Runotorstai: kellastunut

Syksy on metsässä märkä, turkkiin tippuu pisaroita, ne jäävät paikoilleen, hitaat, tunkeutuvat. Kesästä voi muistaa auringon, lämmön jonka alla hiki puski ilmoille ja nainen venytteli raajansa auki. Lehdissä voi kieriskellä, yrittää tavoittaa keltaisesta sen kauniin vivahduksen. Kasaan voisi hautautua kuin siili, unohtaa että talvi on tulossa, unohtaa eilisen miehen heppoisen erektion ja haalean suudelman, unohtaa mielipiteet, unelmat ja susiturkin nurkkaan. Mutta se olisi helppo ratkaisu, eikä naisen elämässä ole mitään helppoa. Nuuhkaisu keltaisesta lehtikasasta tunkeutuu sisään, ja naisen vatsaan kasvaa puu, versoo ulos jokaisesta reiästä. Näin helppoa on paritella puiden kanssa, vaikeampaa miesten ja niin matka jatkuu, sisälle metsään ja ulos kaupunkiin, sisälle metsään ja ulos kaupunkiin, kunnes väsymys ajaa yli: ota minut ota minut ota minut!

Kommentit

Sini Lilja sanoi…
riemastuttava kohokohta runossa; puiden kanssa parittelu!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Runotorstain haaste: kirkas

Runotorstain haaste: Syksyn sävel

Runotorstain haaste: aura