Olen niin vihainen että voisin ottaa ja tappaa sinut joka päivä seitsemän kertaa, huutaa, liikennevalo näyttäisi silmissäni vihreää, suustani purkautuisi silkkaa jazzia. Huutaisin niin kauan että hiljaisuus olisi unohdus, valkoinen peitto jonka alle käpertyä. Siellä me olisimme, sinä niin kuolleena ja minä niin ehjänä että ääriviivani alkaisivat ensimmäistä kertaa näkyä. Hautaisin sinut pihaan, puun alle, siihen kasvaisi uusi puu ja sen alle uusi puu ja sen alle uusi puu.
runoto
1 kommenttia:
Liian viisasta!
Lähetä kommentti