Paikka on mahdoton, puhkaisen sinuun oven kävellä
yritäpä ottaa
kiinni ovat suut
ja muut vain katsovat pois.
Potkit ja hotkit minua,
sormieni vääntyneitä niveliä
minä lennän matalalla, minä lennän matalalla
ja alla on vaikea hengittää:
yksi-/rikki-
näistä.
Korkkiruuvituolit istuvat minua
janottaa
Jan ottaa nurkassa huikkaa
pelottaa: Ota tämä laulu
tästä tuli vähän sellainen:
lainapeite ja kuinka senkin alla voi nukkua.
2 kommenttia:
Runo on kaunis, erityisesti sen viimeinen säe.
Onko yksinäisyys rikkinäisyyttä vai rikkinäisyys yksinäisyyttä? Tai onko niillä välttämättä edes yhteyttä?
Pidin paljon. Säkeenylitykset ovat hienoja, tunnelma hermostunut ja anova. Viitteitäkin ehkä löysin, mutta löytäjä saa pitää?
Lähetä kommentti