Runonevan haaste: Posti
Aion kirjoittaa rakkauskirjeen kadun jokaiselle miehelle. Aloitan naapurin Seposta, jatkan rappua ylöspäin ja sitten seuraavaan taloon ja seuraavaan. Onhan siinä puuhaa, käteeni alkaa sattua, mutta kipu ei ole niin paha kuin silloin kun aloin tatuoida kehooni rakastajieni nimiä. Sanoit että älä kasvoihin, se olisi mainostaulu ja houkutin ja pelotin ja hajotin, ja minä uskoin, kerrankin, sinua.
Mutta niihin kirjeisiin. Jokaisen aloitan samoin sanoin: "Sinä rakas, hohdokas, komea ja älykäs. Emme varsinaisesti vielä tunne, mutta haluaisitko tutustua?" Sitten jaarittelen laveasti kuinka ihana ja hunajainen olen, liioitellen vain hiukan. Tatuoinneista en kerro, se jääköön seuraavaan kertaan tai siihen asti kun tapaamme. Sillä tavata minä aion, kadun jokaisen miehen, tehdä tukkimiehen kirjanpitoa sänkyni reunaan ja muistiinpanoja pieneen mustaan vihkooni.
Mutta entäpä naiset? Rakastan minä heitäkin, mutta kehoni on jo täynnä tatuointeja, käteni kipeä kirjoittamisesta, ja naiset, niin, he ovat liian älykkäitä tällaiseen leikkiin. Sen sijaan mieleni alkaa askarella ansojen parissa, kuinka pyydystää se kadun komein köriläs? Laittaisin sen häkkiin makuuhuoneeni nurkkaan tai jos kyllästyisin, siirtäisin parvekkeelle lintujen ja mummojen ihmeteltäväksi. En juurikaan ymmärrä ansojen päälle, mutta kuinka vaikeaa se nyt voi olla, laittaa loukkuun kaljapullo ja uhkeiden blondien kuvia.
Tästä voisi tehdä päätelmän, että en juurikaan arvosta niitä, miehiä. Mutta kuinka väärässä oletkaan, minähän suorastaan rakastan, ja siksi aion kirjoittaa vielä toisetkin kirjeet!
Mutta niihin kirjeisiin. Jokaisen aloitan samoin sanoin: "Sinä rakas, hohdokas, komea ja älykäs. Emme varsinaisesti vielä tunne, mutta haluaisitko tutustua?" Sitten jaarittelen laveasti kuinka ihana ja hunajainen olen, liioitellen vain hiukan. Tatuoinneista en kerro, se jääköön seuraavaan kertaan tai siihen asti kun tapaamme. Sillä tavata minä aion, kadun jokaisen miehen, tehdä tukkimiehen kirjanpitoa sänkyni reunaan ja muistiinpanoja pieneen mustaan vihkooni.
Mutta entäpä naiset? Rakastan minä heitäkin, mutta kehoni on jo täynnä tatuointeja, käteni kipeä kirjoittamisesta, ja naiset, niin, he ovat liian älykkäitä tällaiseen leikkiin. Sen sijaan mieleni alkaa askarella ansojen parissa, kuinka pyydystää se kadun komein köriläs? Laittaisin sen häkkiin makuuhuoneeni nurkkaan tai jos kyllästyisin, siirtäisin parvekkeelle lintujen ja mummojen ihmeteltäväksi. En juurikaan ymmärrä ansojen päälle, mutta kuinka vaikeaa se nyt voi olla, laittaa loukkuun kaljapullo ja uhkeiden blondien kuvia.
Tästä voisi tehdä päätelmän, että en juurikaan arvosta niitä, miehiä. Mutta kuinka väärässä oletkaan, minähän suorastaan rakastan, ja siksi aion kirjoittaa vielä toisetkin kirjeet!
Kommentit