Rakkaudella, tietenkin

Katveessa viidakko sirisee, keskellä tiikeri ja hevonen taistelevat, mahdotonta sanoa kumpi on kumpi. Hyvin heikkoa viivaa, muste kuin verivana valuu, nainen rypistää kulmiaan. Vaikeaa on saada kiinni liikkeestä, äänestä, vaikeampaa tietää kumpi voittaa. Tunteja ne jatkavat, päiviä, tiikeri ja hevonen eikä kumpikaan ole avun tarpeessa. Silloin nainen päättää: hevonen voittakoon ja maalaa tiikerin alakynteen. Ei se kuollut ole, vaan vapaa, hevonen vangittuna siveltimen alle.  

Taidehallissa (ylväät, salaperäiset, hiljaiset) Seinillä tiikerit kantavat silmissään sinistä jäätä. Kerros kerrokselta nainen maalaa näitä ystäviä, viidakko kasvaa silmissäni ja korvista ulos. Ripustus kuin jalokiviä heittelevät pojan viikarit, kuin esirippuaan heilutteleva teatteri ja kuin kaunis eloisa kuolema. Hitaasti ja nopeasti minä sulan, näen ensi yön unta jo nyt, nainen maalaa metrisiä kukkia ja häntiään jahtaavia salamantereita, ja kun avaan silmäni on salaisuus sidottu kimpusta kimppuun.