Runotorstain haaste: toivo

Toivo leikkii hiekkalaatikolla punaisella ämpärillä ja keltaisella lapiolla, kakku toisensa jälkeen kohoaa, pieni käsi taputtaa kunnes maailma on valmis. Kurahousujen alla on mustelma, se on salaisuus johon vain aikuiset pääsevät käsiksi. Yö on pelottava kuoppa, silloin on parasta laittaa peukalo suuhun tai kädet korville, aikuiset mylvivät kuin hirviöt, pullot ja lasit kaatuvat, hetki on venyvä ikuisuus. Toivo katsoo vähän kieroon, isän mielestä tahallaan, siitä voi saada läimäyksen takaraivoon ja ihon kananlihalle. Onneksi on isosisko, joka ottaa syliin ja paistaa lettuja, piirtää hillolla naamaan ja antaa aamulla nenätervehdyksen. Silläkin on mustelma, näkymätön, jalkojen välissä, arasti sykkivä raivoava kaivo. He kiertävät kehää, Toivo ja sisko, odottavat avautuvaa ovea, sen takana olisi niityllä puro ja siinä kaarnalaiva. He matkustaisivat pois, aina merelle asti, kauan, kauaksi, kaukana, sinne ei löytäisi kukaan.

Kommentit

Rosarugosa sanoi…
Vaikuttava ja surullinen...
Irkkunen sanoi…
Oi surullinen, koskettava..

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Runotorstain haaste: Syksyn sävel

Runotorstain haaste: ensilumi

Runotorstain haaste: märkä