Kallo

-
Nainen kuorii eläimeltä lihat kunnes jäljelle jää kallo. Hän halkaisee kukan, ottaa siitä tuoksun, maalaa kallolle silmät ja vihreää. Tuoksu valuu, väri valuu ja kallo ulvoo totuuksia sieraimistaan. Hys hys, nainen kuiskaa, kuunnelkaamme sadetta, sen kaikkia sekoittuneita muotoja.

Illan tullen kallo herää, kerää ympäriltään pisarat; kyyneleet, sateen ja värit, keittää niistä puuroa ja kutsuu naisen syömään. Tämä ei ole vaikeaa, tämä ei ole helppoa, hengitämme vain samaan tahtiin vaikka se sattuu. Ethän enää nukahda aurinkoon! Mutta niin he tekevät, kuolevat siihen kuumuuteen ja naisesta jää jäljelle vain kallo.

 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Runonevan haaste: Meditaatio

-
Veden äärellä aallot tulevat kohti ranta katoaa istun ja hengitän lokki lentää taivaan poikki silmät kiinni kuulen sen nauravan yksin niin kuin minäkin vatsani kohoaa kevysti sisään ja ulos viime yönä sinä teit samaa näin tähtiä katon läpi
Lue lisää

Hassu

-
Struktuuri on hajonnut: rajat rajat rajat rajat ovat aina olleet vaikeita hahmottaa hassua että sinä niitä rakennat rajat rajat rajat rajat tänä iltana etsin taas patjaa kallistaa päätä hassua että osaat laittaa tyynyliinan juuri oikein siitä minä aina otan turpaan että mikä on OIKEIN? Runoto
Lue lisää

Runotorstain haaste: kaamos

-
Nainen kastaa siveltimensä kaamokseen, tulos on mustaa ja harmaata. Taulu on liian aikainen sana, ensimmäiset vedot antavat lupauksen. Työhuoneen lattialla koira heiluttaa häntäänsä, itseään, käy sitten makaamaan vatsa ylöspäin. Pikkuhiljaa kaamos täyttää tilaa, on vaikea nähdä ilman taskulamppua ja se naiselta puuttuu. Seinistä kiinni pitäen hän poistuu, ulkona on vähän niin kuin valoa. Koskematon, seisahtunut marraskuu, ja koira kusee maiseman kiinni.
Lue lisää