Runotorstai: Kaiku

Minä heitän sen sinulle, sinä heität sen minulle, minä heitän sen sinulle, sinä heität sen sivuun. Emme puhu, emme esittele itseämme, yleisöä alkaa kerääntyä ja kaikilla suussa valmis kaiku. Sinä otat sen kiinni, sinä heität sen minulle, minä heitän sen sinulle, sinä heität sen takaisin yleisöön. Se on kaiku. He avaavat suunsa, he ottavat sen oraalisesti. Se on kaiku. Teemme jonon, teemme rivin, teemme itsestämme kuvion kellua. Suussamme on kaiku, ylös pyrkivä kaiku. Juoksen karkuun, juokset karkuun, yleisöllä on vastaus, se on kaiku. Minä odotan, sinä odotat, me venymme ja olemme aika, aikaa vastaan, olemme kaiku, olemme sille sukua, ääretön hidastuva hiljaisuus, makaamme hiljaa, olemme hiljaa, kaiku on hiljaa, merkitykset katoavat ja kas, sielu lepää.

Kommentit

Hilbert sanoi…
Runossasi on painostavaa soljuvuutta, pidän erityisesti "ääretön hidatuva hiljaisuus" -ilmaisusta.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Runonevan haaste: Meditaatio

Sininen ja valkoinen