Huomaan että kirjoitan käsistä

Uni ei ota huomaan. Uni ei ota, huomaan. Kädet, kädet ja kuinka yö niitä kohtelee, kuinka se minua nakkelee, asunnon sisällä seinästä seinään. Katson sinua silmästä silmään kun en muutakaan voi, voisilmä leviää kuin aura aamulautasella.

Aamu, aamu armahda, älä tule aina niin vääriin huoneisiin, niin vääriin aikoihin. Anna tulla kevät, anna tulla aikaa suurin annoksin. Kiiruhda kevät, sinä neideistä suulain ja sukkelin!

Pyysit: kirjoita runo. Tässä se nyt tulee, jos osaisin puhua kielillä niin kuin vain lahjakkaat ihmiset tekevät. Palaan taas käsiin, kuinka ne pyörivät kauniisti mikrofonin ympärillä, lähellä sinua, kaukana minusta. Jos en kirjoita nopeasti tulee hidas pyörremyrsky ja tuhoaa kaiken. Tuhoaa on ruma sana, keksin jonkin kauniimman. Kalliolla, hauras, lintulehto, aave, lal lal laa, mutta se ei ole sana, se on laulu.

Toivelaulut, kuinka niitä rakastan. Rakastan minä muutakin, ilmeisesti sinua, meistä on hyvä alkaa. Rakastan kampaajani käsiä kun hän hivelee päätäni, ottaisin hänet mukaani autiolle saarelle milloin hyvänsä, ottaisin suihkuun joka aamu. Mutta kotikäynnit eivät kai kuulu hänen tehtäviinsä, ketä siitä voi syyttää.

Kaksikymmentä minuuttia kerrallaan minä kirjoitan, joskus puoli tuntia, sinä siellä joka vakoilet. Kirjoitan niin että kainalot hikeentyvät, silmät sirittävät. Mitä minä tällä kaikella teen, osaanko irrottaa osia? Huomaan että kirjoitan käsistä, olisi aika lukea lehteä, olisi aika nukahtaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Runotorstain haaste: Syksyn sävel

Runotorstain haaste: märkä

Runotorstain haaste: sata