Kallo

Nainen kuorii eläimeltä lihat kunnes jäljelle jää kallo. Hän halkaisee kukan, ottaa siitä tuoksun, maalaa kallolle silmät ja vihreää. Tuoksu valuu, väri valuu ja kallo ulvoo totuuksia sieraimistaan. Hys hys, nainen kuiskaa, kuunnelkaamme sadetta, sen kaikkia sekoittuneita muotoja.

Illan tullen kallo herää, kerää ympäriltään pisarat; kyyneleet, sateen ja värit, keittää niistä puuroa ja kutsuu naisen syömään. Tämä ei ole vaikeaa, tämä ei ole helppoa, hengitämme vain samaan tahtiin vaikka se sattuu. Ethän enää nukahda aurinkoon! Mutta niin he tekevät, kuolevat siihen kuumuuteen ja naisesta jää jäljelle vain kallo.

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Runotorstain haaste: Syksyn sävel

Runotorstain haaste: märkä

Runotorstain haaste: ensilumi