Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2015.

Runotorstain haaste: odotus

Olet toisessa maassa, Iiv
minä odotan sinua kotiin jouluksi
olemme riidelleet joka päivä puhelimessa
mutta odotan sinua
sovintoseksiä joka saisi naapurit punastelemaan seinien takana
puhdistautumista yleisessä saunassa
jumalanpalvelusta vieraassa kirkossa
juhla-ateriaa ravintolassa

Kaiken tuon jälkeen sormus sulaisi pois
lumihangessa enkelit ilman kehoja

Runotorstain kuvahaaste: Finlandia-hymni

Oi, sinun päiväsi on koittanut,
sinun päiväsi on koittanut, Har Har
aamu on innostunut sateestaan
illalla sinua ei ole
istun tyhjässä asunnossa
avaimet putoavat lattialle
minä putoan lattialle
katto on ainoa puhdas pinta
sinussa ei ollut enää mitään puhdasta
tuskin ikävöin sinua
haluan palauttaa nämä käytetyt tunteet nyt
ehkä aavistit,
ehkä teit sen tahallaan, Har Har
kissa kiehnää nälkäisenä jaloissa
sinun nälkäsi oli pienentynyt ja pienentynyt
sen tilalle oli tullut kivi
laihassa vartalossasi painava kivi

Runotorstain haaste: suola

Sinun ruuastasi puuttui aina suola,
räsymaton värit raidoittivat keittiön lattian
pöydän alla muruset katosivat parempiin suihin
silloin koiraa ei oltu vielä tapettu.
En osannut vielä lukea,
katselin Aku Ankasta kuvia
en tiennyt että kolmenkymmenen vuoden kuluttua
kirjoittaisin siitä runoja

Kun toin ensimmäisen poikaystäväni kotiin
olit ilman housuja vastassa
hävetti
iltatähti oli sammunut jo aikoja sitten

Runotorstain haaste: spektri

Oksan päässä kimaltelee vesipisara, sen sisällä pieni maailma ja sen sisällä pieni maailma ja sen sisällä... polttava suden silmä. Nainen nuolaisee pisaran suuhunsa, tuntee kummaa kuumotusta, ei tahdo tietää mitä on pimeä ja valo. Hän käy makaamaan kivelle, perhonen laskeutuu polvelle ja nenän päälle ja navalle, ilmoittaa: kesä on saapunut, nouse ja ole iloinen. Nukke naisen kainalossa rypistelee kulmiaan, tahtoo kylpyyn ja puhdasta ylle. Tuttu tie vie takaisin kaupunkiin, matkalla voi vihellellä, puhallella, puraista ohimenevää miestä pakarasta. Kotona nukke hyppää ammeeseen, hyppää naisen syliin, hyppää kehtoonsa eikä muita vaihtoehtoja ole kuin liekuttaa ja laulaa tuutulauluja. Ja kolmas silmä on se suden silmä, se valvoo nuken unta, naisen unta, pysyy hiljaa taustalla, näkee paremmin kuin kukaan.

Runotorstain haaste: punaruskea

Turkin väri on väärä, nainen ajattelee nähdessään ketun vilahtavan metsässä. Lumi on kohta tulossa, mies on kohta tulossa, mutta lapsi ei. Vatsaa voi hieroa varovasti tai potkia kovasti, kukaan ei tulisi ulos. Hitaasti hän kääntyy, ojentelee, mustelmat vilkkuvat hameen alla, on aika lähteä kotiin. Kodissa on: äänettömästi levittäytyvä sänky, karvainen matto lattialla, ikkunasta ikkunaan säikeilevä valo (joka hiipuu nopeammin päivä päivältä), musta kahvi ja mahdollinen orgasmi pöydällä.

Runotorstain haaste: kaamos

Päiväpeiton päällä vedän viivoja ranteesi yli
ajattelet ääneen miltä pettäminen tuntuisi
yhteistä välillämme on enää kaamos

nuorena sanoit että haluat kivitalon ja kilttejä lapsia
molemmat sait
mitä minä sain; hiotun kiven joka joulu
muistuttamaan että onnellisia tässä ollaan

Runotorstain haaste: vedellä

Laiturilla
heitän kiven matkaan
se liukuu vedellä, pomppii kaukaisuuteen
sinä istut vierelläni, äiti
muistat kuinka kolmekymmentä vuotta sitten pesit tässä mattoja
nyt et muista nimeäni
itkettää vähän
isä on keittänyt kahvit
kuistilla kukaan ei puhu mitään
sinä napsit sokeripaloja
tekee mieli jotain makiaa
mietin mihin se kivi päätyi
lapsena olin hukkua rantaan
myöhemmin pelkäsin vedenalaisia ruumiita jotka tarttuisivat jalasta
mutta pikkukaloja siellä vain ui
kotimatkalla hyräilet niin kuin aina


Kivi III

Silloin kun kosketit selkääni
jokin liikahti
kivi
seuraavana yönä rakastelin sinua, nainen
se oli ensimmäinen kertani
rakastuin
silloin en vielä tiennyt
että alistaisin aina sinua sängyssä
vaikka muuten olimme tasavertaisia
silloin en vielä tiennyt
että seuraisin sinua maailman ääriin
eikä se auttaisi mitään


*

Meidän välillämme kivi
on niin monta sinua
en tiedä ketä ajattelisin tänään
muistan kyllä kaikki nimesi


*

Suonissasi kivi
otan sinusta kiinni
taipeessa neulanjälkiä
silti olen sokea
uskon että huomenna nyrkkisi siliää
musta nahkatakkisi haisee tupakalle
minä haisen naimiselle
silloin on hyvä
eleetön orgasmi

Kivi II

Aurorassa
kaikki oli kunnossa,
vaaleita seiniä
mahdottoman monta hoitajaa kansliassa
vyötäröni mitattiin, yli 90 senttiä
en tiedä kuinka se liittyi itsemurhariskiin
mutta se oli liikaa
ja ne mustaläikkätestit ja lääkärit ja kuvataideterapia
piirsin taas niitä samoja kuvioita

Pian sain ulkoilla pihalla
viereisen skeittirampin pauke säikytti heikkohermoisimpia

Isä tuli käymään ja veli
toivat lakritsia ja kirjepaperia
kahviossa mehua ja pullaa
kaikki olivat kai iloisia
hengissä
ystävä toi kirjan josta en oikeastaan pitänyt
luin kuitenkin niin kuin kiltit tytöt
suljetulla osastolla tekevät

Viereisen paikan vanhaa rouvaa autoin vuodevaatteiden vaihtamisessa
se tehtiin aina itse
piti aktiivisena edes sen hetken
itse pedattuun sänkyyn olisi vaikeampi kuolla
sydämeni hakkasi vähän

Kivi

Samettiyö, tahdon taipua sen edessä
jättää vaatteet rannalle
hivuttautua syvemmälle, sukeltaa
pinnan alle
olosuhteisiin joista saduissa luetaan
raukeus, rakkaus, rohkeus
suora nenä, suora ryhti, suorat hampaat
joutsenkaula

Olen ääriäni myöten täynnä
taitavasti
pujottaudut mukaani
ilman sanoja
virheettömästi
vaikuttava sisääntulosi
jättää odottamaan
kuinka aiot poistua

Tämä sujuu aika kauniisti
kunnes kivi putoaa
varpailleni, ovimatolleni

Runotorstain haaste: virta

I

Tänään kynteni ovat hauraat ja yksinäiset. Veden äärellä lakkaan ne punaisiksi jälleen, lähden virtaamaan kaupunkiin päin, villi joki. En uskalla astua bussiin, se voisi räjähtää hengitykseni painosta. Nakkelen niskojani ehdotuksille joita vain susiturkkisille tehdään. Kotini, majakka, kohoaa, sammutan siitä valot. Täynnä yötä haluan olla yksin, kukaan ei soita, on hiljaista, raaputan kynsilakat pois, odotan.


II

Virtaan sinua pitkin
pienet uomat työntyvät ihoosi,
saavat sinut soimaan epävireisesti

Tässä vankilassa
on vain yksi kalteri
se olen minä
se olet sinä
ei missään tapauksessa me

Aikuisten jakkupuku pelottaa
supertähdet taivaalla
selkänoja joustaa
juuri rakastelun verran
taaksepäin
on niin helppo tuijottaa

Nukuin viime yönä vihdoinkin hyvin
sinä olit peittoni
hävettää kertoa ystäville
sinä olit peittoni

Olet niin mustiinpukeutunut
ääriviivoissa hämärtää
hieroisin sinut valkoiseksi
jos antaisit
mutta piri määrää
tulet aina olemaan kivi

Itku

Tänään susinainen itkee. Kyyneleen muoto on perinteinen, mutta maku muistuttaa karkkia. Hän muistelee mitä oli seitsemän vuotta sitten, katselee valokuva-albumia, on voimakas, heikko. Niihin aikoihin oli tapana rakastaa kaikkea mitä ympärillä näki, nyt kirkuvat kulmissa naiset varoitusääniä ja niitä on helppo uskoa. Menisit, on heikko huokaus, naapurin yskä kummittelee seinän takaa. Tunnit tiivistyvät minuuteiksi, jokainen sekunti on kallisarvoinen kun aikaa mitataan. Tänään susinainen itkee, lohdutukseksi hän ajaa taksilla kaupunginosia ympäri kuin huvipuistossa niin että pyörryttää, nikotuttaa ja viimein hymyilyttää. Elämäni paras kyyti, hän kiittää kuskia, on valmis maksamaan omaisuutensa onnesta.

Valokuva III

Sänky huutaa tyhjyyttään.
Olen kokonaan alasti.
Puhelin piippaa, sinä siellä.
Koira leikkisi.
Kellon tikitys siirtää vuoria.
Kirjat ojentavat selkiään, minulla lysy.
Vain sydämellään voi karata.

Kadehdin muiden rupia

Huone on haavoja täynnä, pitkään aikaa en ole löytänyt laastareita. Kadehdin muiden rupia, he ovat pitkällä edellä minua. Kakkupala on huomattavan pieni, tulisi paha mieli ellei vatsassani olisi jo: kahvi, mehu, jukurtti, leipä, levite, juusto, salaatti, kurkku, tomaatti, munakokkeli, croissantti, hillo ja smoothie.

En muista lapsuudestani yhtään tuttipulloa mutta on niitä täytynyt olla. Muistan pinnasängyn joka myytiin pois ja oksennustaudin joka purskahti rappukäytävään ja suuren rekka-auton joka ilmestyi eteisen pöydälle. Nämä muistot olen pussittanut pakastimeen, sieltä ne on kätevä avata mansikoiden ja mustikoiden ja pinaattikeiton ja soijanakkien seasta.

Tapanani on: tuijottaa vastaantulijaa, iskeä hänet ja juottaa baarissa humalaan, heittää rupattelu nurkaan ja harrastaa silmäpeliä, kiehnätä. Tapanani ei ole: rakastua naisiin paitsi silloin kerran, heittää yläfemmaa, nostaa kissaa pöydälle, olla ryhmän kunkku.

Ystäviini kuuluu: mustaan pukeutuva taiteilijan näköinen, pullea jä…

Valokuva II

Nurkassa kikattaa tyttö silmät ilottomina.
Pekoni narskuu naapurin hampaissa.
Isä ja poika jakavat appelsiinimehun.
Pöydän alla buutsit.
Ratikka kolisee mutkat suoriksi.
Yöllä minä jäähdyin.
Nyt on aika.

Valokuva

Baarissa kävelee laiha nainen.
Poskessa lommo ja mustelma.
Käsi on jotenkin veltosti sivulla.
Vehka luo pöydälle varjon kuin viuhkan.
Takaa kuuluu diiba-daabaa.
Kahvi on juotu, lasi ei ole enää puoliksi tyhjä taikka täynnä.
Ohi ajaa bussi.
Kaupasta pullaa.
Isoäiti kuoli tänään.

Runotorstain haaste: kajo

En tiedä kuinka päin näitä kasvoja pidetään, nainen ajattelee ja nuolee peilin pintaa. Ikkunasta kurkistaa auringon kajo, tunne on jotenkin liikuttava. Hän kiipeää ulos, roikahtaa maahan jalat edellä. Hän on taskuttanut eilisestä muiston, avaa sen nyt kuin taitetun nenäliinan: tyttö tutussa ja itkua ja naurua, toinen punaisessa takissa, mustat kiharat kuin idolit. Näillä on hyvä mennä, nainen ajattelee, ehkä heistäkin on kasvamassa susia. Mutta harva pystyy, kykenee, harva uskaltaa kasvattaa turkkia tai kynsiä tai hampaita. Hän voisi kutsua, muttei oikein tiedä miten, hän voisi yrittää koota lauman, mutta siihen liittyy riskejä. Hän ei ole valmis, nainen susiturkissa, päivät liukuvat häntä pitkin ja ne yöt...Tänään hän keskittyisi helmensä kiillottamiseen, piilossa turkkinsa sisällä. Sen valossa hän ei koskaan ollut yksin vaan sydämensä kyllyydestä olemassa.

Lento

Vähän niin kuin unessa susinainen lentää, tuntee tuoksuja kuten toisen naisen jalkoväli, kukkanen ja pilvi. Aina kun maa alkaa vetää puoleensa, huutaa hän taikasanoja toinen toisensa perään, puhaltaa ilmavirtaan ja linnut tieltään. Alhaalla joku vilkuttaa ja viittoo "alaspäin, alaspäin", ehkä huolestunut mies, mutta naisella ei ole aikomusta, tottelu on niin last season. Tuuleen voi ripustaa nuotteja ja soittaa uutta päivää, pudottaa alas omenoita kuin pommeja. Mies ottaa kopin ja kopin ja kopin kunnes väsyy, todellisuus on vaikea pala tässä suhteessa, eikä muuta ole näköpiirissä. Olen taisteluni taistellut tältä päivältä, nainen ajattelee, laskeutuu susiturkin liepeet lepattaen. Heti on lähellä kipu, joitain haavoja säärissä, niitä voisi lipoa mutta nainen valitsee laastarin. Etukäteen oli sovittu että tänään ei nostella helmoja kuin esirippua, mutta kuka noita sääntöjä muistelee, ei mies, ei nainen, ei unen logiikka. Se antaa armon, armahduksen, seurata varpaiden ojentaut…

Runotorstain haaste: härmä

Härmä istuu kevyesti pellon päällä, nainen jolkottaa sen yli kuun valossa, miettii häitä joita ei tullutkaan. Miettii miestä joka rakasti pikku kissaansa enemmän kuin häntä, ja vaikka vertailla ei pitäisi, tuloksena on: kissaa on helpompi hallita. Minä ansaitsen parempaa, ajattelee nainen, katselee ympärilleen, näkee kirkkaasti kuinka tähdet ja kuinka metsä ja kuinka lintu. Tänään hän vuotaa verta, se on merkkinä siitä ettei lapsi tule, ja kynnet samanvärisinä hän käpertyy turkkinsa sisään, heittää kenkänsä pois ja nukkuu. Uni on seuraava peitto, raskas kantaa, siksi hän puhkoo sen täyteen reikiä joiden kautta hengittää. Ja se hengitys on: kevyttä hurinaa, pientä murinaa ja tae siitä että huominen tulee.

Runotorstain haaste: musiikki

Kun on aina laulanut taustalla on vaikea olla solisti. Naisen soitin oli viritetty kuin jousi, meikki viipyi kasvoilla metsän kaikissa väreissä. Pimeällä lavalla valo kohdistui häneen, sen sisällä oli häkissä ja samalla vapaa. Punaisissa kengissä hän irtosi maasta, kaiken yläpuolelle, saattoi nähdä ihmismeren ja sen liplatuksen. Tänään mahdottomasta tulisi mahdollinen, naisen ääni herättäisi ja tappaisi samaan aikaan, kohottaisi tunnelmaa kuin sirkus teltassa. Hän oli kirjoittanut lauluille sanat, hän osasi ne unissaan, mutta susiturkkiaan hän ei riisuisi, olisi alasti sen alla. Hän kohdistaisi katseensa eturivin mieheen, tekisi tunnelin jota pitkin kävellä. Ja kaiken jälkeen, musiikki humisisi korvissa. sisäinen kohina, laittaisi kaiken perspektiiviin: ei enää koskaan takariviin, hän tahtoi olla edessä.

Runotorstain haaste: vastakohta

Nainen on lukenut naisista jotka pelkäävät päivällä mutta yöllä narskuttavat hampaitaan kuin pedot. Naista se naurattaa, hän silittää susiturkkiaan joka on uimisesta märkä ja painava. Hän kaataa kupin kahvia, kutsuu mukaan miehen ja miehen ja miehen, ympyröi heidät punaisella tussilla, ympyröi suunsa punaisella huulipunalla ja sänkynsä eristysnauhalla. Naisella on pehmeää hameensa alla, miehillä kovaa mukanaan, mutta tänään ei ole se päivä jolloin ne yhtyvät, ottavat toisistaan mittaa. On naisen vapaapäivä, hän juo nyt kahvia, on häpykukkulan kuningas, vailla vertaa, virtaa lähellä kiimaa joka yksin lämmittää koko talon.

Runotorstain haaste: sumu

Pää on pilvissä ja välillä sumuaa, naisen hame olisi helppo riisua susiturkin alta. Hän teippaa sen kiinni, hän köyttää sen kiinni, hän laittaa sen ketjulla kiinni. Siinä on miehille näprättävää, hän ajattelee tyytyväisenä, lähtee kävelylle kaupungin vilkkaimmille kaduille, esittelee lanteidensa keinua. Koirien lailla miehet tulevat, nuuskivat reittä pitkin ylöspäin mutta nainen vain hymyilee. Ei ole vaaraa kellään, näin sitä leikitellään, hän hyräilee, tekee miehet hulluiksi kunnes ne jolkottavat pois korvat luimussa. Sumu hälvenee, on helppo nähdä selvästi metsään asti, siellä odottavat uudet seikkailut.

Runotorstai: kellastunut

Syksy on metsässä märkä, turkkiin tippuu pisaroita, ne jäävät paikoilleen, hitaat, tunkeutuvat. Kesästä voi muistaa auringon, lämmön jonka alla hiki puski ilmoille ja nainen venytteli raajansa auki. Lehdissä voi kieriskellä, yrittää tavoittaa keltaisesta sen kauniin vivahduksen. Kasaan voisi hautautua kuin siili, unohtaa että talvi on tulossa, unohtaa eilisen miehen heppoisen erektion ja haalean suudelman, unohtaa mielipiteet, unelmat ja susiturkin nurkkaan. Mutta se olisi helppo ratkaisu, eikä naisen elämässä ole mitään helppoa. Nuuhkaisu keltaisesta lehtikasasta tunkeutuu sisään, ja naisen vatsaan kasvaa puu, versoo ulos jokaisesta reiästä. Näin helppoa on paritella puiden kanssa, vaikeampaa miesten ja niin matka jatkuu, sisälle metsään ja ulos kaupunkiin, sisälle metsään ja ulos kaupunkiin, kunnes väsymys ajaa yli: ota minut ota minut ota minut!

Lämpö I

Joskus turkissa on kuuma, silloin raavin sitä pois kynsillä jotka ovat uskollisesti punaiset. Usein myös suuni on punainen, varsinkin parittelun jälkeen se tiputtaa kuin räystäs keväällä pisaroita. Eräs miehistä yritti teipata sen kiinni, mutta silloin minä purin ja hän hävisi, tuhkana tuuleen, laivana ulapalle, pilvenä puiden ylitse.

Turkki on painava kantaa, sen alla korkokengät saavat maahan aikaan mustelmia joita seuraamalla minut voi löytää. Onneksi olen vikkelä, osaan väistellä tarpeen mukaan puiden taakse, talojen rappuihin, ihmisvilinään eikä kukaan, kukaan, kukaan saa minua tanssimaan pillinsä mukaan. Osaan olla kuin näkymätön, osaan pujotella kaupunkiviidakossa, aistit valppaana, valmiina piiloutumaan pienestäkin vihjeestä.

Se vihje voi olla: mies silmästä silmään, partaveden röyhkeä tuoksu, muka vahingossa kosketus kadulla tai naapurin vihainen ääni seinän takaa. Pako on kalpea aavistus siitä mitä minä osaan, jahti jo vahvempi ja parittelu, se ei enää ole aavistus, se on v…

Runotorstain haaste:vanne

Vaaleanpunavalkoinen hulavanne ympärilläni tanssii, minä keinutan ja vatkaan lanteitani, tyttö susiturkissa. Takapihan kivetyksellä, nurmikolla, kadulla ja koulun pihalla, se olen minä joka voittaa, sadan jälkeen kukaan ei jaksa enää laskea. Osaan minä ruutuakin hypätä, mutta en yhtä hyvin, ja heittää palloa ja kertoa vitsejä, mutta en mitään yhtä hyvin kuin pyörittää hulavannetta. Joskus haluaisin mennä sen kanssa nukkumaan, tai saunaan, tai uimahalliin, mutta siinä vaiheessa äiti sanoo ei, isä sanoo ei, sisko sanoo oletko hullu ja veli nauraa partaansa jota ei ole, pelkkiä haituvia vasta. Minullekin kasvaa jo sudenkarvaa, metsässä minä huhuilen ja etsin laumaani (onko tässä maailmassa muitakin yksinäisiä susia?). Päivä alkaa alusta, ja taas minä nauran ja itken ja ulvonkin vähän.

Runotorstain kuvahaaste

Hei te kaikki ihanat, on naisen ensimmäinen ajatus aamulla, maailma on avoin ja yllätyksiä täynnä. Kuka kävelee vastaan tänään on arvoitus, susiturkin taskuista voi löytyä solmio tai muu muisto eilisestä. Yö on silta vuorokausien välillä, sitä nainen ravaa edestakaisin, ei osaa päättää oikeaa suuntaa. On puolensa ja puolensa, lopulta päivä tulee ja kääntää uuden sivun. Kokeilen tänään juoksua metsässä, puissa puhkeaa silmiä ja silmissä puita, en ymmärrä tätä kaikkea, naisen ympärillä velloo. Kaukana siintää, se ei ole vastaus eikä saa teatterin esirippua avautumaan kokonaan. Valokuva-albumiin voi tallentaa, se on vanhanaikainen muoto, jotain juhlavan mekon kaltaista. Kädet kohoavat, nainen kohoaa niiden perässä, jalat eivät enää yllä maahan. Se ei haittaa, maa voi jäädä, annetaan naiselle elämänsä kyyti.

Runotorstain haaste: emo

Se oli emo joka opetti naisen tanssimaan metsissä, hukkaamaan ja löytämään laumansa jäsenet kerta toisensa jälkeen. Sai olla yksin jos halusi olla yksin, sai juosta muiden kanssa jos halusi, sillä suurin heillä oli rakkaus. Mene mene mene, emo kuiskasi kun aika oli mennä, kasvattaa oma turkki ja hautautua sen suojissa kaupungin taloihin, valoihin jotka eivät koskaan sammuneet. Nainen sulki emonsa sydämeen, siellä oli peili ja suunnaton syke. Kun mies tuli ja ehdotti lapsia, oli nainen mukana leikissä mutta muisti sitten emonsa neuvon: hillitöntä on elää elämänsä yksin, ole sinä se joka on arasti rohkea ja rohkeasti arka.

Runotorstain haaste: kupliva

Hear me roar, nainen kuiskaa parvekkeelta, antaa äänen kantautua ympäristön korviin. Suru vie ilosta kuplat vaikka hän on laittanut hanttiin, maannut vaahtokylvyssä kädessään lasi kuohuvaa. Kovin pitkä on matka sydämestä sydämeen, hymystä hymyyn, kädestä käteen ja kaikkeen siihen mitä ihmisten välillä on. Naisella on nukkumapaikka ikkunan alla, siitä voi tarkastella taivaan valoja, punoa tähdistä ketjun. Tuskin kuu on juustoa, tuskin ystäväkään, sitä voi katsella ja maanitella lähemmäksi. Harva tietää salaisuuden; nainen ei riisu turkkiaan koskaan.

Runotorstain haaste: yllätys

Vuodenaika on yöllä vaihtunut, aamu iloinen yllätys. Susinainen ei ota turkkiaan pois, lämpö saa tulla ihon läpi, risteävät verisuonet pumpata verta kiihtyvällä tahdilla. Metsä naarmuttaa jalat, saisi tulla jo sade, hän tuumaa, tanssahtelee itsensä ympäri. Kallion kolosta hän seuraa kuinka puut huojahtelevat kuin humalaiset, linnut rääkyvät kuin vauvat kehdoissa ja kaikella on tarkoitus, antaa hänelle koti.

Runotorstain haaste: kuohkea

Nainen on riisunut turkkinsa, keittiössä uuni hohkaa kuumana kuin niska rakastelun jälkeen. Hyppysellinen rakkautta, ripaus kiimaa, kakku on kuohkea ja kaunis. Nainen syö sen paljain käsin, kermavaahto leviää suupielistä rinnuksille, ei ole miestä joka nuolisi sen pois. Silmät hehkuvat, sudensilmät, ovat avain naisen salaisuuteen joita on useampi kuin yksi. Kakun ympärillä taikapiiri hohtaa valoa, keskellä huonetta siihen voi astua, tulla osaksi hengityksen rytmiä. Joku juoksee taloa ympäri, tekee selkeää polkua, ei uskalla tulla sisään. Pysy sinä siellä, nainen sanoo, katson sinua ikkunasta, ojennan palan kakkua. Syö se jos uskallat, olen otettu ja annettu yhtä aikaa, tämän hetken valtiatar, kylläinen selkeä sudenkuvajainen.

Runotorstain haaste: symboli

Naisen kaulalla riippuu sormuksia ketjussa, hän on nainen susiturkissa. Olohuoneen pöydällä sykkii verinen sydän, sen omistaja lähti tiehensä heti yön jälkeen. Seinät hengittävät sisään-ulos, naisen hame on väärinpäin, kaula punehtunut pitkän metsästyksen jäljiltä. Taustalta kuuluu aariaa, on juhlallinen hetki. Hän näkee menneisyyteen ja tulevaisuuteen, on muutakin kuin tämä hetki. Kuin nukkekoti on tämäkin talo edestä auki, turkki on edestä auki ja naisen suu. Niin terävät ovat kynnet että hiukset voi halkaista neljään osaan, jokaiselle ilmansuunnalle yksi.

Runotorstain haaste: musta

Side silmillä näen pelkkää mustaa, tunnustelen maailmaa ympärilläni, se on sormissa kaunis. Lakanoissa tunnen sinun tuoksusi, iholla vaativat sormesi. Paras muisto on kehystetty verkkokalvolleni, en muista nimeäsi mutta äänelläsi on kaunis sointi. Palelen, veit kehostani lämmön ja linnultani siivet, mutta periksi en anna. Tiedän että palaat, olenhan seireenien sukua, odotan sinua jalat harallaan tai kauniisti ristissä, maalaan huuleni enemmän kuin punaiseksi. Tämän parittelun jälkeen toivon että tapat minut, olen nähnyt jo kaiken, tuntenut kaiken, nainen sudenturkissa.


Runotorstain haaste: toivo

Toivo leikkii hiekkalaatikolla punaisella ämpärillä ja keltaisella lapiolla, kakku toisensa jälkeen kohoaa, pieni käsi taputtaa kunnes maailma on valmis. Kurahousujen alla on mustelma, se on salaisuus johon vain aikuiset pääsevät käsiksi. Yö on pelottava kuoppa, silloin on parasta laittaa peukalo suuhun tai kädet korville, aikuiset mylvivät kuin hirviöt, pullot ja lasit kaatuvat, hetki on venyvä ikuisuus. Toivo katsoo vähän kieroon, isän mielestä tahallaan, siitä voi saada läimäyksen takaraivoon ja ihon kananlihalle. Onneksi on isosisko, joka ottaa syliin ja paistaa lettuja, piirtää hillolla naamaan ja antaa aamulla nenätervehdyksen. Silläkin on mustelma, näkymätön, jalkojen välissä, arasti sykkivä raivoava kaivo. He kiertävät kehää, Toivo ja sisko, odottavat avautuvaa ovea, sen takana olisi niityllä puro ja siinä kaarnalaiva. He matkustaisivat pois, aina merelle asti, kauan, kauaksi, kaukana, sinne ei löytäisi kukaan.