasvoja pidetään, nainen ajattelee ja nuolee peilin pintaa. Ikkunasta kurkistaa auringon kajo, tunne on jotenkin liikuttava. Hän kiipeää ulos, roikahtaa maahan jalat edellä. Hän on taskuttanut eilisestä muiston, avaa sen nyt kuin taitetun nenäliinan: tyttö tutussa ja itkua ja naurua, toinen punaisessa takissa, mustat kiharat kuin idolit. Näillä on hyvä mennä, nainen ajattelee, ehkä heistäkin on kasvamassa susia. Mutta harva pystyy, kykenee, harva uskaltaa kasvattaa turkkia tai kynsiä tai hampaita. Hän voisi kutsua, muttei oikein tiedä miten, hän voisi yrittää koota lauman, mutta siihen liittyy riskejä. Hän ei ole valmis, nainen susiturkissa, päivät liukuvat häntä pitkin ja ne yöt...Tänään hän keskittyisi helmensä kiillottamiseen, piilossa turkkinsa sisällä. Sen valossa hän ei koskaan ollut yksin vaan sydämensä kyllyydestä olemassa.