Harkitsen kaipuuta

Kesäaamu on kapallinen ohutkuorisia perunoita ja vähän vetistyneitä mansikoita odottamassa syöjiään. On hiljaista, ei edes yksinäinen lokki konsertoi, kerro päivän uutisia. Laitan radion päälle, aamujuontajat eivät vielä ole hekään äänessä. Tämä hetki on kuin väsynyt mutta onnellinen.

Naapurissa nukutaan, se kaunishiuksinen tyttö näkee ehkä unia hevosista, rohkeista hypyistä metsässä. Ehkä hän herää kohta, laittaa käden teepaidan ja pikkuhousujen väliin, juuri siihen lämpimän ihon kuperalle osalle. Olisinpa siellä niin puhaltaisin näkymättömiä saippukuplia hänen pisamiensa liepeille ja nauraisimme yhdessä kutitusta. Taulu seinällä todistaisi sanatonta hippaa ja me olisimme lääkärileikkisiä lapsia jälleen.

Toinen naapuri valmistuu lähtemään töihin, kiroilee aikaista herätystä keskellä heinäkuun valoa. Matkan päässä odottaa hikinen toimistohuone ärhäkkään tuulettimen yrittäessä parhaansa. Jotakuinkin hitaasti mies saa kahvin kuppiin ja kupin suuhun. Lehti kynnyksellä kuiskaa huomenta, saa vastaukseksi kireän murahduksen. Olisipa minulla pitkä käsi, kurottaisin ikkunasta ja hieroisin työmiehen hartioita sopivalla tavalla. Murina vaihtuisi kehräykseen ja lihas lihakselta sulaisi suuri mies.

Mutta kuinka yksin saankaan aamuni viettää. Harkitsen kaipuuta, mutta mitä sillä ostaisin, repullisen pieniä kiviä?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Runotorstain haaste: kirkas

Runotorstain haaste: Syksyn sävel

Runotorstain haaste: aura