Runotorstai 2: sinivalkoinen

Yö on sivu kirjassani. Sillä on nimi ja muita yksityiskohtia. Olen hengittänyt liikaa tänään, sydämeni on hakannut reikää eteiseen. Yritin masturboida itseni uneen, punainen oli härälle liikaa. Jalkojani paleltaa, aamu reitittää kalloani pimeään, valo on havaintoja huomisesta. Yksitellen irrotan kynteni, on jotain puuhaa ja lapsille kertomista. Niin kuin lumisade tulet katon läpi, palaute on välitön ja ankara: ovi! Puudumme päällekkäin, suutelemme seinästä seinään, tälle kaikelle on annettava nimi, olkoon se Suuri unelma. Meikkini ovat vesivärejä, paletissa kuusi. Valkoinen ei ole väri, annan sille tunnustuksen, sininen korostaa silmiäni paremmin. Mitä tästä opimme, että luen ääneen sinua, että hiljaisuus on pieni kuolema, että tuskin ikinä lakkaan, kynsiä tai muutenkaan. Tulee toinen yö ja sitä seuraava, päähän nousee liikaa happea, mutta en osaa lopettaa. Haukon ilmaa: keuhkot, suu, keuhkot, suu, miellän että kesä ei ole vuodenajoista seuraava. Vesi on kylmää, hyppään, poukamassa kuvittelen alastomuutta, nude on hiljaisten väri. Hyvä tästä tulee, karhut mylläävät pesissään, kääntävät kylkeään kuin hitaat vartaat. Tekisi mieli ryömiä mukaan, eläimen kainaloon odottamaan ilmiselvää kevättä, sillä talvi on ankara isäntä. Siitä että käteni vuotavat verta ei juuri kannata mainita, ehkä pidän lapasia sisälläkin. Vastaa, ole kiltti, että tiedän voiko sinuun luottaa, voiko lauluni kertoa sinusta, vai vaihdanko pianoni haravaan. Taloni edusta on täynnä jäätyneitä lehtiä, olisi parempi hurjistua ja kuin huuruinen liikennepoliisi antaa autojen jatkaa matkaa.  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Runotorstain haaste: Syksyn sävel

Runotorstain haaste: märkä

Runotorstain haaste: sata