Runotorstain haaste: kupliva

Hear me roar, nainen kuiskaa parvekkeelta, antaa äänen kantautua ympäristön korviin. Suru vie ilosta kuplat vaikka hän on laittanut hanttiin, maannut vaahtokylvyssä kädessään lasi kuohuvaa. Kovin pitkä on matka sydämestä sydämeen, hymystä hymyyn, kädestä käteen ja kaikkeen siihen mitä ihmisten välillä on. Naisella on nukkumapaikka ikkunan alla, siitä voi tarkastella taivaan valoja, punoa tähdistä ketjun. Tuskin kuu on juustoa, tuskin ystäväkään, sitä voi katsella ja maanitella lähemmäksi. Harva tietää salaisuuden; nainen ei riisu turkkiaan koskaan.