Vielä kolmenkymmenen vuoden jälkeenkään en tiedä sinusta mitään,
tiedän sormiesi luut ja kuinka kävelet iltaisin puutarhassa,
kuinka suihkun jälkeen tuoksut
rakastat pihlajanmarjoja,
talvisin syötät lintuja
ja kastelet kukkia, hyräilet.
En tiedä sinusta mitään
ja silti pidätän hengitystä aina kun näen
kuinka hitaasti kätesi liikkuvat, täydellisesti
silität
ja minä rakastan, rakastan sinua.
3 kommenttia:
Kaunista, ihania pieniä yksityiskohtia, pidän etenkin pihlajanmarjakohdasta.
onpa kaunis...mikä sen tärkeämpää kuin rakastaa, vaikka miten asiat murjoisivat...
Hiljaista hyvyyttä ja kauneutta huokuu tämä runo. Kiitos.
Lähetä kommentti